Suomalainen onnistuu maailmalla tekemällä vähemmän mutta parempaa

Report this content

Uutuuskirja osoittaa, että markkinoinnin ja myynnin osumatarkkuutta parantamalla saadaan tuloksia – niin Suomessa kuin maailmallakin.

Erottuminen kohinasta on elintärkeää. Jotta halutut asiakkaat onnistutaan tavoittamaan ja heidän ostopäätöksiinsä pystytään vaikuttamaan, kriittiseksi tekijäksi nousee kaksi asiaa: asiakkaiden ostokäyttäytymisen tunteminen sekä kyky sovittaa markkinoinnin ja myynnin sisällöt asiakkaan ostoprosessiin.

”Kumpikaan näistä perusvalmiuksista ei ole meillä suomalaisilla oikein hallussa. Ajattelemme asiakkaitamme usein liian geneerisenä massana. Asiakkaat esimerkiksi segmentoidaan toimialan tai maantieteellisen alueen perusteella. Tällöin unohtuu se tosiasia, että asiakkailla on tunteet, tarpeet ja tavoitteet – kaikilla toimialoilla ja kaikilla mantereilla! Hukkaamme valtavan potentiaalin, jos emme keskity siihen, miksi asiakas ostaa”, kuvaa Differo Oy:n kehitysjohtaja Kati Keronen.

Syyskuussa 2017 julkaistussa kirjassaan Sisältöstrategia – Asiakaslähtöisyydestä tulosta Kati Keronen ja Katri Tanni antavatkin tuta. He nostavat esille suomalaisten organisaatioiden tyypillisimmät erheet ja myös tarjoavat testattuja ja tulokselliseksi todettuja työkaluja ja malleja, joiden avulla tilanne voidaan korjata. Kirja on laajasti uudistettu painos vuonna 2015 Kultasulka-palkinnon voittaneesta teoksesta Johdata asiakkaasi verkkoon.

Vetovoimaisin voittaa

Asiakasta ei voi pakottaa mihinkään. Kyse onkin siitä, minkä organisaation vetovoima riittää houkuttelemaan asiakkaat sen tarinan ja palveluiden ääreen.

”Olemme tottuneet puhumaan asiakkaille itsestämme. Moni organisaatio varoo vielä tänäkin päivänä ottamasta kantaa asiakkaan toiminnan kehittämiseen tai alan ilmiöihin – vaikka näissä asioissa asiakkaat juuri apua tarvitsevat. H-hetki hukataan, kun tarinaa ei osata viedä asiakkaan tilanteeseen. Tämä on erityisen haitallista silloin, kun pitäisi perustella investointia korkeaan osaamiseen tai teknologiaan, jonka hintalappu on korkeampi kuin kilpailijalla”, kuvaa Katri Tanni, Differo Oy:n toimitusjohtaja.

Suomalainen pärjää, kun luopuu turhasta

”Aika on kortilla kaikilla, niin ostajalla kuin myyjälläkin. Kehotamme siksi keskittymään olennaiseen: niihin asiakasryhmiin, joihin organisaation menestys perustuu, ja niihin sisältöihin tai markkinoinnin ja myynnin toimenpiteisiin, jotka ovat arvokkaita asiakkaalle. Tätä kautta nämä sisällöt ja toimenpiteet ovat arvokkaita myös organisaatiolle itselleen. Moni yritys tekohengittää vanhoja tuloksettomia toimia tottumuksesta; nyt tähän ei enää ole varaa”, lataa Keronen.

Tulos syntyy asiakaslähtöisyydestä. Siitä, että asiakasta ymmärretään ja tämä ymmärrys pystytään johtamaan pitkäjänteiseksi ja hyvin johdetuksi toiminnaksi, joka yhdistää markkinoinnin ja myynnin voimat. Sisältöstrategian menetelmät tarjoavat tähän erinomaisen perustan.

”Suurimmat sisältöstrategiatyön tuomat oivallukset ovat katseen kääntäminen asiakkaan ostoprosessiin markkinointi- tai myyntiprosessin sijaan ja se, että loppujen lopuksi asiakkaiden ostomotiivit ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaiset, kaikilla mantereilla. Nämä muutokset mindsetissä ovat kirjamme johtavat ajatukset. Kirjan resepteillä suomalainen pärjää maailmalla”, päättävät Keronen ja Tanni.

Kati Keronen (FM) on Differo Oy:n kehitysjohtaja, osakas ja sisältöstrategiamallien kehittäjä, ja Katri Tanni (FT) on Differo Oy:n toimitusjohtaja, osakas ja markkinoinnin muutoksen moniosaaja.

Sisältöstrategia – Asiakaslähtöisyydestä tulosta 

ISBN 978-952-14-3220-0 sidottu kovakantinen

ISBN 978-952-14-3221-7 sähkökirja

213 s., 69 €

Lisätiedot:

Kati Keronen, 040 576 1704, kati.keronen@differo.fi @KatiKeronen, https://www.linkedin.com/in/katikeronen/

Katri Tanni, 044 592 8330, katri.tanni@differo.fi, https://www.linkedin.com/in/katritanni/ @Tannikat,

Arvostelukappaleet: suvi.aalto@almamedia.fi

Kustantaja: Alma Talent, www.pro.almatalent.fi

Kustannustoimittaja: Hanna Virusmäki, 040 342 4759, hanna.virusmaki@almamedia.fi

Sisältöpäällikkö Suvi Aalto, 040 342 4745, suvi.aalto@almamedia.fi

Alma Talent  

Alma Talent on monipuolinen mediaperhe, laaja-alainen tietopalvelu sekä tehokas liiketoiminnan ja osaamisen kehittäjä. Tuotamme vaikuttavia sisältöjä talouden, juridiikan, johtamisen, HR:n, myynnin ja markkinoinnin, teknologian ja terveydenhuollon ammattilaisille. Toimimme monikanavaisesti ja kansainvälisesti. Päätuotteitamme ovat mediasisällöt, kirjat, verkkopalvelut, tapahtumat ja koulutukset.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia