Uutuuskirja kertoo, kuinka ottaa kaikki hyöty irti vaikuttajamarkkinoinnista

Vaikuttajamarkkinointi (2019, Alma Talent) on ensimmäinen suomalainen kirja vaikuttajamarkkinoinnista.

Kirjan kirjoittaja Misme Halonen on yllättynyt, kuinka hankalaksi monet yritykset edelleen kokevat vaikuttajayhteistyön tekemisen. ”Ostaminenkin vaatii osaamista: on pystyttävä briiffaamaan vaikuttaja hyvin, mutta annettava hänelle riittävän vapaat kädet toteuttaa itseään, ja kyettävä asettamaan vaikuttajayhteistyölle myös relevantit tavoitteet ja mittarit.” 

Vaikuttajien suosituksilla on aidosti vaikutusta ihmisten ostopäätöksiin. Ihmiset luottavat enemmän samaistuttavan vaikuttajan sanaan kuin suoraan yritykseltä tulevaan markkinointiviestiin. Lisäksi iso osa suomalaisista seuraa some-vaikuttajia  tubettajia, bloggaajia, Instagram-julkkiksia tai oman alansa bisnesvaikuttajia. Iso osa suomalaisista on siis mahdollista tavoittaa vaikuttajamarkkinoinnin avulla.

”Kiinnostavaa on myös mikrovaikuttajien nousu. Vaikka mikrovaikuttajilla on suhteellisen vähän seuraajia, heidän seuraajiensa sitoutumisaste on niin korkea, että joillekin yrityksille voi olla jopa tehokkaampaa tehdä yhteistyötä heidän kuin kaikkein suurimpien superjulkkisten kanssa”, Halonen vinkkaa.

Vaikuttajamarkkinointi keskittyy vaikuttajamarkkinoinnin tulokselliseen suunnitteluun, toteuttamiseen ja tulosten mittaamiseen. Kirja sisältää ajankohtaisia asiantuntijahaastatteluita, case-esimerkkejä sekä työkaluja vaikuttajamarkkinoinnin käytännön toteutukseen. Ääneen pääsevät muun muassa vaikuttajat Natalia Salmela ja Julia Thurén sekä vaikuttajamarkkinointia toteuttavat organisaatiot kuten Nanso ja Greenpeace.

Misme Halosen Vaikuttajamarkkinointi ilmestyy 2.12.2019, Alma Talent. Saatavilla verkkokaupasta ja jälleenmyyjiltä, myös e-kirjana.

Misme Halonen on markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija, joka on työskennellyt vaikuttajamarkkinoinnin parissa vuosia. Nykyisin hän työskentelee brand managerina Hartwallilla.

ISBN 978-952-14-3965-0 sidottu pehmeäkantinen

ISBN 978-952-14-3966-7, sähkökirja

276 s., 55 €

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Kirjoittaja Misme Halonen, 050 371 9357, misme.halonen@gmail.com

Arvostelukappaleet:

Sisältöpäällikkö Suvi Aalto, 040 342 4745, suvi.aalto@almamedia.fi.

Avainsanat:

Yrityksestä

Alma Mediaan kuuluva Alma Talent julkaisee 19:ää ammatti- ja talouslehteä sekä kustantaa kirjoja. Lisäksi Alma Talent tarjoaa eri alojen ammattilaisille ja yrityksille osaamisen kehittämistä tukevia ja liiketoimintaa kasvattavia palveluja, kuten tapahtumia, koulutusta ja tietopalveluja. Alma Talentin kirjankustantamiseen liittyviä verkkopalveluita ovat Fokus, Verkkokirjahylly ja Suomen Laki. Tiedon tuottamisesta vastaavat aina oman alansa parhaat asiantuntijat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia