Uutuuskirja pakottaa johtajat katsomaan itsestäänselvyyksiä silmiin

Report this content

Jotta organisaatio menestyisi, sen tulee löytää tasapaino ääripäiden välillä: olla sekä vaativa että välittävä.

  • Panu Luukan Tulevaisuuskyvykäs organisaatio on juuri ilmestynyt.
  • Kirja kertoo siitä, miten kulttuuri ja ihmiset valjastetaan organisaation menestyksen vipuvoimaksi.

– Tämä on kirja itsestäänselvyyksistä, Panu Luukka parahtaa. 316-sivuinen järkäle,Tulevaisuuskyvykäs organisaatio, on valmis.

Kirjoittajalla on vahva näkemys siitä, miten organisaatiot varmistavat menestyksensä tulevaisuudessa, mutta yhtä aikaa hän tuskailee, tyydyttävätkö itsestäänselvyydet muutosnälkäistä johtajaa. Onnistuuko hän sanomaan sen, mitä haluaa? Että maailma muuttuu ja mullistuu mutta ihminen ei. Työnteon välineet muuttuvat ja voivat suistaa tekemisen tapaa hetkeksi raiteiltaan, mutta ihmisiä innostavat ja motivoivat perusasiat eivät kuitenkaan muutu. Eikä se, miten ihminen haluaa itseään johdettavan.

– Kerta toisensa jälkeen päädyin siihen, että kirjassa esiin nostamani itsestäänselvyydet eivät kuitenkaan ole arkea vielä kovinkaan monessa suomalaisessa organisaatiossa. Ja toisaalta ne voisivat olla vielä enemmän arkea todella monessa organisaatiossa, Luukka sanoo.

Mitkä siis ovat hänelle tulevaisuuskyvykkään organisaation viisi ominaispiirrettä - ne itsestäänselyydet, joiden kanssa hän kipuilee?

– Inhimillisyys, luottamus, rohkeus, tarkoituksellisuus ja tavoitteellisuus.

Tulevaisuuskyvykkäässä organisaatiossa ihmiset nähdään ja heitä osataan käsitellä taitojen ja tahdon tulona. Kun työntekijä omaa organisaation tarvitseman taidon ja myös haluaa antaa osaamisensa työnantajansa käyttöön, ollaan menestysreseptin äärellä.

–Tulevaisuuskyvykkäässä organisaatiossa ihmiset haluavat, että organisaatio menestyy, ja he ovat valmiita tekemään intohimolla töitä menestyksen eteen. Yrityskulttuuri on tulevaisuuskyvykkäiden organisaatioiden keskeinen työkalu mutta vain työkalu. Yrityskulttuuri ei ole, eikä saa koskaan olla, itseisarvo, Luukka sanoo.

Luukan esikoiskirja oli, jo neljänteen painokseen yltänyt, Yrityskulttuuri on kuningas. Siinä hän herätteli yrityksiä oivaltamaan, että  voittavan kulttuurin rakentaminen edellyttää työntekijäymmärrystä.

Nyt johtamisen unilukkari muistuttaa jälleen, että organisaatio voi menestyä vain ihmistensä ja kulttuurinsa kautta. Menestyvän yrityksen lopullisena vipuvoimana ovat aina lopulta osaavat, hyvinvoivat ja sitoutuneet ihmiset.

– Tulevaisuuskyvykkäässä organisaatiossa halutaan menestyä ja menetyksestä osataan ja uskalletaan nauttia. Tällaisissa organisaatiossa ymmärretään, että menestyksen mittari ei kuitenkaan ole pelkästään kasvuprosentit ja voittojen määrä vaan se, miten ne saavutetaan - ja millä hinnalla.

Kirja tarjoaa helpon viitekehyksen tulevaisuuskyvykkyyden ymmärtämiseksi ja konkreettisia työkaluja sen johtamiseksi kaikilla toimialoilla, kaiken kokoisissa organisaatioissa. Lisäksi Luukka pohtii kirjassaan muun muassa sitä, kuuluuko intohimo työelämään, mikä hinta on koteihin koteloituvalla työelämällä ja mikä estää meitä menestymästä.

Panu Luukka, Suomen johtava yrityskulttuuriasiantuntija, on tehnyt pitkän uran henkilöstöjohtajana muun muassa Satama Interactivessa, toimitusjohtajana Great Place to Work Finlandissa ja yrityskulttuurimuotoilijana perustamissaan kulttuurimuotoilutoimistoissa. Hänen edellinen kirjansa, vuonna 2019 julkaistu ”Yrityskulttuuri on kuningas”, on edelleen ajankohtainen johtamisen perusteos.

Kirjan tiedot:

Panu Luukka

Tulevaisuuskyvykäs organisaatio

ISBN: 978-952-14-4966-6

Haastattelut:

040 5300 889

panu.luukka@naqu.fi

Arvostelukappaleet:

Sari Hawkins

050 4369850

sari.hawkins@almamedia.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia