Voisiko osaomistajuus ratkaista ongelmat työntekijöiden sitouttamisessa?

Report this content

Palkkatyöstä on aina helpompi lähteä. Yrityksen osakas miettii varmasti kaksi kertaa, lähteäkö vai jäädä.

  • Osaavaa työvoimaa sitoutetaan osakkuus- ja optiomalleilla yrityksen eri kehitysvaiheissa.
  • Osakkuusmalli mahdollistaa taloudellisen autonomian hankkimisen perinteistä palkkatyötä paremmin.
  • Uutuuskirja esittelee omistajaroolien eroja sekä osakkuuden hankkimisen ja osakkuudella vaurastumisen keinoja perinteisessä, startup- ja buyout-yrityksessä.

–  Etenkin startup-yritystä kannattaa osaomistajan roolissa kehittää sivutoimisesti, palkkatyön ohella. Se kasvattaa yrityksen hengissä säilymisen todennäköisyyttä, Sekki sanoo viitaten kansainväliseen tutkimukseen, jonka mukaan sivutoimisesti aloitettu startup-yritys jää henkiin 33 prosenttia todennäköisemmin kuin ideavaiheen kynnyksellä aloitettu täysipäiväinen yritystoiminta.

Suomalainen yrittäjyyskeskustelu on jo pidemmän aikaa junnannut paikallaan. Usealla on yllättävän vanhanaikainen käsitys yrittäjyydestä. Moni ajattelee, että on vain yksi tapa olla yrittäjä ja se tarkoittaa yrityksen perustamista itse.

Tätä keskustelua ravistelee ja monipuolistaa TkT Antti Sekin uutuuskirja Vaurastu osaomistajana Osakkaan rooli perinteisenä, startup- ja buyout-yrittäjänä.

Sekki sanoo suoraan, että oman yrityksen perustaminen ei sovi kaikille. Tämä ei kuitenkaan sulje pois esimerkiksi osaomistamisen mahdollisuutta.

– Turvallisuuden tunnetta rakastavalle tuttu ja varma palkkatyö saattaa olla fiksuin vaihtoehto. Osakkuuden hankkiminen on huomattavasti riskittömämpää kuin oman yrityksen perustaminen ja se soveltuu laajemmalle joukolle ihmisiä, Sekki sanoo.

Hän haluaa herättää keskustelua nimenomaan vähemmistö- ja työntekijäosakkuuden mahdollisuuksista.

– Moni ei ole tullut ajatelleeksi, että työsuhdeneuvotteluissa voisikin pyytää esimerkiksi osakkuuspaketin bonuspalkan sijaan. Jos työsuhde sidotaan osakkuuteen, henkilökohtaisen vaarallisuuden rakentaminen onnistuu palkkatyötä paremmin, Sekki vertaa.

Hän näkee osaomistajuuden tarjoamisen hyödyllisenä myös monelle listaamattoman yhtiön omistajalle. Millä muulla työntekijät voisi sitouttaa paremmin työpaikkaansa kuin osaomistajuudella?

– Palkkatyöstä on helppo lähteä mutta osakas haluaa harvemmin lähteä, hän sanoo.

– Yhteisesti omistetussa yrityksessa myös yrityksen voitot jaetaan aiempaa oikeudenmukaisemmin.

Suomen Yrittäjien tekemän tutkimuksen mukaan seuraavien viiden vuoden sisällä jopa 60 000-65 000 yrittäjää saavuttaa eläkeiän. Kansainvälisten tutkimusten mukaan vakioksi näyttää muodostuneen, että noin 20-30 prosenttia yrityksistä siirtyy sukupolvelta toiselle. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa yrityksistä pitäisi saada myytyä ulkopuolisille ostajille.

– Pian eläköityvän yrittäjän kannattaisi siis pohtia alustakasvillisuuden kasvattamista omista työntekijöistä. Osaomistajuuden tarjoaminen voi siis helpottaa yrityksen myymistä myöhemmin vaikkapa omille työntekijöille.

Kirjaa kirjoittaessaan Sekki havaitsi, että tulevaisuuden työelämässä osaamisella voi olla isompi rooli kuin rahalla.

– Työntekijän roolissa se kannattaa ymmärtää. Aloittava yritys tarvitsee enemmän työntekijänsä osaamista kuin rahaa yrityksen rakentamiseen.

Ja toisaalta, kun omalla työllään rakentaa menestyvää yritystä osakkuusmallilla voi tienata moninkertaisesti tavalliseen palkansaajaan verrattuna.

Sekki uskookin, että tulevaisuuden työelämässä projekteja tehdään eri organisaatioiden alaisuudessa ja ansiot koostuvat palkkatulon, laskutuksen ja osinkojen yhdistelmänä.

– Omistajuus muodostaa näistä yhden ulottuvuuden.

Antti Sekin kirja Vaurastu osaomistajana Osakkaan rooli perinteisenä, startup- ja buyout-yrittäjänä esittelee omistajaroolien eroja sekä osakkuuden hankkisen ja osakkuudella vaurastumisen keinoja useasta näkökulmasta niin perinteisissä, startup- kuin buyoutyrityksissäkin.

Tekijäesittelyt

TkT Antti Sekki toimii yliopettajana Laureassa vastuualueenaan yrittäjyys. Sekki on tehnyt yli 20-vuotisen työuran Suomen pk-sektorin parissa. Hänen väitöskirjansa käsittelee alkavan yrityksen menestymistä. Lisäksi Sekki on kirjoittanut useita kirjoja yrittäjyydestä, konsultoinut ja kouluttanut satoja yrittäjiä. Sekki on toiminut osaomistajana ja hallituksen jäsenenä kahdeksassa yrityksessä.

Kirjan tiedot:

Antti Sekki

Vaurastu osaomistajana Osakkaan rooli perinteisenä, stratup- ja buyout-yrittäjänä

ISBN: 978-952-14-4982-6

204 sivua, 62 €

Haastattelut:

Antti Sekki

040 1927316

antti.sekki@laurea.fi

Arvostelukappaleet:

Sari Hawkins

050 4369850

sari.hawkins@almamedia.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia