Nimityksiä Bittium Oyj:ssä

Report this content

Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 18.1.2022 kello 15:30

Nimityksiä Bittium Oyj:ssä

Antti Näykki on nimitetty Bittium Oyj:n Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi nykyisen Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen johtajan Arto Pietilän jäädessä suunnitellusti eläkkeelle.

Bittium Oyj:n Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.2.2022 alkaen Antti Näykki (45, insinööri, sulautetut järjestelmät). Näykki on toiminut Bittiumilla muun muassa liiketoiminnan kehittämisestä vastaavana johtajana sekä Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen tuotehallinnan vetäjänä vuodesta 2019 lähtien. Uudessa tehtävässään Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen johtajana Näykki raportoi toimitusjohtaja Hannu Huttuselle. Ennen Bittiumia Näykki on työskennellyt muun muassa Jutel Oy:n toimitusjohtajana sekä erilaisissa myynti- ja johtotehtävissä Exfolla ja Nethawkilla.

”Haluan toivottaa Antille onnea ja menestystä uudessa tehtävässään. Antilla on pitkä kokemus vastuullisesta kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta ja siten hyvät edellytykset jatkaa Bittiumin Medical Technologies -liiketoiminnan kasvattamista tulevaisuudessa. Terveydenhuollon teknologiamarkkinoilla on tapahtumassa merkittävää kehitystä potilaiden hoidossa erityisesti sairaaloiden ulkopuolella. Bittiumin biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin keskittyvät tuotteet ja ratkaisut tukevat yhä kasvavia etämonitoroinnin ja etädiagnostiikan tarpeita”, sanoo Hannu Huttunen, Bittium Oyj:n toimitusjohtaja.

Bittium Oyj:n Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen johtaja ja johtoryhmän jäsen Arto Pietilä jää eläkkeelle maaliskuussa 2022. Hän on lupautunut alkuvuoden aikana tukemaan vastuiden sujuvaa siirtoa Näykille. Pietilä aloitti Bittiumilla (silloisella Elektrobitillä) vuonna 2001 sopimustuotekehitysliiketoiminnan johtajana ja toimi myöhemmin muun muassa Elektrobit Technologies Oy:n toimitusjohtajana. Vuodesta 2016 lähtien, kun Bittium osti kuopiolaisen biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin keskittyvän Mega Elektroniikka Oy:n ja perusti Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen, Pietilä on toiminut kyseisen tuote- ja palvelualueen johtajana.

”Haluan kiittää Artoa kuluneista vuosista ja vankkumattomasta sitoutumisesta yhtiötä kohtaan. 21-vuotisen historiansa aikana Arto on tehnyt merkittävää työtä viedessään yhtiötä kansainvälisille markkinoille. Viimeisten vuosien aikana Arto on ansiokkaasti kasvattanut Medical Technologies -liiketoimintamme nykyiseen kokoonsa ja asemaansa. Toivotan Artolle mukavia eläkepäiviä”, toimitusjohtaja Hannu Huttunen kiittelee.

1.2.2022 alkaen Bittiumin johtoryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt: toimitusjohtaja Hannu Huttunen (puheenjohtaja), talousjohtaja Pekka Kunnari, lakiasiainjohtaja Kari Jokela, viestintä- ja markkinointijohtaja Karoliina Malmi, tuote- ja palvelualueiden johtajat Jari Sankala, Tommi Kangas ja Antti Näykki sekä engineering-toiminnoista vastaava johtaja Jari-Pekka Innanen.

Kristo Kivilaakso Bittium Oyj:n Medical Technologies -tuote- ja -palvelualueen myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi

Kristo Kivilaakso (44, tradenomi, ylempi AMK) on nimitetty Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi 25.1.2022 alkaen. Kivilaakso siirtyy Bittiumille LymphaTouch Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut erilaisissa myynti- ja johtotehtävissä muun muassa Optomed Oy:ssä ja Icare Finland Oy:ssä. Kivilaakso raportoi tehtävässään Antti Näykille.  

”Minulla on ilo toivottaa Kristo tervetulleeksi Bittiumille. Medical Technologies -tuote- ja palvelualueemme vahvistamiseksi Kristo tuo mukanaan laajaa kokemusta kansainvälisestä lääketieteen teknologia-alan myynnin johtamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä,” toimitusjohtaja Huttunen sanoo.

Arto Remes Bittium Oyj:n hallituksen neuvonantajaksi

Bittium Oyj on sopinut Arto Remeksen (63, filosofian maisteri, lääketieteen fysiikka / elektroniikka) kanssa, että hän toimii jatkossa Bittium Oyj:n hallituksen neuvonantajana koskien Medical Technologies -liiketoimintaa. Remes on yksi Bittiumin vuonna 2016 ostaman Mega Elektroniikka Oy:n perustajista ja toimi yhtiössä yrittäjänä ja toimitusjohtajana, kunnes siirtyi yritysoston myötä Bittiumin Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen operatiiviseksi johtajaksi. Vuonna 2020 Remes jäi pois operatiivisesta toiminnasta ja jatkoi Medical Technologies -liiketoiminnan strategisena neuvonantajana vuoden 2021 kesäkuuhun saakka. Remeksellä on pitkän linjan kokemus Medical-liiketoiminnasta ja hänellä on laaja kansainvälinen verkosto lääketieteen teknologiatuotteiden markkinoilla.

Oulussa, 18.1.2022

Hannu Huttunen
toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Hannu Huttunen
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 3507


Jakelu:

NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. Bittiumin vuoden 2020 liikevaihto oli 78,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,1 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com

Tilaa

Liitteet & linkit