Bonava ja Helsingin kaupunki käynnistävät arkkitehtuurikutsukilpailun Kruunuvuorenrannan uudiskerrostalojen suunnittelusta

Helsingin Kruunuvuorenrantaan nousee 2020-luvun puoliväliin mennessä noin 7400 uutta asuntoa, joista Gunillankallion alueelle on jo toteutettu vajaa 1000 asuntoa. Bonava rakennuttaa Gunillankallioon tulevaisuudessa Asunto Oy Helsingin Aidan, joka muodostuu kolmesta kaupunkivillatyyppisestä kerrostalosta, joihin tulee yhteensä 42 uutta Bonava-kotia. Nyt yhtiö käynnistää yhdessä Helsingin kaupungin ja Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa Gunillankallion tontista arkkitehtuurikutsukilpailun ja kutsuu mukaan neljä arkkitehtitoimistoa.

Bonavan tavoitteena on saada korkeatasoisia, asiakkaille todellista arvoa tuottavia ja toteutettavissa olevia laadukkaita suunnitelmia, joissa kolmen kerrostalon kokonaisuus tuo kaupunkikuvaan kaupunkivillamaisten omakotitalojen väljyyttä ja hengittävyyttä sekä puhuttelee asukkaita yksilöllisyydellään ja yhteisöllisyydellään ottaen huomioon kallioisen tontin hienot erityispiirteet sekä upean merellisen ja luonnonläheisen ympäristön.

”Bonavalla on oma Bonava-kotikonsepti. Arkkitehtuurikilpailun kautta meille tarjoutuu erinomainen mahdollisuus kehittää asumisen ratkaisuja edelleen ja nähdä millaisia uusia ideoita kilpailun pohjalta voi syntyä. Odotamme mielenkiinnolla, miten neljä ansioitunutta toimistoa luo kukin samoista lähtökohdista oman ehdotuksensa Helsingin Aidan kotikortteliksi” sanoo Matti Kuronen, yksikönjohtaja, Bonava.

Arkkitehtuurikutsukilpailu on kaksivaiheinen ja mukaan on kutsuttu arkkitehtitoimistot ARK-house arkkitehdit, Playa arkkitehdit, Serum arkkitehdit, ja MUUAN Oy. Kilpailu käynnistyy 15.11.2018 ja päättyy 6.3.2019. Voittaja julkistetaan 28.3.2019.

Kilpailuehdotusten arvioinnin suorittaa arviointiryhmä, johon kuuluvat Helsingin kaupungilta Kruunuvuorenrannan projektinjohtaja Pirjo Siren, tiimipäällikkö Anu Kuutti, Itäisen lupatiimin päällikkö Salla Mustonen sekä Suomen Arkkitehtiliiton nimeämänä Kirsi Korhonen. Bonavalta kilpailun puheenjohtajana toimii Niina Puumalainen ja arviointiryhmään kuuluvat arkkitehti Kalevi Saarela ja rakennuttajapäällikkö Juha-Pekka Leppänen.

Kruunuvuorenrantaan on rakenteilla uusi, merellinen valon kaupunginosa kantakaupungin vastarannalle, kolmen kilometrin päähän Kauppatorilta. Kruunuvuorenranta rakennetaan entisen Laajasalon öljysataman paikalle, 260 hehtaarin alueelle. Rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja jatkuu vuoteen 2030 painottuen kantakaupungin vastarannalle. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Gunillankallioon syksyllä 2015.

Kokonaisuudessaan alueelle valmistuu koteja noin 13 000 asukkaalle runsaan kymmenen vuoden aikana. Työpaikkoja syntyy noin 800. Monista Kruunuvuorenrannan asunnoista ja rantabulevardilta on näkymät meren yli kantakaupunkiin ja Suomenlinnaan. Alueelle on suunnitteilla myös kaupunginvaltuuston päättämä Kruunusillat-hankkeen pikaraitiotie. Alueelle on muuttanut jo vajaa 3000 asukasta.

Lisätietoja: Niina Puumalainen, projektijohtaja, Bonava Suomi Oy, puhelin 010 4002 192 ja Joanna Linnermo-Kumpuoja, viestintäpäällikkö, Bonava Suomi Oy, puhelin 010 400 2778 tai viestinta@bonava.fi ja Helsingin Aidan kohdesivuilta.

Pirjo Siren, projektijohtaja, Kruunuvuorenrannan aluerakentaminen, Helsingin kaupunki, puhelin 09-310 25699, pirjo.siren@hel.fi.

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Olemme luoneet koteja ja naapurustoja jo 1930-luvulta lähtien. Bonava toimii Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 2000 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 1,5 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Avainsanat:

Yrityksestä

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Olemme luoneet koteja ja naapurustoja jo 1930-luvulta lähtien. Bonava toimii Saksassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 2300 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 1,46 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Tilaa

Pikafaktat

Bonava käynnistää yhdessä Helsingin kaupungin ja Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa Gunillankallion tontista arkkitehtuurikutsukilpailun ja kutsuu mukaan neljä arkkitehtitoimistoa. Bonava rakennuttaa Gunillankallioon tulevaisuudessa Asunto Oy Helsingin Aidan, joka muodostuu kolmesta kaupunkivillatyyppisestä kerrostalosta, joihin tulee yhteensä 42 uutta Bonava-kotia.
Tweettaa

Lainaukset

Bonavalla on oma Bonava-kotikonsepti. Arkkitehtuurikilpailun kautta meille tarjoutuu erinomainen mahdollisuus kehittää asumisen ratkaisuja edelleen ja nähdä millaisia uusia ideoita kilpailun pohjalta voi syntyä. Odotamme mielenkiinnolla, miten neljä ansioitunutta toimistoa luo kukin samoista lähtö-kohdista oman ehdotuksensa Helsingin Aidan kotikortteliksi
Matti Kuronen, yksikönjohtaja, Bonava Suomi Oy