Bonava toteuttaa eQ:lle 186 asuntoa

Report this content

Bonava ja eQ ovat tehneet sopimuksen 123 asunnon rakentamisesta Espoon Leppävaaraan ja 63 asunnon rakentamisesta Tampereen Hervantaan.

Bonavalla on suunnitteilla Hervantaan kolmen asuinkerrostalon investointi, johon rakentuu kaikkiaan noin 200 asuntoa. Tavoitteena on, että eQ:lle toteutettava Tampereen Havu 3 valmistuu joulukuussa 2022. Asemakaava valmistui yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa toukokuussa 2021 ja tämän Havun kotikorttelin ensimmäisen kohteen rakennustyöt saatiin ripeästi käyntiin marraskuun lopussa.

Vermonniityssä sijaitseva Espoon Kuunsäde valmistuu joulukuussa 2023. Bonavalla on rakenteilla Leppävaaran Vermonniityssä yhdeksän talon kotikortteli, johon tulee 760 asuntoa vuoteen 2024 mennessä.

”On hienoa jatkaa eQ:n kanssa erinomaisesti toiminutta yhteistyötä, nyt uusissa kaupungeissa Tampereella ja Espoossa”, sanoo Bonava Suomen sijoittajamyynnistä ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Liisa Bäckström.

Nämä uudet kohteet jatkavat erinomaista yhteistyötä Bonavan kanssa ja täydentävät monipuolista tarjontaamme Espoossa ja Tampereella. Kohteet vastaavat myös hyvin kestävän sijoittamisen tavoitteisiimme”, sanoo sijoitusjohtaja Markus Pitkänen eQ Varainhoito Oy:stä.

Ilmastoystävällisiä ratkaisuja

Havussa lämmitysmuotona on ilmastoystävällinen, hiilineutraali maalämpö, joka myös on kustannustehokas ja hintakehitykseltään vakaa ratkaisu. Rakennukseen asennettava aurinkopaneelijärjestelmä tuottaa pääosan kiinteistösähköstä ja loput kiinteistösähkön tarpeesta eQ kattaa ostamalla vihreää sähköä. Sekä Tampereen Havu että Espoon Kuunsäde tulevat olemaan A-energialuokan taloja.

Hervanta tarjoaa tuleville asukkaille kattavat palvelut. Alueen hyviä bussiyhteyksiä täydentää Tampereen ratikka, jonka pysäkki sijaitsee aivan Havun vieressä. Havun kotikorttelin sijainti on erinomainen monipuolisten ulkoilumaastojen ja harrastusmahdollisuuksien äärellä. Lähipäiväkoti ja koulut ovat alle kilometrin säteellä. Hervannassa toimivat Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Poliisiammattikorkeakoulu sekä Tampereen yliopisto.

Vermonniitty sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella Kehä I:n ja Turunväylän lähettyvillä. Lähimmät juna-asemat ovat Mäkkylässä ja Leppävaarassa. Alueelle on tulossa myös Raide-Jokeri. Päiväkodit koulut, lukuisat urheilupaikat ja merenranta sijaitsevat lähellä. Kauppakeskus Sello ja Leppävaaran keskustan palvelut ovat kävelymatkan päässä.

* * *

eQ Varainhoidon ensimmäinen asuntorahasto Erikoissijoitusrahasto eQ Asunnot suljettiin toukokuussa 2021. Rahastoon kerättiin 100 miljoonaa euroa sijoitussitoumuksia ja se sijoittaa yli 300 miljoonaa euroa vuokra-asuntoihin pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Sijoituskohteena ovat kokonaiset kerrostalot ja rahastossa tulee olemaan noin 1 400 asuntoa.

* * *

Lue lisää Bonavasta yhtiönä.

Lisätietoja:

Bonava Suomi Oy, Liisa Bäckström, johtaja, sijoittajamyynti ja liiketoiminnan kehitys, p. 050 516 8312 tai Leena Majamäki, viestintäpäällikkö p. 040 585 1585, viestinta@bonava.fi

eQ Varainhoito Oy, Markus Pitkänen, sijoitusjohtaja, p. 050 371 2898, markus.pitkanen@eq.fi

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Luomme koteja ja naapurustoja, joissa ihmiset voivat nauttia parhaasta mahdollisesta elämänlaadusta. Bonava on Euroopan ensimmäinen asuntokehittäjä, joka on saanut ilmastotavoitteilleen hyväksynnän Science Based Targets -aloitteelta. Bonava toimii Saksassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa 2100 ammattilaisen voimin. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 1,61 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Bonava ja eQ ovat tehneet sopimuksen 123 asunnon rakentamisesta Espoon Leppävaaraan ja 63 asunnon rakentamisesta Tampereen Hervantaan.
Tweettaa

Lainaukset

On hienoa jatkaa eQ:n kanssa erinomaisesti toiminutta yhteistyötä, nyt uusissa kaupungeissa Tampereella ja Espoossa.
Liisa Bäckström, johtaja, sijoittajamyynti ja liiketoiminnan kehitys, Bonava Suomi