Bonavalta 38 uutta Bonava-kotia Espoon Tapiolaan – kodeissa Fortum SmartLiving Plus -palvelu

Bonava rakennuttaa Espoon Tapiolaan uuteen Steniuksenkummun kotikortteliin 38 uutta Bonava-kotia viiteen kerrokseen. Uuden räätälöidyn SmartLiving -palvelun avulla asukas voi seurata ja ohjata mobiilisovelluksella esimerkiksi sähkön- ja vedenkulutusta. Asunto Oy Espoon Tapiolan Steniuksenkumpu 1:n rakennustyöt ovat alkaneet ja ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin asuntoihin loppuvuodesta 2019.  

Steniuksenkummun kotien hauskana yksityiskohtana on upeat olohuonemaiset aulatilat, jotka tekevät kotiintulosta mukavaa ja hieman erilaista. Fortum SmartLiving Plus -palvelu myös varmistaa, että kotona on kaikki hyvin, kun asukas on poissa. Asunnoissa on esimerkiksi niin sanottu älykäs valojen ohjaus sekä sähkön- ja vedenkulutuksen seurannan lisäksi palvelussa on palovahti, joka reagoi palovaroittimen hälyttäessä ja vuotovahti, joka havaitsee mahdollisen vuodon allaskaapin alla”, sanoo Jyri Raunio, yksikönjohtaja, Bonava Suomi Oy.

Steniuksenkummun kotikorttelista on lyhyt matka Tapiolan keskustan monipuolisiin palveluihin, kahviloihin ja kauppoihin. Steniuksenkummun kotikortteli sijaitsee Tapiolan ainutlaatuisten liikuntamahdollisuuksien äärellä. Myös Espoon kulttuurinen keskus tarjoilee monipuolisia viihde-elämyksiä teatterista konsertteihin ja museoista tapahtumiin.

Tutustu uuteen kotikortteliin ja Steniuksenkumpu 1:een

Lisätietoja: Ossi-Matti Lahtinen, projektijohtaja, Bonava Suomi Oy, puhelin 010 400 2024 ja Joanna Linnermo-Kumpuoja, viestintäpäällikkö, Bonava Suomi Oy, puhelin 010 400 2778 tai viestinta@bonava.fi

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Olemme luoneet koteja ja naapurustoja jo 1930-luvulta lähtien. Bonava toimii Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 2000 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 1,5 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Avainsanat:

Yrityksestä

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Olemme luoneet koteja ja naapurustoja jo 1930-luvulta lähtien. Bonava toimii Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 2100 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 1,37 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Bonava rakennuttaa Espoon Tapiolaan uuteen Steniuksenkummun kotikortteliin 38 uutta Bonava-kotia viiteen kerrokseen. Uuden räätälöidyn Fortum SmartLiving -palvelun avulla asukas voi seurata ja ohjata mobiilisovelluksella esimerkiksi sähkön- ja vedenkulutusta.
Tweettaa

Lainaukset

Steniuksenkummun kotien hauskana yksityiskohtana on upeat olohuonemaiset aulatilat, jotka tekevät kotiintulosta mukavaa ja hieman erilaista. Fortum SmartLiving Plus -palvelu myös varmistaa, että kotona on kaikki hyvin, kun asukas on poissa. Asunnoissa on esimerkiksi niin sanottu älykäs valojen ohjaus sekä sähkön- ja vedenkulutuksen seurannan lisäksi palvelussa on palovahti, joka reagoi palovaroittimen hälyttäessä ja vuotovahti, joka havaitsee mahdollisen vuodon allaskaapin alla
Jyri Raunio, yksikönjohtaja, Bonava