Turun Kirstinpuisto on saanut ensimmäiset asukkaansa

Report this content

Ensimmäinen asuinkerrostalo on valmistunut Bonavan Kirstinpuiston kotikortteliin, ja asukkaat ovat muuttaneet uusiin koteihinsa. Kun alueelle joulukuussa valmistuu toinenkin talo, yhteensä 150 Bonava-kotia on valmiina vastaanottamaan uudet asukkaansa. Kaikkiaan Bonava rakennuttaa Kirstinpuistoon lähes 1 400 uutta kotia vuosien 2020-2027 aikana.

”On hienoa olla luomassa aivan uutta asuinaluetta Turun keskustan kupeeseen. Kirstinpuiston suunnittelussa yhteistyö Turun kaupungin kanssa on ollut hedelmällistä. Kaava mahdollistaa korkeatasoisen naapuruston viihtyisine korttelipihoineen sekä aidosti asiakaslähtöiset asumisen ratkaisut. Parhaillaan rakenteilla on 122 kotia ja ensi vuoden alkupuolella käynnistämme jälleen uuden kohteen,” sanoo Bonava Suomen yksikönjohtaja Panu Sivula.

”Ensimmäisten kohteiden rakennustyöt ovat sujuneet erittäin hyvin ja aikataulussa. Tiimimme on tehnyt hienoa työtä ja olen erityisen iloinen siitä, että luovutimme ensimmäisen talon täysin virheettömänä”, sanoo Bonava Suomen projektijohtaja Timo Veijalainen.

Ensimmäiset asukkaat muuttivat uusiin koteihinsa Asunto Oy Turun Kirstinpuiston Solina 1:een joulukuun ensimmäisenä päivänä. Seuraavana valmistuvan kerrostalon Bonava luovuttaa 17.12.2021. Joulukuussa Kirstinpuistoon valmistuu 150 uutta asuntoa.

Bonavan Kirstinpuiston kotikorttelin ja samalla koko alueen ensimmäisen asuinrakennuksen peruskivi muurattiin syksyllä 2020. Parhaillaan rakenteilla olevat 122 asuntoa valmistuvat vuoden 2022 loppupuolella. Kaikkiaan Bonava rakennuttaa Kirstinpuistoon 22 asuinkerrostaloa, joihin tulee yhteensä lähes 1 400 uutta kotia. Rakennustyöt alueella ajoittuvat vuosille 2020-2027.

Lapset maalasivat leikkipaikan työmaa-aitoja – millainen on onnellinen koti?   

Joulukuun alussa Kirstinpuiston työmaalle saatiin jouluapulaisia, kun läheisen Talinkorventien päiväkodin eskarit saapuivat maalaamaan väliaikaisen leikkipaikan työmaa-aitoja. Taidetta syntyi teemalla ”millainen on onnellinen koti?”

Kehittyvä Kirstinpuisto

Kirstinpuisto on Turun keskustan Linnakaupunkiin sijoittuva uusi moderni asuinalue, johon suunnitellaan noin 4 500 asukkaan keskustamaista, toiminnoiltaan monipuolista ja viihtyisää naapurustoa. Kirstinpuiston vahvuuksia keskeisen sijainnin lisäksi ovat urbaani vehreys, hyvät kulkuyhteydet sekä monipuoliset lähipalvelut. Naapurustossa on myös useita päiväkoteja sekä kouluja.

Alueen suunnittelussa painotetaan kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja sekä laadukkaita julkisia tiloja ja viheralueita. Naapuruston erikoisuuksiin kuuluu hulevesien, kuten sadevesien, hyödyntäminen korttelipihoille ja puistoihin rakennettavina vesiaiheina. Kirstinpuisto on mukana kansainvälisessä iWater-hankkeessa, jonka tavoitteena on löytää uusia keinoja hulevesien hallintaan viherkertoimien avulla ja näin parantaa kaupunkien edellytyksiä sopeutua ilmastonmuutokseen.

Kirstinpuisto rakentuu Iso-Heikkilän ja Portsan väliin sijoittuvalle 17,7 hehtaarin alueelle.

Lue lisää Bonavasta yhtiönä.

Lisätietoja: Bonava Suomi Oy, Leena Majamäki, viestintäpäällikkö p. 040 585 1585, viestinta@bonava.fi

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Luomme koteja ja naapurustoja, joissa ihmiset voivat nauttia parhaasta mahdollisesta elämänlaadusta. Bonava on Euroopan ensimmäinen asuntokehittäjä, joka on saanut ilmastotavoitteilleen hyväksynnän Science Based Targets -aloitteelta. Bonava toimii Saksassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa 2100 ammattilaisen voimin. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 1,61 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Ensimmäinen asuinkerrostalo on valmistunut Bonavan Kirstinpuiston kotikortteliin, ja asukkaat ovat muuttaneet uusiin koteihinsa. Kun alueelle joulukuussa valmistuu toinenkin talo, yhteensä 150 Bonava-kotia on valmiina vastaanottamaan uudet asukkaansa. Kaikkiaan Bonava rakennuttaa Kirstinpuistoon lähes 1 400 uutta kotia vuosien 2020-2027 aikana.
Tweettaa

Lainaukset

On hienoa olla luomassa aivan uutta asuinaluetta Turun keskustan kupeeseen. Kirstinpuiston suunnittelussa yhteistyö Turun kaupungin kanssa on ollut hedelmällistä. Kaava mahdollistaa korkeatasoisen naapuruston viihtyisine korttelipihoineen sekä aidosti asiakaslähtöiset asumisen ratkaisut. Parhaillaan rakenteilla on 122 kotia ja ensi vuoden alkupuolella käynnistämme jälleen uuden kohteen.
Panu Sivula, yksikönjohtaja, Bonava Suomi
Ensimmäisten kohteiden rakennustyöt ovat sujuneet erittäin hyvin ja aikataulussa. Tiimimme on tehnyt hienoa työtä ja olen erityisen iloinen siitä, että luovutimme ensimmäisen talon täysin virheettömänä.
Timo Veijalainen, projektijohtaja, Bonava Suomi