Cision Finlandin markkinaosuus pörssiviestintäratkaisuissa nelinkertaistui vuonna 2014

Report this content

Positiivisen tulosvuoden muita keskeisiä tekijöitä olivat mm. laajentunut tuotevalikoima ja vahva asiantuntijaosaaminen. 

Viestintäratkaisujen ohjelmisto- ja asiantuntijatalo Cision Finlandin osalta vuosi 2014 päättyi positiivisen kasvun merkeissä. Vuoden jälkimmäisen puolikkaan onnistumiset nostivat myös koko vuoden tuloksen selkeästi plusmerkkiseksi. Kasvun keskeisenä vauhdittajana toimivat etenkin yrityksen tarjoamat sijoittajaviestinnän palvelut, joiden volyymi kasvoi yli nelinkertaisesti viime vuoden aikana. 

IR-viestintäpalvelujen jyrkästi ylöspäin osoittava kasvukäyrä miellyttää luonnollisesti Cision Finlandin maajohtaja Arttu Sipilää. ”IR-palvelujemme kasvu osoittaa, että markkinoilla on aina tilaa hyville uusille vaihtoehdoille”, hän toteaa. ”Cisionilla on sijoittajaviestinnän alalla kaikissa Pohjoismaissa yli 25 vuoden kokemus ja Tukholman pörssiin listautuneista yrityksistä peräti 70% käyttää palvelujamme. Uskon, että sitoutuminen paikallisuuteen ja yhteen palvelukokonaisuuteen ovat menestyksemme keskeisiä syitä. Listatun yhtiön näkökulmasta olemme ainoa Suomessa toimiva palveluntarjoaja, joka keskittyy puhtaasti lehdistö- ja pörssitiedottamisen palveluihin."

Päättyneen vuoden aikana Cisionin sijoittajaviestinnän palveluihin päätyi myös Nurminen Logistics Oyj, jossa valinnalle linjataan selkeät perustelut. ”Pienen viestintäyksikön työtä helpottaa kummasti, kun kaikki tiedotteet ja uutiset voi julkaista yhdestä järjestelmästä ja ne tallentuvat automaattisesti myös yhtiön omille verkkosivuille”, kertoo Nurminen Logistics Oyj:n Communications Manager Laura Jokinen. ”Cisionin tiedotejulkaisujärjestelmä on helppokäyttöinen ja toimiva, ja tuki on aina tavoitettavissa. Lisäksi vaihto vanhasta järjestelmästä Cisioniin sujui todella kivuttomasti.”

Vuosi 2014 merkitsi Cisionille kasvua myös kansainvälisellä tasolla, kun yritys syksyllä hankki sosiaalisen median seuranta- ja analyysipalveluihin erikoistuneen
Visible Technologiesin, viestintäohjelmistoalan jättiläisiin lukeutuvan Vocusin ja Iso-Britannian johtavan PR-palveluyrityksen Gorkana Groupin. Hankinnat vahvistivat yrityksen asemaa viestintäalan johtavana globaalina ohjelmistopalveluntarjoajana.

Lisätietoja:
Arttu Sipilä                                                              
Maajohtaja
Cision Finland Oy
Sähköposti: arttu.sipila@cision.com
Puhelin: 050 574 3630

Cision Finland Oy vastaa Cisionin palkitun CisionPoint-verkkosovelluksen myynnistä, markkinoinnista ja asiakastuesta Suomessa. Yritys on osa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasiassa toimivaa Cisionia, jonka yhteistyöverkosto ulottuu yli 125 maahan. Lisätietoa verkkosivuiltamme www.cision.com/fi.

Avainsanat:

Tilaa

Pikafaktat

Viestintäpalvelujen asiantuntija Cision Finlandin markkinaosuus pörssiviestintäratkaisuissa nelinkertaistui vuonna 2014.
Tweettaa
Cision kasvoi viime vuoden aikana myös kansainvälisesti, kun yhtiö hankki syksyllä 2014 Visible Technologiesin, Vocusin ja Gorkana Groupin.
Tweettaa

Lainaukset

Cisionilla on sijoittajaviestinnän alalla kaikissa Pohjoismaissa yli 25 vuoden kokemus ja Tukholman pörssiin listautuneista yrityksistä peräti 70% käyttää palvelujamme. Uskon, että sitoutuminen paikallisuuteen ja yhteen palvelukokonaisuuteen ovat menestyksemme keskeisiä syitä. Listatun yhtiön näkökulmasta olemme ainoa Suomessa toimiva palveluntarjoaja, joka keskittyy puhtaasti lehdistö- ja pörssitiedottamisen palveluihin.
Arttu Sipilä, maajohtaja, Cision Finland Oy
Pienen viestintäyksikön työtä helpottaa kummasti, kun kaikki tiedotteet ja uutiset voi julkaista yhdestä järjestelmästä ja ne tallentuvat automaattisesti myös yhtiön omille verkkosivuille.
Laura Jokinen, Communications Manager, Nurminen Logistics Oyj
Cisionin tiedotejulkaisujärjestelmä on helppokäyttöinen ja toimiva, ja tuki on aina tavoitettavissa. Lisäksi vaihto vanhasta järjestelmästä Cisioniin sujui todella kivuttomasti.
Laura Jokinen, Communications Manager, Nurminen Logistics Oyj