Cision listasi maamme suosituimmat matkailublogit

Report this content

Listauksen kärkipaikan vei kestosuosikki Kaukokaipuu matkablogi

Cision listasi tammikuussa jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan Suomen matkailuaiheisten blogien kymmenen kärjen. Listauksen ykkössijan vei tällä kertaa nimiinsä Kaukokaipuu matkablgi, joka sijoittui Cisionin viimekertaisella matkailublogilistauksella kakkoseksi. Suositun bloggaajan matka-aiheisia kirjoituksia voi lukea myös Retkipaikka.fi-sivustolta sekä Finnairin blogissa sijaitsevalta omalta palstalta. Kärkikolmikon muut sijat menivät myös aiemmilla blogilistauksilla esiintyneille Destination Unknown- ja Curious Feet -blogeille. Tuttuun tapaan Rantapallo-blogisivuston blogit olivat vahvasti edustettuna top 10 -listalla.

Visuaalisuustrendi näkyy vahvasti myös matkailublogeissa, joissa on tarjolla runsaasti laadukasta ja inspiroivaa kuvamateriaalia. Toinen viime vuosien aikana vahvistunut ilmiö on aiheiden erikoistuminen, jonka myötä matkailublogosfääristä löytyy nykyään matkailua esimerkiksi puhtaasti seniorien, aktiivilomailijan  tai liikuntaesteisen matkustajan näkökulmasta käsitteleviä blogeja.
 
Top 10 -matkailublogit Suomessa tammikuussa 2015 (Lähde: Cision Finland Oy)

  1. Kaukokaipuu matkablogi 
  2. Destination Unknown
  3. Curious Feet
  4. Pää Pilvissä
  5. London & beyond
  6. Veera Bianca
  7. Pako Arjesta
  8. Archie gone Lebanon
  9. Pingviinimatkat
  10. Tämä matka

Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua Cisionin verkkosivuilla.

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:

–  Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Jätämme toimituksellisen median kuten uutissivustojen blogit listauksen ulkopuolelle, sillä valtamedian vaikutus blogiin on selkeän suosiva.

Minkä maalainen blogi on? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.

Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä).

Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti linkityksiä ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen. 

Lisätietoja:
Jenni Salomaa
Marketing Manager
Cision Finland Oy
Sähköposti: jenni.salomaa@cision.com
Puh. 050 4355 635

Cision Finland Oy vastaa Cisionin palkitun CisionPoint-verkkosovelluksen myynnistä, markkinoinnista ja asiakastuesta Suomessa. Yritys on osa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasiassa toimivaa Cisionia, jonka yhteistyöverkosto ulottuu yli 125 maahan. Lisätietoa verkkosivuiltamme www.cision.com/fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Cision Finland listaa kuukausittain vaihtuvasta aihepiiristä Suomen top 10 -blogit.
Tweettaa
Tammikuun 2015 blogilistaukseen koottiin Suomen suosituimmat matkailuaiheiset blogit. Listan kärkeen nousi myös Cisionin aiemmilla matkailublogilistauksilla menestynyt Kaukokaipuu matkablogi.
Tweettaa