Cisionin toukokuun blogilistaus kertoo maamme suosituimpien terveysblogien kymmenen kärjen

Report this content

Ykkössijan vei nimiinsä arkielämän kemikaaleja käsittelevä Kemikaalikimara-blogi

Cisionin toukokuun top-blogilistaus luotasi maamme terveys- ja lääketiedeaiheista blogosfääriä. Tämänkertainen kärkikymmenikkö on aihepiiriltään varsin monipuolinen, sillä mukaan mahtui mm. ravitsemukseen, harvinaisiin sairauksiin, lääketieteen opiskeluun sekä vallitsevien terveyskäsitysten haastamiseen keskittyvia blogeja. Listauksen kärkeen sijoittui Kemikaalikimara, jonka postaukset käsittelevät arjen kemikaalien lisäksi mm. ekologisuuden ja kuluttamisen kaltaisia aiheita. Blogia ylläpitää ympäristönsuojeluun liittyvien projektien parissa työskentelevä kemiantekniikan diplomi-insinööri Anja Nystén, joka on julkaissut aihepiiristä myös kaksi kirjaa. Kärkikolmikkoon sijoittuivat lisäksi erityisesti lihaskasvuun, metaboliaan ja ravintoon keskittyvä Lihastohtori sekä mm. suositusta Veteraaniurheilija-blogista tunnetun Christer Sundqvistin uusi Turpaduunari-blogi.  

Terveysblogien top 10 -lista Suomessa toukokuussa 2015
(Lähde: Cision Finland Oy)
 

1. Kemikaalikimara
2. Lihastohtori
3. Turpaduunari
4. Ravitsemus ja terveys
5. Pöperöproffa
6. HealthBerry
7. Lääketiedettä ja laiskottelua
8. Hankala potilas
9. Roskatiede
10. Terveysblogi

Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua Cisionin kotisivuilla

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:

–  Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Jätämme toimituksellisten medioiden kuten uutissivustojen blogit listauksen ulkopuolelle, sillä valtamedian vaikutus blogiin on selkeän suosiva.

Minkä maalainen blogi on? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.

Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä).

Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti linkityksiä ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen.
 

Lisätietoja:
Jenni Salomaa
Marketing Manager
Cision Finland Oy
Sähköposti: jenni.salomaa@cision.com
Puhelin: 050 4355 635

Cision Finland Oy vastaa Cisionin palkitun CisionPoint-verkkosovelluksen myynnistä, markkinoinnista ja asiakastuesta Suomessa. Yritys on osa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasiassa toimivaa Cisionia, jonka yhteistyöverkosto ulottuu yli 125 maahan. Lisätietoa verkkosivuiltamme www.cision.com/fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Cision Finland listaa kuukausittain vaihtuvasta aihepiiristä Suomen top 10 -blogit.
Tweettaa
Toukokuun 2015 top-blogilistauksen aiheena oli terveys. Listauksen ykköseksi nousi Kemikaalikimara-blogi.
Tweettaa