Cisionin tuore blogilistaus esittelee maamme suosituimmat ruokablogit

Report this content

Listauksen kärkipaikalle sijoittui Jenni Häyrisen Liemessä-blogi

Cisionin kesäkuun top-blogilistaus esittelee Suomen suosituimmat ruokablogit. Tämänkertaisen listauksen kärkipaikan vei valokuvaaja ja ruokabloggaaja Jenni Häyrisen ylläpitämä Liemessä-blogi. Bloggaaja itse kuvailee ruokafilosofiakseen ”tehdä yksinkertaista maistuvaa ruokaa hyvistä raaka-aineista pilke silmäkulmassa”. Kolmen kärkeen sijoittuivat lisäksi vegaaninen ruokablogi Chocochili sekä israelilaista elämää ja ruokakulttuuria postauksissaan käsittelevä Appelsiineja ja hunajaa -blogi. Cisionin edelliset ruoka-aiheiset blogilistaukset ovat elokuulta 2014, jolloin julkaistiin vegaanisten ruokablogien top 10 -lista sekä tammikuulta 2013, jolloin listaukselle koottiin kaikki ruokablogit.

Ruokablogien top 10 -lista Suomessa kesäkuussa 2015
(Lähde: Cision Finland Oy)


1.
Liemessä
2.
Chocochili
3.
Appelsiineja ja hunajaa
4.
Sillä sipuli
5.
Campasimpukka
6.
Kokit ja potit
7.
Siskot kokkaa
8.
Kulinaarimuruja
9.
Pastanjauhantaa
10.
Vatsasekaisin kilinkolin

Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua Cisionin kotisivuilla

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:

–  Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Jätämme toimituksellisten medioiden kuten uutissivustojen blogit listauksen ulkopuolelle, sillä valtamedian vaikutus blogiin on selkeän suosiva.

Minkä maalainen blogi on? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.

Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä).

Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti linkityksiä ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen. 

Lisätietoja:
Jenni Salomaa
Marketing Manager
Cision Finland Oy
Sähköposti: jenni.salomaa@cision.com
Puhelin: 050 4355 635

Cision Finland Oy vastaa Cisionin palkitun CisionPoint-verkkosovelluksen myynnistä, markkinoinnista ja asiakastuesta Suomessa. Yritys on osa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasiassa toimivaa Cisionia, jonka yhteistyöverkosto ulottuu yli 125 maahan. Lisätietoa verkkosivuiltamme www.cision.com/fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Cision Finland listaa kuukausittain vaihtuvasta aihepiiristä Suomen top 10 -blogit.
Tweettaa
Kesäkuussa 2015 blogilistaukseen koottiin Suomen suosituimmat ruokablogit. Kärkipaikalle sijoittui Liemessä-blogi.
Tweettaa