Joukkorahoituspalvelu Invesdor valitsi Cisionin mediasuhdekumppanikseen
Kasvuyrityksille joukkorahoituspalveluita tarjoava suomalainen Invesdor on valinnut mediasuhdekumppanikseen Cisionin. Yhteistyösopimuksen myötä Cision vastaa Invesdorin tiedotteiden jakamisesta kansainväliselle medialle.
Syyskuun alussa voimaan tullut joukkorahoituslaki keventää sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen lainsäädäntöä Suomessa. Suomen lisäksi Invesdor jatkaa myös kansainvälistä toimintaansa Euroopan laajuisella toimiluvalla.
”Invesdorin tulevaisuus on perustamisesta saakka ollut kansainvälinen”, kommentoi Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä. “Toimintamme laajennuttua Isoon-Britanniaan, Norjaan ja Tanskaan tarvitsimme kansainvälisen mediasuhdekumppanin, ja Cision osoittautui tähän parhaaksi vaihtoehdoksi.”
Cision on maailman suurin tiedotejakelija ja Suomessakin yhtiö on kasvanut alkuvuoden aikana 50 %.
”Olemme myös monelle suomalaiselle born global ja startup –yritykselle merkittävä kumppani medianäkyvyyden kehittämisessä uusilla markkinoilla”, kommentoi Cisionin maajohtaja Arttu Sipilä. – Invesdor vahvistaa asemaamme suomalaisten, maailmalle tähtäävien teknologiayhtiöiden keskuudessa.
Median yhteyshenkilö:
Arttu Sipilä
Maajohtaja
050 574 3630
arttu.sipila@cision.com
Mikko Savolainen
Viestintäpäällikkö, Invesdor Oy
+358 40 747 5205
Invesdor lyhyesti:
Invesdor on Helsingissä vuonna 2012 perustettu finanssiteknologiayritys (fintech). Se ylläpitää verkossa toimivaa sijoitusalustaa, jolla kunnianhimoiset eurooppalaiset kasvuyritykset ja kansainväliset sijoittajat kohtaavat. Invesdorin kautta on sijoitettu yli 16 miljoonaa euroa, ja onnistuneita rahoituskierroksia palvelussa on järjestetty yli 60.
Invesdor on osakepohjaisen joukkorahoituksen markkinajohtaja Pohjoismaissa vuonna 2015 palvelun kautta sijoitetulla pääomalla ja liikevaihdolla mitattuna. Yhtiön asiakkaisiin lukeutuu sekä pörssilistaamattomia että -listattuja yhtiöitä Suomesta, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja Tanskasta sekä sijoittajia yli 50 maasta. Invesdorilla on toimistot Helsingissä ja Lontoossa.