Katja löytää ratkaisuja – kierrätys- ja jätteenkäsittelypalveluiden myyntityötä Deletessä

Report this content

Katja Vaulio on huomannut, että asiakkaat arvostavat jätehuollossakin yksilöllistä palvelua. Noin vuoden Deletessä Pirkanmaan alueella myyjänä työskennellyt Katja Vaulio kertoo, että ala on vienyt hänet mennessään.

– En etukäteen arvannut, kuinka monipuolista ja mielenkiintoista tämä työ on. Olen saanut oppia valtavasti – tämä on ollut vähän kuin uuden kielen opiskelua. Työpäivistä suuri osa kuuluu kontaktissa asiakkaiden kanssa.

– Teen käyntejä asiakkaiden luokse: selvitän esimerkiksi heidän keräys- ja lajittelukäytäntöjään. Lisäksi otan materiaalinäytteitä, joiden pohjalta mietitään jätteiden jatkokäyttöä. Katjan mukaan parasta on, kun asiakkaan tarpeisiin löytyy tyydyttävä ratkaisu.

– Onnistuminen on aina yhteistyön tulosta ja vaatii asiakkaan toiveiden tarkkaa kuuntelemista. Asiakkaat ovat erittäin valveutuneita, ja heidän materiaalituntemuksensa on hyvää.

Vastauksia asiakkaiden kysymyksiin

Katja Vaulion mukaan jatkuva asiakastuki kuuluu nykyaikaiseen jätehuoltoon.

– Olen tavoitettavissa ja autan, kun asiakkaalle tulee mitä tahansa kysyttävää jätteistä ja niiden käsittelystä. Quality Manager Jani Järvinen ContiTech Finland Oy:stä kertoo, että nimenomaan yksilöllinen palvelu sai kilpailukykyisten hintojen ohella yhtiön valitsemaan Deleten vuodenvaihteessa 2014 kumppanikseen jätehuollossa. ContiTech valmistaa kuljetinhihnoja.

– Parasta on ollut, että aina voi pirauttaa ja saada vastauksia ihmetyksen aiheisiin. Olemme esimerkiksi pitäneet lähiaikoina pari siivouspäivää ja löytäneet nurkista jätteitä, jollaisia meiltä ei normaalisti synny, kuten vanhoja vahvikekankaita ja välimuoveja. Soitto Katjalle selvitti, mitä niille voi tehdä. Valtaosa ContiTechin jätteestä on vulkanoitua ja vulkanoimatonta kumia.

– Meille on tärkeää tietää, ettei kumijätettämme ajeta kaatopaikan täytteeksi, vaan että se hyödynnetään, Järvinen sanoo. Katja Vaulio kehottaa ottamaan rohkeasti yhteyttä.

– Kierrätys- ja jäteasioita ei tarvitse miettiä yksin.

Deleten Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen prosessit uudistuivat keväällä 2014

  • Deleten Ruskon jätteenkäsittelylaitokselle on valmistunut uusi halli käsittelylinjastoineen.
  • Linjasto otettiin käyttöön keväällä 2014.
  • Laajennuksen yhteydessä käsittelyprosessia uudistettiin niin, että käsiteltävien jätteiden materiaali- ja energiahyötykäyttö paranevat entisestään.

Delete palvelee asiakkaitaan jätteenkäsittelyn kaikissa vaiheissa. Deleten jäteasemat vastaanottavat ja käsittelevät rakennus-, teollisuus- ja sekalaista hyödynnettävää jätettä tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti.

Lisätietoa: www.delete.fi/rakentamiseen/jatteenkasittely/

TEKSTI MARI VEHMANEN

Tilaa

Multimedia

Multimedia