Peter Revay nimitetty Deleten johtoryhmän jäseneksi ja Delete Ruotsin maajohtajaksi

Delete Group Oyj | Pörssitiedote 15.5.2019 klo 9:00 (EEST)

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAAN TAI OSITTAIN SUORAAN TAI VÄLILLISESTI MISSÄÄN MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

PETER REVAY NIMITETTY DELETEN JOHTORYHMÄN JÄSENEKSI JA DELETE RUOTSIN MAAJOHTAJAKSI

Delete Group Oyj:n johtoryhmän jäseneksi ja Delete Ruotsin uudeksi maajohtajaksi on nimitetty Peter Revay. Hän aloittaa tehtävässä kuluvan vuoden elokuussa. Revay on aiemmin toiminut teollisuuden haalaus- ja nostotöihin erikoistuneen Tunga Lyft AB:n toimitusjohtajana. Tätä ennen Revay on työskennellyt teollisuuskunnossapitoon liittyvissä johtotehtävissä One Nordic Groupissa sekä Maintpartner AB:ssä. Revay seuraa tehtävässään Lars-Gunnar Almrydiä, jonka lähdöstä yhtiö tiedotti aiemmin.

”Olen iloinen tästä mahdollisuudesta päästä kehittämään Delete Ruotsin liiketoimintaa yhtiön strategisten tavoitteiden mukaisesti. Delete kuuluu Ruotsissa alan suurimpien toimijoiden joukkoon sekä purku- että puhdistuspalvelutoiminnassa ja yhtiöllä on huippuluokan suunnittelu- ja projektinhallintaosaamista. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen aloittamaan työt Deleten innostavassa tiimissä”, sanoo Peter Revay.

”Peterillä on vankkaa kokemusta teollisuuden palveluiden tuloksekkaasta johtamisesta ja ymmärrystä Deleten Ruotsin markkinoista ja asiakkaiden tarpeista. Hän on tunnettu energisenä johtajana, ja uskon, että hänellä on tarvittavaa osaamista sekä myynnin että toiminnan tehokkuuden kehittämiseksi. Toivotan Peterin lämpimästi tervetulleeksi Deletelle”, toteaa Delete Groupin konserninjohtaja Tommi Kajasoja.

Delete Group Oyj

LISÄTIETOJA:

Delete Group Oyj

Ville Mannola, talous- ja rahoitusjohtaja

Puhelin: +358 400 357 767
Sähköposti: ville.mannola@delete.fi 

JAKELU:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.deletegroup.fi

DELETE GROUP LYHYESTI

Delete Group Oyj on yksi johtavista Pohjoismaissa toimivista täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoajista. Konserni tarjoaa asiakkaiden liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita kolmella eri liiketoiminta-alueella: Puhdistuspalveluissa, Purkupalveluissa ja Kierrätyspalveluissa. Delete syntyi vuonna 2010 Toivonen Yhtiöiden ja Tehocin yhdistyessä, ja pohjoismainen pääomasijoittaja Axcel osti sen vuonna 2013. Delete on ostanut vuodesta 2011 alkaen 34 yritystä, jotka toimivat teollisuuden puhdistus- ja purkualoilla.

Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja sen palveluksessa on noin 1 000 ammattilaista yli 34 toimipaikassa Suomessa ja Ruotsissa.

Yrityksestä

Delete on yksi johtavista Pohjoismaissa toimivista täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoajista. Konserni tarjoaa asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita kolmella eri liiketoiminta-alueella: Puhdistuspalveluissa, Purkupalveluissa ja Kierrätyspalveluissa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja sen palveluksessa on noin 1000 ammattilaista yli 30 toimipaikassa Suomessa ja Ruotsissa.

Tilaa

Liitteet & linkit