Destia palkitsi Vuoden kesätyöntekijän

Report this content

Destia palkitsi ensimmäisen kerran Vuoden kesätyöntekijän. Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa mukana oleva Destia nosti tänä kesänä jatkuvan palautteenannon tärkeimmäksi kehityskohteeksi kesätyöntekijöiden ja -harjoittelijoiden työsuhteessa. Ansioituneita kesätyöntekijöitä haluttiin huomioida Vuoden kesätyöntekijä -kilpailussa. Kisaan osallistuivat kaikki yhtiössä kesällä 2017 työskennelleet harjoittelijat ja kesätyöntekijät, joista destialaiset saivat ehdottaa voittajaa perustelujen kera. Lopullisen valinnan teki Destian johtoryhmä työntekijöistä koostuvan esiraadin ehdotusten pohjalta. 

Vuoden kesätyöntekijä -tittelillä palkittiin Jonne Ruopsa, joka työskentelee Destian Pohjois-Suomen tulosyksikössä toista kesää. Perusteluissa Jonnea kiiteltiin erityisesti aloitteellisuudesta, vastuunkannosta ja omatoimisuudesta. Hänen luonnehdittiin ilmentävän parhaalla mahdollisella tavalla destialaisuutta. 

– Valinta ei ollut lainkaan helppo, sillä kaikki ehdokkaat olivat timanttisia tositoimijoita! Ehdotuksia Vuoden kesätyöntekijäksi tuli yli 40 kappaletta. Voittajan valinnassa kiinnitimme huomiota erityisesti Destian arvojen – rehdisti, rohkeasti ja taidolla tavoitteisiin – mukaiseen toimintaan. Uskon, että kaikista ehdolla olleista nuorista kasvaa infra-alan huippuammattilaisia, kertoo Destian henkilöstöjohtaja Taru Salo.

Infra-alan ammattilaisille riittää töitä

Infra-alalle tarvitaan lähivuosina paljon uusia ammattilaisia eläköitymisen myötä, ja elpyvä talous tukee alan hyviä työllistymisnäkymiä. Osaavan työvoiman kouluttamista alalle Destia tukee koulutusyhteistyön kautta sekä palkkaamalla alan opiskelijoita tositoimiin ja omalla harjoittelijaohjelmallaan. Tänä vuonna Destiassa on työskennellyt yli 200 kesätyöntekijää ja -harjoittelijaa ympäri Suomen. 

– Kiinnostus Destiaa kohtaan on selvästi nousussa. Infra-alan monipuolisimpana työnantajana tarjoamme näköalapaikan alaan. Meillä on tarjolla tehtäviä koko elinkaaren matkalta aina suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon. Saimme tänä vuonna kesätyöhakemuksia lähes 40 % enemmän kuin vuosi sitten – ja jo vuosi sitten määrät olivat selvästi nousseet edellisistä vuosista, iloitsee Taru Salo. 

Yhä useampi Destiassa harjoittelunsa suorittaneista tositoimijoista jää pysyvästi yhtiön palvelukseen myös valmistumisensa jälkeen. Kuluvana vuonna jo lähes 70 % vakituisiin projektijohtotehtäviin rekrytoiduista omaa harjoittelijataustan Destiassa. Yhtiön harjoittelijaohjelma auttaa tulevia alan ammattilaisia kehittymään ja oppimaan sekä valmistaa heitä tulevaisuuden tositoimiin Destiassa.

Destian kesätyöntekijöiden arkea voi seurata vielä tämän elokuun loppuun saakka yhtiön Instagram-tilillä (destia_oy), jossa viikoittain tositoimijat eri puolilta Suomea kertovat työstään kuvin ja videoin. 

Lisätietoa: henkilöstöjohtaja Taru Salo, p. 050 448 2960, taru.salo(a)destia.fi

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Kiinnostus Destiaa kohtaan on selvästi nousussa. Infra-alan monipuolisimpana työnantajana tarjoamme näköalapaikan alaan. Meillä on tarjolla tehtäviä koko elinkaaren matkalta aina suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon. Saimme tänä vuonna kesätyöhakemuksia lähes 40 % enemmän kuin vuosi sitten – ja jo vuosi sitten määrät olivat selvästi nousseet edellisistä vuosista.
Taru Salo, Destian henkilöstöjohtaja