Destia suunnittelee uuden junaterminaalin Kouvolaan

Report this content

Destia on valittu suunnittelijaksi Kouvolan Rail Road Terminal (RRT) -hankkeeseen, jonka myötä suunnitellaan yhdistettyjen kuljetusten terminaali ("kuivan maan satama") pitkille junille ja 150 hehtaaria uutta logistiikka-aluetta infraratkaisuineen.

Kohde on Euroopan laajuisen ydinverkon (EU TEN-T) ainoa solmupiste Suomessa. Hankealue sijoittuu Kouvola – Lappeenranta radan sekä valtateiden 6 ja 15 rajaamalle, osittain jo rakennetulle logistiikka-alueelle, jota laajentamalla lisätään alueen kapasiteettia sekä parannetaan alueen toiminnallisuutta.

Destian tehtävänä on laatia alueelle yleissuunnitelmatasoinen selvitys ja kaavarunko seuraavien suunnitteluvaiheiden lähtötiedoksi.

– Työssä tarkennetaan alueen teknisiä reunaehtoja ja varmistetaan niiden toteuttamiskelpoisuus, määritellään alueen toiminnallinen kokonaisuus ja sen vaiheittain toteuttaminen kustannusvaikutuksineen sekä tarkennetaan alueen maankäyttöä laatimalla alueelle toteuttamiskelpoinen kaavarunko, erittelee johtava asiantuntija Heimo Rintamäki Destiasta.

Suunnittelutyö on aloitettu helmikuussa 2016 ja se valmistuu alkuvuodesta 2017.

Työhön osallistuu useita kymmeniä asiantuntijoita Destiasta ja sen yhteistyökumppaneilta. Suunnittelutyön tueksi kootaan alueen nykyisistä ja mahdollisista uusista toimijoista sekä vaikutuspiirin kuuluvista verkkopaneeli, jonka kautta pääsee tuottamaan tietoa ratkaisujen vaikuttavuudesta ja reunaehdoista. Paneeliin ilmoittaudutaan linkistä https://www.webropolsurveys.com/S/B604BF30D7F235FB.par

Lisätietoja: Johtava asiantuntija Heimo Rintamäki, heimo.rintamaki(at)destia.fi, p. 040 536 9411 ja vanhempi konsultti Sami Laakso, sami.laakso(at)destia.fi, p. 050 352 7446

Destia:
Destia on infra- ja rakennusalan palveluyhtiö, joka rakentaa, ylläpitää ja suunnittelee liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto oli yli 460 miljoonaa euroa. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta 1 500 destialaisen voimin ympäri Suomen. Destia – Toimivampi maailma. www.destia.fi

Avainsanat: