Destia toteuttaa kantatie 77 parantamisen Viitasaarella

Report this content

Destia on solminut sopimuksen Liikenneviraston kanssa kantatie 77 parantamisesta Viitasaarella. Destia urakoi Taimoniemen ja Keiteleen välisen tieosuuden 22 kilometrin matkalta. Nykyinen seitsemän metriä leveä tie levennetään yhdeksän metriä leveäksi sekä jyrkimpiä mäkiä ja mutkia tasoitetaan noin kuuden kilometrin matkalta. Sillankorjauksia tehdään neljällä sillalla ja kaksi uutta siltaa rakennetaan.

Työt hankkeella aloitettiin kesäkuun alussa ja urakka valmistuu syksyllä 2016 lukuun ottamatta tien lopullista pinnoitusta, joka tehdään vuonna 2017. Urakkasopimus on arvoltaan reilut 10 miljoonaa euroa ja urakkamuotona on suunnittele ja toteuta -urakka.

Lisätietoa: työmaapäällikkö Kyösti Körkkö p. 0400 354 970

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat maanalaisesta rakentamisesta kattavaan maanpäälliseen toimintaan sekä energia- ja insinöörirakentamiseen. Destian liikevaihto oli yli 430 miljoonaa euroa vuonna 2014. Osaajia meillä on noin 1 500.

Destia – Toimivampi maailma. www.destia.fi