Destia vastaa katuvalaistuksen huoltotöistä Lahdessa

Report this content

Illat ovat alkaneet hämärtymään syksyn myötä, joten huomio kiinnittyy katuvalaistukseen entistä enemmän. Destia on vastannut Lahden alueen katuvalaistuksen huolto- ja kunnossapitotöistä vuodesta 2014 lähtien, jolloin sopimus solmittiin Lahti Energia Oy:n kanssa vuoteen 2017 saakka. Kunnossapitotyöt ovat sujuneet kuitenkin niin hyvin, että optioneuvotteluissa sopimusta jatkettiin vielä kahdella vuodella eteenpäin 30.4.2019 asti. Optiovuodet sisältävät myös Nastolan alueen, joka siirrettiin toiselta urakoitsijoilta Destian palvelusopimuksen alaisuuteen.

Parhaillaan alueilla tehdään huoltokierrosta, jonka yhteydessä yksittäiset palaneet lamput vaihdetaan. Palvelusopimukseen kuuluvat myös erilliset valaistusprojektit, joista sovitaan erikseen asiakkaan kanssa. Destia huolehtii esimerkiksi Lahden kaupungin jouluvaloista. Myös luontoäiti järjestää ajoittain yllättäviä töitä: loppukesän Rauli-myrskyn jäljiltä raivattiin kaatuneita puita valaistuslinjojen päältä.

– Koska huoltotöitä suoritetaan kaupunkiympäristössä asuinalueella, saamme asukkailta palautetta päivittäin. Työt ovat sujuneet kuitenkin hyvässä yhteistyössä asukkaiden kanssa, kertoo työnjohtaja Jari Heiskanen.

Huoltotyöt ajoitetaan siten, että asukkaiden kotirauha ei häiriintyisi. Vaikka esimerkiksi jouluvalot asennetaan yöaikaan, pyritään asukkaiden unta häiritsemään mahdollisimman vähän. Nostureiden vilkkuvalot peitetään ja kuorma-autojen peruutusäänet vaimennetaan yöaikaan, jolloin työturvallisuudesta huolehditaan alhaalla olevan varmistusmiehen avulla. Asennusajankohdat ajoitetaan muutenkin siten, että huoltotyöt aiheuttavat mahdollisimman vähän liikenteen ruuhkautumista.

– Asiakas on antanut työstämme erinomaista palautetta. Tästä on kiittäminen Jari Heiskasen erittäin hyvää työnjohtamista sekä asentajiemme palvelualttiutta ja loistavaa asennetta, työpäällikkö Hannu Takala kiittelee.

Lisätietoja: työpäällikkö Hannu Takala p. 0400 174 400, hannu.takala(a)destia.fi

Avainsanat: