Destialle uusi omistaja

Report this content

Suomen valtio on tänään solminut Ahlström Capitalin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Ahlström Capital ostaa Destia Oy:n koko osakekannan. Valtioneuvosto hyväksyi 22.5.2014 Ahlström Capitalin kanssa neuvotellun järjestelyn. Yhtiön osakkeista maksettava kauppahinta on 148 miljoonaa euroa, joka sisältää 42 miljoonaa euroa pääoman palautusta valtiolle. Osakkeiden kauppahinta perustuu yhtiön velattomaan arvoon 130 miljoonaa euroa. Omistusmuutoksella ei ole henkilöstövaikutuksia.

- Destian myynti yksityiselle omistajalle selkiyttää rooliamme yhtenä infrapalveluiden tuottajana. Olemme vahvistaneet viime vuosina johdonmukaisesti liiketoimintojamme, ja strateginen tavoitteemme on kasvaa inframarkkinassa kannattavasti, toteaa Destian toimitusjohtaja Hannu Leinonen.

Ahlström Capital on yksityinen pääomasijoitusyhtiö, joka tuottaa osakkeenomistajilleen lisäarvoa sijoittamalla teollisiin yrityksiin, pörssiyhtiöihin, kiinteistöihin, ympäristöteknologian kasvuyrityksiin sekä metsiin. Yhtiö kuuluu Suomen suurimpiin pääomasijoittajiin, ja sen tasearvo ylittää 700 miljoonaa euroa vuonna 2014.

- Destia on Suomessa alallaan johtava toimija, jolla on kestävän kasvun mahdollisuuksia infra-alan kokonaispalveluiden tuottajana. Yhtiöllä on kiintoisia kasvumahdollisuuksia muun muassa junaratojen kunnossapidossa, kallio- ja kaivosrakentamisessa sekä energiarakentamisessa. Destiaa on kehitetty yhtiöittämisen jälkeen merkittävästi, miltä pohjalta haluamme jatkaa aktiivisena omistajana yhdessä Destian johdon ja henkilöstön kanssa, sanoo Ahlström Capitalin toimitusjohtaja Panu Routila.

Destian myynti Ahlström Capitalille selkeyttää rakennusalan kilpailuasetelmaa. Yhtiö säilyy itsenäisenä, nyt yksityisesti omistettuna kilpailijana rakennussektorilla.

- Valtiolle omistusjärjestelyissä tärkeintä on ollut löytää paitsi oikea myyntihinta myös sellainen uusi kotimainen omistaja, joka sitoutuu kehittämään yhtiötä vastuullisella ja pitkäjänteisellä tavalla Suomessa. Omistusjärjestelyllä ei ole vaikutuksia henkilöstöön, työsopimuksiin tai lisäeläkkeisiin. Uuden omistajan ohjauksessa yhtiöllä ja sen työntekijöillä on toivottavasti edessään myös kasvunäkymiä. Uskon ratkaisun olevan oikea niin yhtiön ja sen työntekijöiden kuin valtion kannalta, toteaa valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto.

Kaupan toteutuminen vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Lisätietoja:

Hannu Leinonen
Toimitusjohtaja
Destia Oy
p. 020 444 4000

Panu Routila
toimitusjohtaja
Ahlström Capital Oy
p. 040 5036757

Ministeri Pekka Haavisto
Lehdistöavustaja Ville Hulkkonen, ville.hulkkonen@vnk.fi, puh. 044 0777 226
Ylijohtaja Eero Heliövaara, valtion omistajaohjaus, eero.heliovaara@vnk.fi, puh. 0295 160 150

Destia

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat kattavasta maanpäällisestä toiminnasta aina maanalaiseen rakentamiseen. Destia-konsernin liikevaihto oli noin 490 miljoonaa euroa vuonna 2013. Osaajia meillä on noin 1 500.

Destia – Toimivampi maailma.

www.destia.fi

Ahlström Capital

Ahlström Capital on yksi Suomen suurimmista pääomasijoitusyhtiöistä ja se tuottaa osakkeenomistajilleen lisäarvoa sijoittamalla teollisiin yrityksiin, pörssiyhtiöihin ja  kiinteistöihin. Ahlströmin suku on keskittämässä omistustensa hoitamista Ahlström Capitalille, minkä johdosta Ahlström Capitalin tasearvo nousee yli 700 miljoonaan euroon.  Järjestelyn jälkeen Ahlström Capitalin portfolioon kuuluvat merkittävät omistukset pörssiyhtiöissä Ahlstrom Oyj, Munksjö Oyj, Outokumpu Oyj ja Vacon Oyj. Lisäksi portfolioon kuuluvat suorat teolliset sijoitukset, kuten omistukset Enics AG:ssa ja ÅR Packaging Groupissa, sekä merkittävät kiinteistö- ja metsäomaisuudet.