Nuijamaan rajanylityspaikan parannustyöt käynnissä

Report this content

Destia urakoi Nuijamaan rajanylityspaikan parannustöitä saapuvan henkilöliikenteen järjestelyiden osalta. Työt sisältävät kaistamuutoksia sekä saapuvan henkilöliikenteen katosalueen maanrakennus- ja perustustyöt.

Työkohde sijaitsee keskellä vilkasta rajanylityspaikkaa. Työnsuunnittelu ja liikennejärjestelyjen toimivuus ovat urakassa erityisen tärkeitä.

Työt ovat käynnistyneet tällä viikolla. Ensimmäiset työvaiheet ovat perustustyöt ja tulevan katosalueen perustusten paalutus sekä korvaavien kulkuyhteyksien rakentaminen.

Työn tilaaja on Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Urakka valmistuu lokakuussa 2014.

Lisätietoa: työpäällikkö Ilkka Kaarakainen, p. 040 524 7319

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla liikenteen asiantuntijapalveluita. Palvelumme ulottuvat kattavasta maanpäällisestä toiminnasta aina maanalaiseen rakentamiseen. Destia-konsernin liikevaihto oli 489,7 miljoonaa euroa vuonna 2013. Osaajia meillä on noin 1 500.

Destia – Toimivampi maailma. www.destia.fi