TERVEYS SÄILYY JALOIN - KÄVELLEN JA PYÖRÄILLEN

TIEDOTE 30.6.2004 TERVEYS SäILYY JALOIN - KäVELLEN JA PYöRäILLEN Tieliikelaitoksen koordinoima Jaloin-hanke tuotti käytännön malleja kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi. Vuonna 2001 LVM:n toimesta käynnistetty yhteistyöhanke keräsi yhden pöydän ympärille kaikki kevyen liikenteen vaikuttajat. Tieliikelaitos on osaamisellaan ollut vahvasti hankkeessa mukana ja edistää näin kestävän kehityksen mukaista terveellistä ja turvallista elinympäristöä. "Kunnilla on keskeinen asema, kun päätetään maankäytöstä ja väylistä", toimintaa edistänyt Mauri Myllylä Tieliikelaitoksesta korostaa. Myllylän mukaan kävelylle ja pyöräilylle olisi suotava jatkuva erityishuomio ja siinä kunnat ovat kehityksessä avainasemassa. Kevyen liikenteen edistämiseksi tehty työ koskettaa kaikkia ihmisiä ja sen terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Hankkeen aikana hyviä kokemuksia on aikaansaatu Jyväskylässä, Keravalla, Lempäälässä ja Salon seudulla. Jaloin-hanke tuotti lukuisia käytännön tuloksia ja esimerkkejä: pyöräpysäköinnin vaikutukset pyörän käyttöön, talvipyöräilyn motiivit, esteet ja terveysvaikutukset, Helsingin itäväylän parannustoimenpiteet, uusia pyöräilyreittiesitteitä, kaduilla tehtävien töiden ohjaus, kevyen liikenteen väylien käyttö liikuntapaikkoina, Suomen pyörämatkailun edistämisohjelma ja elävä raitti kohtaamispaikkana. Tieliikelaitos investoi tutkimukseen ja kehitykseen prosentin liikevaihdosta, joka on merkittävästi alan keskimääräistä tasoa korkeampi. Tieliikelaitoksen liikevaihto oli viime vuonna 543 miljoonaa euroa. Tieliikelaitos työllistää yli 3000 henkilöä. Liikelaitoksen asiakkaita ovat Tiehallinto, kunnat, kaupungit, teollisuusyritykset sekä virastot. www.tieliikelaitos.fi/jaloin www.liikkujat.com LISÄTIETOJA projektisihteeri Minna Kemppinen 020 444 2148, 0400 437 869 koordinaattori Mauri Myllylä 040 588 1120 viestintäpäällikkö Satu Keiski-Toni 020 444 2610, 040 505 1860 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/06/30/20040630BIT00190/wkr0001.pdf

Yrityksestä

Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Haluatko tietää, miten luomme toimivampaa maailmaa pala palalta? Lue lisää: www.destia.fi

Liitteet & linkit