Digia aloittaa kansainvälisen yhteistyön Arbit Cyber Defence Systemsin kanssa

Report this content

Digia on tehnyt yhteistyösopimuksen tanskalaisen Arbit Cyber Defence Systemsin kanssa. Yhteistyö liittyy Digian tahtotilaan vahvistaa ja kasvattaa Defence-liiketoimintaansa, johon liittyen perustettiin keväällä kokonaan uusi yksikkö. Yhteistyö Arbitin kanssa vahvistaa Digian nykyisten puolustus- ja turvallisuustoimialoille suunnattujen palveluiden kyvykkyyksiä, ja edistää myös NATO-yhteentoimivuutta Pohjoismaissa.

"Meillä on erittäin vahva osaaminen ja palvelutarjoama puolustus- ja turvallisuussektorille, ja tätä kasvutarinaa rakennamme aktiivisesti eteenpäin mm. uusien kumppanuuksien kautta. Yhteistyö Arbitin kanssa vahvistaa olemassa olevien tuotteidemme ominaisuuksia ja avaa myös kokonaan uusia mahdollisuuksia, kertoo Digian Defence-yksikön johtaja Jussi Tammelin.

Tanskalainen Arbit Cyber Defence Systems on erikoistunut puolustus- ja turvallisuussektorin sertifioituihin kyberturva-teknologioihin ja erityisesti tietoturvallisen datan käsittelyyn liittyviin ohjelmistoihin Euroopassa ja maailmalla. Ensimmäisessä vaiheessa yhtiön datadiodi-ratkaisua hyödynnetään yhdessä Digian Linja-tuotteen kanssa turvaluokitellun aineiston siirtämisessä eri tietoturvaluokkien välillä. 

"Arbit-yhteistyön myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme turvalliseen tiedonsiirtoon kokonaisratkaisun, joka sisältää myös 1. ja 2. tason tuen. Käytettävissämme on laajemmat optiot ja pystymme myös aiempaa paremmin hallinnoimaan palveluiden kokonaisuutta itse. Lisäksi Arbitin ratkaisu on NATO Cosmic Top Secret -turvaluokiteltu, joka avaa myös uusia mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön, Linja-tuotteen tuotepäällikkö Aki Martti Digialta toteaa.

Arbitin perustaja ja toimitusjohtaja Rasmus Borch näkee, että yhteistyö kokeneen ja monipuolisen integraatiopalveluita tarjoavan Digian kanssa on heille erittäin tärkeää.

"Baltiassa ja Pohjoismaissa on tunnistettu muun Euroopan tavoin samoja haasteita tietoturvallisen datan vaihtamisessa ja siirrossa, niin valtakunnallisesti kuin NATO-maiden välillä. Yhteistyö Digian kanssa mahdollistaa osaamisemme hyödyntämisen ensin Suomessa ja jatkossa mahdollisesti myös laajemmin, Borch sanoo. 

Pohjoismaista osaamista kansainvälisen turvallisuuden edistämiseksi

Kansainvälinen yhteistyö turvallisuuden edistämiseksi on hyvin ajankohtainen aihe. Puolustus- ja ilmailuteollisuus ry pääsihteeri Tuija Karanko näkee, että Digian ja Arbitin esimerkki on hieno osoitus pohjoismaalaisesta yhteistyöstä, jolle toivotaan pitkää jatkuvuutta.

"Haluamme edistää puolustustoimialan yhteistyötä ja vientiä. Digian ja Arbitin yhteistyö on konkreettinen esimerkki tästä, Karako sanoo.

Tanskan puolustus- ja turvallisuusteollisuus ry:n johtaja Joachim Finkielman on yhtä mieltä kansainvälisen yhteistyön merkityksestä turvallisuuden edistämiseksi.

"Meidän tulee löytää pohjoismaalaisia ratkaisuja tämän ja huomisen päivän turvallisuushaasteisiin, ja Digian ja Arbitin yhteistyö on toivottavasti yksi esimerkki tulevaisuuden kumppanuuksista, joilla näitä ratkaisuja kehitetään, Finkielman lisää.
 

Lisätietoja:

Jussi Tammelin                    
Johtaja, Defence, Digia Oyj             
p. 050 574 6570 / jussi.tammelin(a)digia.com            

Aki Martti
Tuotepäällikkö, Digia Oyj
p. 040 7333 505 / aki.martti(a)digia.com 

Kasper Gubi
Myyntipäällikkö, Arbit
p. +45 41 78 30 21 / kgp(a)arbitcds.com

Digia on ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa asiakkaitaan uudistumaan verkottuvassa maailmassa. Meitä digialaisia on yli 1 300. Juuremme ovat Suomessa ja toimimme sekä kotona että kansainvälisesti. Rakennamme yhteispelillä maailmaa, jossa digitaalisuus toimii ja tuntuu. Digian liikevaihto vuonna 2021 oli 156 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA). digia.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia