Digia ostaa Qt-ohjelmistojen kaupallisen lisensointi- ja palveluliiketoiminnan Nokialta

Report this content

 

7.3.2011. Digia Oyj on tänään allekirjoittanut sopimuksen Nokian kanssa kaupallisen Qt-lisensointi- ja palveluliiketoiminnan hankinnasta. Kaupan myötä Digialle on tarkoitus siirtyä noin 3500 työpöytä- ja sulautettujen ohjelmistojen asiakasyritystä eri toimialoilta. Kaupan odotetaan toteutuvan maaliskuun 2011 loppuun mennessä. Nokia jatkaa tulevaisuudessakin Qt:n kehitystyötä kaikkien käyttäjien – sekä Commercial-, että LGPL-lisenssillä työskentelevien – eduksi.

Kaupan tuloksena Qt:n kaupallisiin lisensseihin perustuvasta liiketoiminnasta huolehtii jatkossa Digia. Sekä olemassa olevat, että uudet asiakkaat hyötyvät Qt:n toiminnallisuuden ja uusien palvelumallien kehitystyöstä työpöytä- ja sulautetuille ohjelmistoille. Digia on johtava Qt-asiantuntija ja kauppa tukee Digian tavoitetta kasvaa kansainvälisen tuotepohjaisen liiketoiminnan kautta. Se myös laajentaa merkittävästi Digian asiakaskuntaa. Osana sopimusta Digia perustaa tytäryhtiöt Yhdysvaltoihin ja Norjaan vahvistaakseen edelleen läsnäoloaan kansainvälisillä markkinoilla.

Qt Commercialin avulla kansainvälistä kasvua (Qt Commercial lisensointi ja palvelut)

Digia pyrkii laajentamaan Qt:n käyttöä kulutuselektroniikassa, teollisuuslaitteissa, sekä muissa sulautetuissa ratkaisuissa ja työasemaohjelmistoissa.

Qt:n käyttö ohjelmistojen ja käyttöliittymien kehittämisessä on lisääntynyt siitä lähtien, kun Nokia osti Trolltech-yhtiön vuonna 2008. Kaupallinen Qt on aktiivisessa käytössä noin 3500:lla työpöytä- ja sulautettujen ohjelmistojen asiakasyritystä, joiden on tarkoitus siirtyä kaupan toteutumisen myötä Digialle. Kaupalliset asiakkaat edustavat laajaa kirjoa toimialoja, kuten kulutuselektroniikkaa, rahoitusta, lentokoneteollisuutta, energiaa, puolustushallintoa ja mediaa. Qt:n käyttö on kasvattanut tarvetta luotettavalle kaupalliselle tuelle ja palveluille. Digian lisäinvestointi Qt Commercialin lisensointi- ja palveluliiketoimintaan Nokian merkittävän Qt-kehitystyön rinnalla luo vankan pohjan ja tuo lisää vauhtia liiketoimintaratkaisujen kehittämiseen Qt:lla, sekä tarjoaa yhä useammalle asiakkaalle mahdollisuuden hyötyä Digian palveluista.

“Qt säilyy Nokialle tärkeänä teknologiana ja on erittäin tärkeää, että Qt:n kasvu ja menestys voi jatkua. Nokia jatkaa Qt-teknologian kehittämistä usean käyttöjärjestelmän sovellus- ja käyttöliittymäympäristönä mobiili-, työpöytä- ja sulautetuille segmenteille, keskittyen avoimen lähdekoodin kehitykseen ja laajentamiseen. Halusimme kumppaniksi yhtiön joka kykenee viemään eteenpäin Qt:n kaupallista lisensointi- ja palveluliiketoimintaa. Digialla on todistetusti syvää Qt-osaamista, operatiivista tehokkuutta sekä kiinnostusta kasvattaa ja parantaa Qt-yhteisöä kokonaisuutena. Tämä luo Digialle hyvän aseman laajentaa Qt Commercialin lisensointi- ja palveluliiketoimintaa,” sanoo Sebastian Nyström, Vice President, Head of MeeGo, Qt and Webkit, Nokia.

“Lähdemme innoissamme laajentamaan Qt-liiketoimintaamme pystyäksemme palvelemaan uusia asiakkaitamme. Pohjautuen syvälliseen Qt-osaamiseemme ja kokemukseemme liiketoimintakriittisten järjestelmien kehityksestä voimme tarjota Qt Commercial -asiakkaille maailmanluokan kaupallisia lisensointi- ja tukipalveluita. Haluamme edistää myös jatkossa Qt:n kehitystä tuomalla siihen uusia ominaisuuksia ja palveluita,”sanoo Harri Paani, Senior Vice President, Digia Oyj.

Qt:n käyttö kriittisissä ratkaisuissa vahvistuu – tunnustetulla kokemuksella

Digialla on osuva tausta Qt:n kaupallisen lisenssiliiketoiminnan kasvattamiseen ja nykyisen Qt Commercial -asiakaskunnan tarpeiden täyttämiseen. Digian ainutlaatuinen asema Qt:n kaupalliselle liiketoiminnalle on syntynyt jo 2000-luvun alusta lähtien onnistuneesti toimitettujen Qt-projektien ansiosta. Digia on luonut ja toimittanut kriittisiä liiketoimintaratkaisuja sekä kaupallisiin ohjelmistolisensseihin perustuvia liiketoimintamalleja monelle toimialalle. Avoimen lähdekoodin lisenssin rajoitusten välttämisen lisäksi monet Qt Commercial -asiakkaat suosivat kaupallista suhdetta, joka tarjoaa ammattimaista, herkästi reagoivaa tukea ja palveluita, varmistaakseen menestyksen omissa tehtäväkriittisissä liiketoimintaratkaisuissaan.

Digia on tunnettu Qt-innovaattori 

Digia on sitoutunut jatkamaan ja kasvattamaan Qt Commercial -asiakassuhteitaan ja innovoimaan tuodakseen etua koko Qt-yhteisölle. Yhtiö on erottautunut markkinassa kannattavana kasvuyhtiönä ja tunnustettuna Qt-innovaattorina hyödyntäessään viimeisimpiä Qt-teknologioita markkinan eturintamassa. Satojen Qt-osaajiensa voimin Digia on Qt-ratkaisujen ja palveluiden johtava tarjoaja.

Sen lisäksi, että Digia ottaa haltuunsa liiketoimintavastuun Qt Commercialin lisensoinnista ja palveluista, Digia myös aikoo palkata 19 Nokian työntekijää Nokian teknisestä konsultointi- ja palvelutiimistä ja globaaleista Qt Commercialin myynti- ja markkinointitiimeistä. Näin Digia haluaa varmistaa, että asiakkaat voivat jatkaa asioimistaan entuudestaan tuttujen ihmisten kanssa.

Digia aikoo investoida Qt:n kehitykseen kaupallisena sovellus- ja käyttöliittymäympäristönä. Erityisesti yhtiö aikoo korostaa Qt:n asemaa työpöytä- ja sulautettujen ohjelmistojen ympäristöissä ja tutkia uudenlaisia tukimuotoja ja toiminnallisuusvaatimuksia. Digia aikoo myös tarjota kaupallisille asiakkaille parannuksia tukipalveluihin ja toiminnallisuutta vanhoihin alustoihin, jotka eivät olleet Nokian kehityspolulla. Kaupallisen Qt-lisenssin haltijoita tullaan informoimaan yksityiskohdista erikseen.

Kauppa vie Digiaa eteenpäin kohti kansainvälistä, tuotepohjaista liiketoimintaa ja laajentaa huomattavasti Digian Qt-liiketoiminnan asiakaskuntaa. Se myös lisää Digian Enterprise Solutions-liiketoimintaan maailmanluokan tarjoaman, jolla on voimakkaita synergiaetuja Digian Mobile Solutions - liiketoiminnan ja asiantuntemuksen kanssa.

Lisätietoja:

Digia viestintä: Sampsa Koskenalho

Puh. 0400 858 460

Sähköposti: sampsa.koskenalho@digia.com

 

Digia lyhyesti

Digiaa ohjaa tavoite onnistumisesta. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen onnistumisia toimintaa tehostavien, asiakaskokemusta parantavien ja myyntiä lisäävien oivaltavien ratkaisujen avulla. Digia on asiakkaidensa mukana tekemässä heistä edelläkävijöitä. Lähes 1 600 huippuosaajan voimin yhtiö luo asiakkailleen mahdollisuuden hyödyntää markkinamuutokset tehden yhteisestä tulevaisuudesta menestyksekkään. Digia on tunnettu kyvystään omaksua nopeasti uusia teknologioita asiakkaiden hyödyksi.

Digian tarjoaman kärkiä ovat yritysjärjestelmät sekä mobiili- ja käyttäjäkokemuspalvelut ja -ratkaisut. Yhtiön asiakkaita ovat yritykset ja yhteisöt eri toimialoilla, joista keskeisiä ovat julkishallinto, teollisuus, mobiiliteollisuus, kauppa ja palvelut sekä pankki- ja vakuutustoimiala. Digia toimii Suomessa, Venäjällä, Kiinassa ja Ruotsissa. Yhtiö on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä (DIG1V).

www.digia.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit