SYSOPENDIGIA ALOITTAA OMIEN OSAKKEIDEN OSTAMISEN
SYSOPENDIGIA Oyj Pörssitiedote 13.2.2008
SYSOPENDIGIA ALOITTAA OMIEN OSAKKEIDEN OSTAMISEN
SYSOPENDIGIA Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää varsinaisen yhtiökokouksen
28.2.2007 antamaa valtuutusta hankkia yhtiön omia osakkeita. SYSOPENDIGIA aikoo
ostaa enintään 300.000 omaa osaketta ja ostot aloitetaan aikaisintaan 20.2.2008.
Osakkeita kuitenkin ostetaan enintään 1.000.000 eurolla. Osakkeet hankitaan OMX
Pohjoismainen pörssi Helsingin julkisessa kaupankäynnissä.
SYSOPENDIGIA Oyj:llä ei tällä hetkellä ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.
Omia osakkeita voidaan hankkia vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla julkisessa
kaupankäynnissä muodostuneeseen hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan
hintaan. Omia osakkeita hankitaan yhtiölle mahdollisten yrityskauppojen, muiden
liiketoiminnan järjestelyjen tai investointien rahoittamiseen ja toteuttamiseen,
yhtiön oman pääoman rakenteen kehittämiseen, osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden
kannustinjärjestelmän toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai
mitätöitäväksi.
Hankittavien osakkeiden enimmäis- ja vähimmäisvastike määräytyy OMX
Pohjoismainen pörssi Helsingin kaupankäyntipäivän osakkeen kaupankäyntikurssin
perusteella.
SYSOPENDIGIA OYJ
Juha Varelius
Toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA
Johtaja Tomi Merenheimo, gsm 040 5606 101
Sähköposti: tomi.merenheimo@sysopendigia.fi
JAKELU
OMX Pohjoismainen pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet