Eutanasia voi olla yksi osa hyvää kuolemaa

Report this content

Tuleeko ihmisen kärsiä kuollessaan? Tätä kysymystä ylilääkäri Juha Hänninen pohtii uutuuskirjassaan Eutanasia – Hyvä kuolema. Hänen mukaansa eutanasia voi olla mahdollisuus auttaa ihmistä tilanteessa, jossa lääketiede on kyvytön tarjoamaan lievitystä sairauden aiheuttamaan kärsimykseen.

Hännisen mukaan meillä on velvollisuus lievittää kanssaihmistemme kärsimystä, mikä usein tarkoittaa hoidon tehostamista mutta voi viime kädessä tarkoittaa myös kuolinapua. Hänninen kuitenkin huomauttaa, ettei eutanasia ole ihmisen subjektiivinen oikeus, vaan lääketieteellinen toimenpide, joka pohjautuu ihmisen omaan toiveeseen ja lääketieteelliseen arvioon keinoista lievittää kärsimystä. Eutanasia – Hyvä kuolema on Hännisen kannanotto ajankohtaiseen keskusteluun saattohoidosta, potilaan nukuttamisesta sietämättömien kärsimysten lievittämiseksi sekä eutanasiasta eli armokuolemasta.

 - Ennen kaikkea haluaisin herättää keskustelua siitä, että inhimillinen kärsimys ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää ja että meillä lääkäreillä on velvollisuus mahdollisimman hyvin vastata kärsimykseen. Ensisijaista on oirelievityksen ja saattohoidon kehittäminen. Kun elämä tai kärsimys jatkuu, vaikka kaikki on tehty tai kaiken tarpeettoman tekeminen on lopetettu, jäämme sen kysymyksen eteen, että miten sitten autamme, Hänninen pohtii.

Kanta eutanasiaan muuttui
Ylilääkäri Juha Hänninen on saattohoidon uranuurtajia Suomessa. Hän on työskennellyt syöpäsairaiden saattohoitoon erikoistuneen Terhokodin johtajana vuodesta 1993. Kirja pohjautuu Hännisen aiemmin ilmestyneisiin pääkirjoituksiin, katsauksiin ja kolumneihin vuosilta 1994 - 2012. Tässä teoksessa hän keskustelee itsensä kanssa saattohoidon mahdollisuuksista sekä eutanasiasta. Kirja kuvaa sitä, kuinka eutanasiaa vastustavasta lääkäristä tuli rajoitetun eutanasian puolestapuhuja. Kaksikymmentä vuotta kuolevien ihmisten hoitoa on osoittanut Hänniselle, ettei hoitoa aina ole.

- Kantani eutanasiaan on muuttunut osittain siksi, että olen nähnyt läheltä monta kuolemaa, ja osittain siksi, että vuosien mittaan olen päässyt ja joutunut näkemään entistä syvemmin inhimillisen kärsimyksen eri muotoja. Osa ihmisistä ei halua elää, vaan kuolla niissä tilanteissa, joissa kärsimys pitkittyy ja kuolema on väistämätön, Hänninen kertoo.

Tarvitaanko eutanasialakia?
Hännisen mukaan suomalainen lääkärintyö on tällä hetkellä ristiriitaisen tilanteen edessä. Lääketiede voi tehdä paljon ihmisen elämän helpottamiseksi ja pitkittämiseksi, mutta samalla se synnyttää ihmiskohtaloita, joissa vaikea sairaus ja raskaat hoidot johtavat kärsimykseen. Hännisen mielestä Suomeen tarvitaan eutanasialaki, jossa taataan kuolevalle ihmiselle myös apua, jotta tämän ei tarvitsisi kokea tilannetta, jossa kuolema tuntuu ainoalta mahdollisuudelta. Tämän lisäksi Hännisen mielestä tarvitaan mahdollisuus auttaa myös niitä, joille hyväkään saattohoito ei enää riitä.

Lisätiedot:

ylilääkäri Juha Hänninen, 050 3658 657, juha.hanninen@terho.fi
markkinointipäällikkö Mari Ketola, Kustannus Oy Duodecim, (09) 6188 5229, 050 581 221, mari.ketola@duodecim.fi

Eutanasia – Hyvä kuolema
Juha Hänninen
Kustannus Oy Duodecim, 1. painos 2012
ISBN 978-951-656-458-9

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on vuonna 1881 perustettu tieteellinen yhdistys, joka kehittää lääkärin ammattitaitoa ja käytännön työtä täydennyskoulutuksen, julkaisujen ja apurahojen avulla. Seuraan kuuluu yli 20 000 lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa sekä 100 jäsenyhdistystä.
Kustannus Oy Duodecim julkaisee lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuja oppi- ja käsikirjoja sekä tietokantoja päivittäisen työnteon tueksi. Tarjoamme myös luotettavaa ja ymmärrettävää tietoa terveydestä ja sairauksista suurelle yleisölle

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia