Huominen työpäivä tehdään tämän illan valinnoilla
Tärkeimmät työkykyyn vaikuttavat valinnat tehdään klo 18–23 välisenä aikana.
Työ on helppo syntipukki stressille, väsymykselle ja arjen kaaokselle, mutta kaikkein kriittisimmät työkykyyn ja omaan jaksamiseen vaikuttavat tekijät koostuvat lopulta vapaa-ajalla tehdyistä valinnoista.
– Työkyvystä puhuttaessa keskitytään usein vain työpaikalla vaikuttaviin asioihin, kuten tauotukseen, ateriarytmiin ja stressinhallintaan työpäivän aikana. Oman jaksamisen perusta viikkotasolla rakentuu kuitenkin tutkitusti niiden 128 tunnin aikana, jolloin emme ole töissä, kertoo Firstbeatin hyvinvointiasiantuntija Niina Karstunen.
Karstunen viittaa yli 250 000 työntekijää käsittävään Firstbeatin tietokantaan, joka perustuu sydämen sykevälivaihtelua hyödyntävään Firstbeat Hyvinvointianalyysiin. Stressiä, palautumista ja liikunnan vaikutuksia kuvaava Hyvinvointianalyysi auttaa Karstusen mukaan omaan hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden tunnistamisessa ja mahdollistaa siten fiksumpien valintojen tekemisen arjessa.
– Tuottavuus ja suorituskyky ovat tämän päivän trendejä niin työelämässä kuin siellä kotona. Jatkuva talla pohjassa paahtaminen ilman riittävää palautumista johtaa kuitenkin ennen pitkää tilanteeseen, josta kärsii sekä pää että ruumis. Jatkuva kuormitus turruttaa helposti omat tuntemukset ja saa epänormaalin tuntumaan normaalilta olotilalta. Omaa jaksamistaan kannattaakin mitata säännöllisesti, jotta osaa tehdä oikeita liikkeitä paremman työkyvyn ja arjessa jaksamisen saavuttamiseksi.
Lauantai on viikon kuormittavin päivä
Raskaan työviikon jälkeen viikonlopun luulisi olevan palautumista täynnä, mutta Firstbeatin tietokanta osoittaa toisin: Lauantai on yllättäen viikon kuormittavin päivä.
– Voimavarojen keräämisen sijaan lauantai ladataan usein täyteen ohjelmaa ja tehdään asioita, joihin ei viikolla ole aikaa. Myös loppuviikon juhlinnat ja alkoholinkäyttö heikentävät palautumista ja vievät voimavaroja pois virkeästä viikonlopusta. Jos työviikko alkaa maanantaisin aina yhtä kankeasti, kannattaa katseet suunnata lauantain ja sunnuntain aikaisiin psyykkisiin ja fyysisiin kuormitustekijöihin, Karstunen toteaa.
Palautumista ei kannata kuitenkaan jättää pelkästään vapaapäivien tai lomien varaan, vaan sen tulisi olla säännöllistä ja jokapäiväistä.
– Työkyky on tasan yhtä hyvä kuin kuormituksen ja palautumisen välinen tasapaino. Kyse on yksinkertaisesti arjen priorisoinnista eli nukkumisen ja oman hyvinvoinnin sijoittamisesta tärkeysjärjestyksen kärkisijoille – ihan joka päivä, Karstunen päättää.
Lue lisää: firstbeat.fi
---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi
Avainsanat: