Kaunialan työntekijöistä välitetään, jotta he jaksavat välittää

Kunniakkaan historian entisenä sotavammasairaalana omaava Kaunialan Sairaala on yhteiskunnallinen, voittoa tavoittelematon yritys. Se tunnetaan vilkkaasta viriketoiminnastaan, asiakastyytyväisyydestä, sekä koti- ja ulkomaisten arvohenkilöiden vierailuista. Työntekijät pääsevät nauttimaan ison talon eduista yhteisöllisen katon alla. 

– Meillä voi tehdä hyvinkin erilaisia töitä tai niiden yhdistelmiä. Sairaalassa on nimittäin mm. kuntoutus- ja hoivaosastot, tehostettua palveluasumista ja kotihoidon palvelu KotiKauniala, kertoo Kaunialassa lähihoitajana työskentelevä Minna Lindfors.

Jo työhaastattelussa Lindforsille syntyi tunne Kaunialan ainutlaatuisuudesta. Hänen mukaansa talossa todella välitetään ihmisestä, uusia asioita oppii jatkuvasti ja lähin esimies seisoo tukena. 

– Hän huolehtii, että kaikilla on sama tieto ja yhteisö on tasapuolinen. Se antaa luottamusta omaan tekemiseen. Työssämme jokainen ihminen kohdataan arvokkaasti ja kohtaamisissa säilyy tunneyhteys. Perehdytyksessä sain myös toimia veteraanien kanssa, se auttoi ymmärtämään Kaunialan arvokkaan taustan.

Työnantajan tilannetaju

Kaunialassa on vuosia panostettu työhyvinvointiin. Viime vuonna perinteisen sairaalahierarkian tilalle tuli tiimien oma valtuutus, eikä turhaa byrokratiaa esimerkiksi työvuorojen suhteen ole. 

– Täällä ymmärretään muun elämän merkitys ja työvuorosuunnittelija tekee kaikkensa, että toiveet toteutuvat. Ilmapiiri on Kaunialassa avoin, aina voi puhua. Itse toimin työsuojeluvaravaltuutettuna. Pidämme yhteisiä lyhyitä hetkiä, joissa irrottaudutaan osastotyöstä. Se parantaa osaltaan kommunikointia ja jaksamista, kiittelee Lindfors. 

Keväällä aloittaneessa Kaunialan Akatemiassa ammattitaidolleen voi saada varmuutta sekä kannustusta. Osaamistavoitteiden saavuttamisista palkitaan sekä henkilö- että tiimitasolla. 

– Urapolkuaan voi muuttaa, eikä talosta tarvitse lähteä sen takia. Työssäjaksamista edistää myös hoitajien oikeus käydä luennoilla. Aivan kaikkia paukkuja ei ladata tuottavaan työhön. Meistä välitetään, jotta jaksamme välittää asiakkaistamme!

 

Kaunialan Sairaala 

  • Perustettu vuonna 1946
  • Nykyiset omistajat Sotainvalidien veljesliitto sekä Vantaan kaupunki
  • Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaja
  • HS:n Suomen paras pomo -äänestyskisan (2015) voitti Kaunialan Merja Korhonen
  • Kaunialan tiimejä kannustetaan itseohjautuviksi. Lohjan toimipisteessä itseohjautuvuus toteutuu jo täysin.

 

Teksti: Kati Keturi

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia