Vammaisia ei jätetä

Report this content

Maailmassa on WHO:n ja maailmanpankin arvion mukaan yli miljardi vammaista ihmistä. Valtaosa heistä asuu kehittyvissä maissa - maiden hiljaisena ja näkymättömänä väestönosana. Maailmalla ei kuitenkaan ole varaa unohtaa miljardia kansalaistaan, vaan heidät on otettava mukaan kestävän kehityksen talkoisiin. 

Suomalaisten vammaisten itsensä perustama ja hallinnoima Abilis-säätiö on 20 vuoden toimintansa aikana mahdollistanut ihmisoikeusperustaisella, pienimuotoisella hankerahoituksellaan tuhansien globaalissa Etelässä elävien vammaisten omaehtoista toimijuutta. Abilis on tukenut vammaisten kouluttautumista, elinkeinon hankkimista ja vertaistuen avulla tapahtuvaa oman ihmisarvon ja ihmisoikeuksien tunnistamista. Autettavista vammaisista ihmisistä on tullut muiden vammaisten auttajia. Erityisesti naiset ja tytöt ovat oivaltaneet oman oikeutensa koskemattomuuteen. Tällöin raiskatuksi tai hyväksikäytetyksi tulemisen riski on vähentynyt. Oman ihmisarvon tiedostamisen ja kouluttautumisen, toimeentulon sekä yhteisön arvostuksen lisääntymisen myötä, on perheen perustaminenkin tullut mahdolliseksi. 

Suomi on sitoutunut seitsemäntoista kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamiseen vuoteen 2030 mennessä. Maamme on syytä profiloitua entistäkin voimakkaammin juuri vammaisten ihmisten mukaan saamiseksi näitä tavoitteita toimeenpantaessa. Tätä Abilis-säätiö odottaa uudelta hallitukselta ja eduskunnalta. Lisäksi jokainen yksittäinen kansalainen ja yritys voi tukea omalla toiminnallaan ja avarakatseisuudellaan vammaisille ihmisille paremman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamista. Mitä tehokkaammin mahdollistamme vammaisten omaehtoisen toimijuuden globaalilla tasolla, sitä kestävämmän kehityksen tiellä olemme. 

www.abilis.fi

 

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia