Enfo myy vähemmistöosakkuutensa Zuite Business Consultingissa

Report this content

Enfo ja Pearl Group AS ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka myötä Enfo myy 30 %:n omistuksensa ruotsalaisessa SAP-konsultointiyhtiö Zuite Business Consultingissa norjalaiselle Pearlille.

”Kauppa on linjassa strategiamme kanssa. Tavoitteemme on olla johtava dataintegraattori Pohjoismaissa ja keskittää toimintaamme yhä vahvemmin julkisen pilven ratkaisujen ympärille”, sanoo Enfon toimitusjohtaja Mikko Valorinta.  

”Olemme iloisia siitä, että Zuite Business Consulting saa Pearlista uuden omistajan. Tämä 30 prosentin vähemmistöosakkuus ei optimaalisesti tukenut kasvustrategiaamme. Kauppa ei kuitenkaan vaikuta meidän SAP-toimintaamme Suomessa, jossa SAP S4/HANA ja SAP-pilvimigraatiot ovat edelleen kasvun ajureita”, Valorinta jatkaa. 

Zuitella on noin 60 työntekijää. Kaupan jälkeen Enfolla on yli 400 asiantuntijaa Ruotsissa. Enfo tukee asiakkaitaan muun muassa integraatioissa, pilvisovelluksissa, datahallinnassa, tietoturvallisuudessa ja identiteetin hallinnassa. 

Enfo arvioi, että kauppa saatetaan päätökseen kesäkuun lopussa. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

Lisätietoja:
Mikko Valorinta, Enfon toimitusjohtaja, +358 40 099 7257

 Enfo
Datavetoisen liiketoimintamuutoksen puolesta

Enfo on pohjoismainen IT-palvelutalo, joka mahdollistaa asiakkaidensa datavetoisen liiketoimintamuutoksen. Hallitsemme niin hybridialustat, informaatiohallinnan kuin sovellukset sekä niiden monitahoiset kokonaisuudet. Yhdistämällä olennaisen datan varmistamme yritysten älykkäämmän liiketoiminnan. Kehitämme ja ylläpidämme digitaalisia ratkaisuja, ja tuemme asiakkaitamme kokonaisuuksien hallinnassa, aidosti ja välittäen. Enfo kuuluu Osuuskunta KPY-konserniin. 900 alan asiantuntijaamme työskentelevät älykkäämmän maailman puolesta, jossa teknologia voimaannuttaa niin yksilöitä, yrityksiä kuin yhteiskuntaa.
enfo.fi

Tilaa