• news.cision.com/
  • EY/
  • Codenomicon Oy:n Ari Takanen Oulun Entrepreneur of the Year -aluekilpailun voittoon

Codenomicon Oy:n Ari Takanen Oulun Entrepreneur of the Year -aluekilpailun voittoon

Report this content

Pohjois-Suomen paras kasvuyrittäjä palkittiin tänään Oulun Entrepreneur of the Year -aluekilpailutapahtumassa. Vuoden 2011 aluevoittajaksi valittiin oululaisen Codenomicon Oy:n Ari Takanen. Aluevoittajana Takanen osallistuu myös valtakunnalliseen Entrepreneur of the Year -kilpailuun, jossa palkitaan koko Suomen paras kasvuyrittäjä.  

Suomen Entrepreneur of the Year -tittelistä kisaa tänä vuonna omistajayrittäjiä 40 yrityksestä, joista kuusi toimii Pohjois-Suomessa. Valtakunnalliseen finaaliin on ennen Codenomiconia selvittänyt tiensä Tampereen aluekilpailun voittaneet Dynaset, Oilon ja Pihlajalinna sekä Turun aluekilpailun voittajat Ledil, N-Clean ja Turun Konekeskus.

Codenomicon vie oululaista osaamista maailmalle

Ari Takasen Codenomicon Oy sai alkunsa Oulun yliopiston ja TKK:n yhteisessä tutkimusprojektissa, jonka tavoitteena oli parantaa ohjelmistojen tietoturvaa ja toimintavarmuutta. Projektin yhteydessä syntyi innovaatioita ja kansainvälisiä kontakteja, joiden ansiosta Codenomicon edustaa yhä tänäänkin alansa terävintä kansainvälistä kärkeä. Codenomicon mahdollistaa ohjelmistotuotteiden tietoturvan testauksen ja hakkeroinnin ennen tuotteen laskemista markkinoille, ja yrityksen järjestelmiä on hyödynnetty aina NATO:a myöten.

– Codenomicon osoittaa, että Suomesta löytyy maailmanlaajuisella sektorilla ainutkertaista osaamista. Codenomicon ei yritä estää ohjelmistoihin tunkeutumista vaan yrityksen tuotteiden sisäinen rakenne tekee tunkeutumisen mahdottomaksi. Jo tämä erotti Codenomiconin tuomariston silmissä monista muista alan toimijoista. Tuomaristoon teki vaikutuksen myös yrityksen vahva kansainvälisyys sekä se, että Codenomiconin tuotteet ovat laajemminkin merkittäviä; on yhteiskunnallisestikin tärkeää, että sisäinen tietoturva on mahdollistettu ja hakkerointi estetty, Entrepreneur of the Year -kilpailun johtaja ja tuomariston sihteerinä toiminut Mikko Rytilahti Ernst & Youngilta summaa.

Suomen Entrepreneur of the Year 2011 valitaan 4.11.

Entrepreneur of the Year -kasvuyrittäjäkilpailun aluekilpailutapahtumia on järjestetty lokakuun aikana Turussa, Tampereella ja Oulussa. Viimeisenä järjestetään Helsingin aluekilpailutapahtuma, jossa palkitaan sekä Uudenmaan että Itä-Suomen alueellinen parhaimmisto.

Aluevoittajat jatkavat valtakunnalliseen finaaliin, jossa he kisaavat keskenään kolmessa eri toimialasarjassa (kauppa, tuotanto ja palvelut). Suomen Entrepreneur of the Year ja Young Entrepreneur of the Year julkistetaan loppukilpailun huipentavassa juhlagaalassa Helsingissä 4.11.2011.

Mikko Rytilahti, KHT, partneri, Entrepreneur of the Year -kilpailun johtaja, Ernst & Young Oy, puhelin 040 578 6742, sähköposti mikko.rytilahti@fi.ey.com

Jenni Pekkinen, viestintäpäällikkö, Ernst & Young Oy, puhelin 050 582 4323, sähköposti jenni.pekkinen@fi.ey.com

Ernst & Young

Ernst & Young on johtava maailmanlaajuinen tilintarkastuksen, verokonsultoinnin, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon konsultoinnin ja liikejuridiikan asiantuntija. Yhteiset arvot ja vahva sitoutuminen laatuun muodostavat perustan 152 000 ammattilaisemme kansainväliselle yhteistyölle. Vaikutamme henkilöstömme ja asiakkaidemme sekä meitä ympäröivän yhteiskunnan kasvuun ja kehitykseen tunnistamalla mahdollisuudet ja tukemalla tavoitteiden toteuttamisessa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.ey.com/fi.

Entrepreneur of the Year

Ernst & Young Entrepreneur of the Year on arvostettu kansainvälinen tunnustuspalkinto menestyville kasvuyrittäjille. Se rohkaisee kasvuhakuiseen, vastuulliseen yrittäjyyteen ja kannustaa yrittäjiä, jotka innostavat muita visioillaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Entrepreneur of the Year tukee kasvavan ja kannattavan liiketoiminnan rakentajia ja antaa heille tunnustusta yli 50 maassa alueellisella, kansallisella ja maailmanlaajuisella tasolla toteutettavassa kasvuyrittäjäkilpailussa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.eoy.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit