Ernst & Young hopealle opiskelijoiden suosikkilistalla

Report this content

Ekonomiopiskelijat ovat valinneet Ernst & Youngin Suomen toiseksi kiinnostavimmaksi työnantajaksi Universumin vuosittaisessa tutkimuksessa. Suomen Ernst & Youngin työnantajakuvamarkkinoinnin tiimi sai lisäksi tunnustusta osaamisestaan ja palkittiin erikoismaininnalla Suomen parhaana. 

- Nousimme ylempää korkeakoulututkintoa suorittavien ekonomiopiskelijoiden listalla yhdeksän pykälää kakkossijalle, mikä vahvistaa asemaamme alamme suosituimpana työnantajana. Tulokset ovat merkki siitä, että kehitystä tukeva ja innostava työkulttuurimme välittyy myös tuleville alan huippuosaajille ja kannustaa heitä hakeutumaan meille töihin, kommentoi henkilöstöjohtaja Marja Kanigan Suomen Ernst & Youngilta.

Ekonomiopiskelijoiden osatulokset, joissa Ernst & Young sijoittui toiseksi, kertoo yhtiöön eniten työllistyvän ryhmän työnantajakuvista. Universumin kaksi viikkoa sitten julkaisemissa kokonaistuloksissa Ernst & Young nousi neljä pykälää sijalle 11. Tässä kaikkien kaupallisen alan korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden työnantajakuvia kartoittavassa tutkimuksessa Ernst & Young jatkaa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin alan ihanteellisimpana työnantajana.

Työnantajakuvamarkkinoinnin huipputiimi varmistaa, että alan parhaat kyvyt hakeutuvat Ernst & Youngille

Myös ”Paras Employer Branding -tiimi” -palkinto on osoitus Ernst & Youngin panostuksesta korkeatasoiseen toimintaan. Hyvä työnantajakuva vaatii sekä strategista suunnittelua että aktiivista jalkautumista opiskelijoiden pariin, ja tulosten saavuttamisen eteen on tehty määrätietoisesti työtä sekä sisäisesti että ulkoisesti.

-  Päivitetyn strategiamme keskiössä ovat huipputiimit, ”highest performing teams”. Markkinoinnin Soineli Jormakka ja HR:n Ester Muinonen ja Marjukka Aho tekevät erinomaista työtä työnantajakuvan parissa. Heidän toisiaan täydentävät vahvuutensa ja yhdessä tekemisen meininkinsä paitsi edustaa tiimiemme motivoituneisuutta ja osaamista, myös varmistaa niiden tason tulevaisuudessa. Kiitos kuuluu myös liiketoimintayksiköittemme edustajille, jotka aktiivisesti osallistuvat erilaisiin rekrytointi- ja opiskelijamessutapahtumiin, toteaa Kanigan.

Universum Student Survey Finland 2013 -tutkimus kartoitti Suomen yliopisto, korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden työnantajakuvia. Vuosittain toteutettava tutkimus keräsi 10 519 opiskelijan mielipiteet ihanteellisimmista työnantajista ja tutkimuksen tulokset julkistettiin Universum Awards -gaalassa tiistaina 7.5.2013.

Lisätietoja

Marja Kanigan, henkilöstöjohtaja, Ernst & Young, puhelin 0400 858 137, sähköposti marja.kanigan@fi.ey.com

Jon Paavilainen, viestintäasiantuntija, Ernst & Young, puhelin 050 300 9452, sähköposti jon.paavilainen@fi.ey.com

Ernst & Young on johtava maailmanlaajuinen tilintarkastuksen, verokonsultoinnin, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon konsultoinnin ja liikejuridiikan asiantuntija. Yhteiset arvot ja vahva sitoutuminen laatuun muodostavat perustan 167 000 ammattilaisemme kansainväliselle yhteistyölle. Vaikutamme henkilöstömme ja asiakkaidemme sekä meitä ympäröivän yhteiskunnan kasvuun ja kehitykseen tunnistamalla mahdollisuudet ja tukemalla tavoitteiden toteuttamisessa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.ey.com/fi.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit