Ernst & Young on pohjoismaiden suosituin työnantaja

Report this content

Ernst & Young on valittu opiskelijoiden suosituimmaksi työnantajaksi Universumin tutkimuksessa. Universum julkisti pohjoismaisen opiskelijatutkimuksen tulokset tänään. Ernst & Young oli liiketalouden opiskelijoiden suosikkityönantaja myös vuosien 2011 ja 2010 tutkimuksissa.

– Tulos on jälleen hieno. Meille on tärkeää, että opiskelijat pitävät Ernst & Youngia houkuttelevana työnantajana. Tämä on merkki siitä, että panostuksemme henkilöstön kehittymiseen ja viihtyvyyteen heijastuvat myös talon ulkopuolelle. Tutkimuksen mukaan nuoret arvostavat kansainvälisiä uramahdollisuuksia, mikä osaltaan lisää kiinnostavuuttamme muihin alan yrityksiin nähden, sillä Ernst & Youngin maailmanlaajuinen organisaatio on hyvin tiivis, kommentoi henkilöstöjohtaja Marja Kanigan Ernst & Youngilta.

Tutkimukseen haastateltiin yli 22 000 opiskelijaa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan suurimmista yliopistoista ja korkeakouluista.

Ernst & Youngin Suomen rekrytointimäärät kasvaneet

– Oman alansa parhaat asiantuntijat, joiden avulla voimme tarjota asiakkaillemme ensiluokkaisia palveluita, muodostavat strategiamme lähtökohdan. Universumin tulosten perusteella uskon, että meille hakeutuu jatkossakin motivoituneita ja osaavia työntekijöitä, jotka haluavat työskennellä nimenomaan Ernst & Youngin dynaamisessa ja uusiin haasteisiin kannustavassa ympäristössä, Kanigan toteaa.

Suomessa Ernst & Youngin rekrytointimäärät ovat kasvaneet kuluneella tilikaudella.

– Kesäkuun lopussa päättyvällä tilikaudella olemme rekrytoineet reilut 110 uutta työntekijää. Vuotta aiemmin vastaava luku oli noin 90, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että rekrytointimäärämme ovat tulevaisuudessa vähintään nykyisellä tasolla. Suurin osa uusista ernst & youngilaisista on hiljattain valmistuneita tai opintojaan viimeisteleviä yliopisto-opiskelijoita, vaikka palkkaamme runsaasti myös kokeneita asiantuntijoita. On hienoa huomata, että meistä työnantajana ovat kiinnostuneita ne opiskelijat, jotka meitä itseämme myös kiinnostavat, Kanigan sanoo.

Pohjoismaisten työnantajien TOP 10:

  1. Ernst & Young
  2. PwC
  3. McKinsey & Company
  4. KPMG
  5. L’Oréal
  6. Nordea
  7. Deloitte
  8. Microsoft
  9. The Boston Consulting Group
  10. IKEA

*Lähde: Universum

Lisätietoa:

Marja Kanigan, henkilöstöjohtaja, Ernst & Young Oy, puh. 0400 858 137, marja.kanigan@fi.ey.com

Hannele Lindell, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Ernst & Young Oy, puh. 040 506 8456, hannele.lindell@fi.ey.com

Ernst & Young

Ernst & Young on johtava maailmanlaajuinen tilintarkastuksen, verokonsultoinnin, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon konsultoinnin ja liikejuridiikan asiantuntija. Yhteiset arvot ja vahva sitoutuminen laatuun muodostavat perustan 152 000 ammattilaisemme kansainväliselle yhteistyölle. Vaikutamme henkilöstömme ja asiakkaidemme sekä meitä ympäröivän yhteiskunnan kasvuun ja kehitykseen tunnistamalla mahdollisuudet ja tukemalla tavoitteiden toteuttamisessa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.ey.com/fi. Seuraa meitä Twitterissä: @EY_Suomi

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit