Euroalueen elpymisestä on tulossa hidasta ja tuskallista

Report this content

Ernst & Youngin neljännesvuosittaisen Eurozone Forecast -raportin mukaan euroalueen taantuma jatkuu vielä odotettuakin pidempään. Elpymistä viivästyttävät entisestään heikentyneet kansainväliset vientimarkkinat sekä aiempia ennusteita pahempi työttömyys, joka pitää kotimarkkinan kysynnän matalana.

Eurozone Forecast ennustaa euroalueen talouden supistuvan 0,6 prosenttia vuonna 2013. Vuoden 2014 ennuste on hidas 0,9 prosentin kasvu, joka kiipeää 1,5 prosentin tasolle vuosina 2015–2017. Työttömyys saavuttaa ennusteen mukaan vuoden 2014 alussa huippunsa. Silloin euroalueen työvoimasta on työttömänä 12,7 prosenttia, mikä tarkoittaa 20,5 miljoonaa työtöntä.

Euroopan huolia lisää myös alueen keskeisiin vientimarkkinoihin kuuluvien Kiinan ja Brasilian jäähtyminen, mikä murentaa Yhdysvaltojen talouden kohenemisen positiivista vaikutusta. Samalla jenin heikentyminen on lisännyt Japanin kilpailukykyä vientimarkkinoilla, mikä asettaa suomalaisetkin elektroniikka- ja investointihyödykkeitä valmistavat yritykset vaikeaan kilpailuasemaan.

Suomen talous kutistuu ennusteen mukaan tänä vuonna 0,4 prosenttia heikkojen vientinäkymien, yritysten vähäisten investointien sekä julkisten säästötoimenpiteiden takia. Ennuste odottaa Suomen talouden kääntyvän kasvuun ensi vuonna ja saavuttavan vuosina 2014–2017 noin kahden prosentin kasvuvauhdin.

Säästötoimenpiteet jäihin kasvun tukemiseksi, helpommin lainaa pk-yrityksille

Raportin mukaan euroalueen tiukka budjettikuri on heikentänyt Euroopan kasvumahdollisuuksia entisestään, ja säästötoimenpiteistä tulisi osittain luopua tai lykätä niitä. Jo säästötoimenpiteiden puolittaminen nostaisi euroalueen talouskasvua lähes prosentilla vuonna 2014. Suurimmat hyötyjät olisivat Kreikka ja Espanja.

Kriisin aiheuttamat rakenteelliset uudistukset Euroopan talouksissa ovat raportin mukaan olleet kuitenkin tarpeellisia ja luovat pitkällä aikavälillä vahvemman pohjan euroalueen kilpailukyvylle maailmantaloudessa. Juuri nyt Euroopan keskuspankin tulisi kiinnittää erityistä huomiota pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusympäristön helpottamiseen tukemalla pankkien mahdollisuuksia antaa halvempaa lainaa pk-yrityksille.

Tutkimuksesta

Ernst & Young Eurozone Forecast, Summer Edition June 2013. Oxford Economics -tutkimusyhtiön laatima Eurozone Forecast -ennuste perustuu Euroopan keskuspankin laatimaan malliin euroalueen taloudesta. Ennustetta tehtäessä on noudatettu samaa metodologiaa, jota EKP käyttää laatiessaan oman neljännesvuosittaisen ennusteensa euroalueen talouskehityksestä. Euroalueen raportti ja kaikki 17 maaraporttia ovat ladattavissa osoitteessa http://www.ey.com/eef.

Ernst Young Eurozone Forecast summer 2013

Lisätietoja

Harri Pärssinen, toimitusjohtaja, Ernst & Young, puhelin 040 553 9830, sähköposti harri.parssinen@fi.ey.com

Jon Paavilainen, viestintäasiantuntija, Ernst & Young, puhelin 050 300 9452, sähköposti jon.paavilainen@fi.ey.com

Ernst & Young on johtava maailmanlaajuinen tilintarkastuksen, verokonsultoinnin, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon konsultoinnin ja liikejuridiikan asiantuntija. Yhteiset arvot ja vahva sitoutuminen laatuun muodostavat perustan 167 000 ammattilaisemme kansainväliselle yhteistyölle. Vaikutamme henkilöstömme ja asiakkaidemme sekä meitä ympäröivän yhteiskunnan kasvuun ja kehitykseen tunnistamalla mahdollisuudet ja tukemalla tavoitteiden toteuttamisessa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.ey.com/fi.

Avainsanat: