• news.cision.com/
  • EY/
  • EY Entrepreneur Of The Year -kilpailun 10 finalistia on valittu

EY Entrepreneur Of The Year -kilpailun 10 finalistia on valittu

Report this content

Tilintarkastus- ja asiantuntijayritys EY:n vuosittain järjestämän EY Entrepreneur Of The Year -kasvuyrittäjäkilpailun vuoden 2023 finaaliin on valittu 55 osallistujan joukosta 10 suomalaista kasvuyritystä.

Kilpailun voittajat selviävät 27. lokakuuta järjestettävässä gaalassa, jossa palkitaan pääsarjan voittajan lisäksi vuoden perheyrittäjä ja vuoden start-up-yrittäjä. Kolmatta kertaa Suomessa jaetaan myös vuoden EY Tech -palkinto. Kilpailun voittaja edustaa Suomea yrittäjyyden maailmanmestaruuskilpailuissa, kesäkuussa 2024 järjestettävässä EY World Entrepreneur Of The Year -kilpailuissa.

”Haluamme kilpailun avulla tukea yrittäjyyttä ja korostaa kasvuyrittäjien suurta merkitystä Suomen hyvinvoinnin ja menestymisen rakentajina. Jokainen finalisti on ansainnut paikkansa, sillä kaikki innostavat visiollaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Viime vuodet ovat nostaneet yrittämisessä esiin kyvyn luovia yllättävissä ja odottamattomissa tilanteissa”, sanoo EY Entrepreneur Of The Year -ohjelman johtaja, partneri Juha Hilmola.

Kilpailun voittajan valitsee EY:stä riippumaton tuomaristo. Vuoden 2023 kilpailussa monipuolista kokemusta eri toimialoilta edustavan tuomariston puheenjohtajana toimii LT, kasvuyrityssijoittaja ja hallitusammattilainen Leena Niemistö.

”Kaikkia finalistejamme yhdistää se, että he haluavat olla oman alansa parhaita. Koko tuomaristo oli yhtä mieltä siitä, että kilpailussa mukana olleiden yritysten taso oli todella korkea. Kaikki kilpailijat ja finalistit voivat olla äärimmäisen ylpeitä saavutuksistaan”, kertoo Leena Niemistö.

Entrepreneur Of The Year 2023 -kilpailun finalistit ovat:

Airfi Oy AB, Izabella Lundberg, Raisio
Vuonna 2018 perustettu Airfi Oy valmistaa tekoälypohjaisia, alan energiatehokkaimpia ilmanvaihtolaitteita. Yrityksen tuotekehitystiimi kehittää tuotteita tiiviissä yhteistyössä asiakkaidensa kanssa, ja tuotteille on myönnetty Avainlippu-tunnus.

EVA Solutions Group Oy, Niina Suuriniemi Hopper, Tampere
EVA Global on teknologialähtöinen sähköajoneuvojen hallintapalveluiden tarjoaja, joka tarjoaa teknistä tukea 2,6 miljoonalle sähköautoilijalle yli 30 maassa. Yhtiön tavoitteena on maksimoida sähköautojen latausinfrastruktuurin luotettavuus, käytettävyys ja saavutettavuus.

Genelec Oy, Maria, Mikko & Juho Martikainen, Iisalmi
Genelecin ydinliiketoimintaa ovat yrityksen perustamisesta, vuodesta 1978 lähtien, olleet ammattikäyttöön tarkoitetut tarkkailukaiuttimet. Genelec on vahvasti sitoutunut tutkimus- ja kehitystyöhön, ja tuotteiden valmistus on säilynyt alusta asti Iisalmessa.

iLOQ Oy, Mika Pukari & Heikki Hiltunen, Oulu
iLOQ perustettiin vuonna 2003 Oulussa. ILOQin tuotteet korvaavat perinteiset, mekaaniset ja sähkömekaaniset lukitusjärjestelmät patentoiduilla teknologioilla. Paristo- ja johtovapaat järjestelmät ovat turvallisia ja kestäviä, ja ne varmistavat luotettavasti päivittäisen pääsyn rakennuksiin.

Lapuan Kankurit Oy, Jaana & Esko Hjelt, Lapua
Lapuan Kankurit on pellavan ja villan erikoiskudontaan keskittynyt käsi- ja taideteollisuusyritys. Tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan viettävän perheyrityksen toiminta perustuu omaan tuotantoon ja designiin, jota tehdään yhdessä huippusuunnittelijoiden kanssa luonnonmateriaaleista.

Luxury Action Oy, Janne Honkanen, Rovaniemi
Luxury Action suunnittelee ja toteuttaa ylellisiä, yksilöllisesti räätälöityjä elämysmatkoja avaimet käteen -periaatteella. Luxury Actionin Octola on arktisen alueen harvinaisuus ja alueen ensimmäinen viiden tähden majoituspaikka Pohjoismaissa, jolla on negatiivinen hiilijalanjälki.

One Click LCA Oy, Panu Pasanen, Helsinki
One Click LCA on helppokäyttöinen ja automatisoitu elinkaariarviointiohjelmisto, jota käytetään yli 100 maassa. LCA- ja EPD-ohjelmistojen avulla voi laskea ja vähentää rakennus- ja infrastruktuurihankkeiden, tuotteiden sekä portfolion ympäristövaikutuksia.

Skyfora Oy, Fredrik Borgström & Svante Henriksson, Helsinki
Vuonna 2019 perustettu Skyfora Oy on teknologiayhtiö, joka on kehittänyt muun muassa tekoälyä hyödyntävän teknologian, jonka avulla voidaan tarjota maailman tarkimpia sääennusteita ja -mittauksia.

Stalatube Oy, Jukka Nummi, Lahti
Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Stalatube Oy on ruostumattomasta teräksestä valmistettujen putkien, profiilien ja jatkojalosteiden valmistaja. Yrityksen tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa ja sen hyvin laaja jakeluverkosto ulottuu jokaiselle mantereelle.

Suomen Kovabetoni Oy, Marjet Mäkinen, Turku
Vuonna 1994 perustettu Suomen Kovabetoni Oy on toisen sukupolven perheyritys, joka valmistaa betonielementtejä teollisuuteen sekä toimitila- ja asuinrakentamiseen. Yritys on tunnettu toimitusvarmuudestaan ja asiakaslähtöisyydestään.

Mikä on Entrepreneur Of The Year -kilpailu?

EY Entrepreneur Of The Year -kilpailu on maailman arvostetuin yrittäjäkilpailu. Se järjestettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1986 ja nykyään siihen osallistuu tuhansia yrittäjiä yli 60 maassa. Suomessa kasvuyrittäjäkilpailu on järjestetty vuodesta 2003 lähtien ja siihen on osallistunut vuosien aikana yli tuhat suomalaista yritystä.

Voittajat valitsee riippumaton tuomaristo, joka arvioi ehdokkaita kilpailun kansainvälisen kriteeristön mukaisesti. Voittajayrittäjällä tulee olla vankka arvopohja ja hänen tulee johtaa yritystään esimerkillisesti. Yrityksen strategian tulee erottua kilpailijoistaan, minkä lisäksi yritys kasvaa ja menestyy markkinallaan sekä luo arvoa sidosryhmilleen.

Suomen EY Entrepreneur Of The Year -kilpailun voittajat palkitaan 27. lokakuuta 2023 järjestettävässä kutsuvierasgaalassa Vanhalla ylioppilastalolla. Vuoden 2023 kilpailun kumppaneina toimivat Danske Bank, Työeläkeyhtiö Elo ja Secto Automotive.

Suomen kilpailun on vuosien varrella voittanut esimerkiksi Marimekon Kirsti Paakkanen, Ponssen Juha Vidgren ja Supercellin Ilkka Paananen. Vuoden 2022 EY Entrepreneur Of The Year -kilpailun voitti Neural DSP:n Douglas Castro.

Lisätietoja kilpailusta: EY Entrepreneur Of The Year

Niina Afflecht
Head of PR & Communication, EY Suomi
niina.afflecht@fi.ey.com
p. 050 506 7642

EY | Building a better working world 

EY rakentaa paremmin toimivaa maailmaa, auttaen luomaan pitkäaikaista arvoa asiakkaillemme, henkilöstöllemme ja yhteiskunnalle sekä rakentaen luottamusta pääomamarkkinoilla. 

Hyödyntäen dataa ja teknologiaa, EY:n monipuoliset tiimit yli 150 maassa luovat luottamusta tilintarkastuspalveluiden avulla sekä auttavat asiakkaitamme kasvamaan, uudistumaan ja toimimaan paremmin.  

Tilintarkastuksen, konsultoinnin, laki-, strategia-, vero- ja transaktiopalveluiden parissa työskentelevät EY-tiimit kysyvät parempia kysymyksiä löytääkseen uusia vastauksia nykypäivän monimutkaisiin ongelmiin.

Lisätietoja löydät osoitteesta www.ey.com/fi.
Voit myös seurata meitä Twitterissä @EY_Suomi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit