EY:n liikevaihto Suomessa kasvoi uuteen ennätykseen

Report this content

Suomen EY:n liikevaihto kasvoi kesäkuussa 2014 päättyneellä tilikaudella ennätystasolle 109,9 miljoonaan euroon. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli yli 20 prosenttia. Tilintarkastuksen ja liikkeenjohdon konsultoinnin asiantuntijaorganisaatio kasvatti liikevaihtoa kaikissa palveluissaan.

EY:n liikevaihto Suomessa kasvoi päättyneellä tilikaudella 109,9 miljoonaan euroon edellisen vuoden 90,5 miljoonasta eurosta, mikä tarkoittaa 21,4 prosentin kasvua.

- Asiakkaidemme luottamus asiantuntemukseemme ja tukeemme liiketoiminnan muutoksessa on kasvumme perusta. Yli 20 prosentin kasvumme kuluneena vuonna kertoo siitä, että olemme onnistuneet tarjoamaan asiakkaillemme oikeanlaista tukea heidän haasteissaan, Suomen EY:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola sanoo.

EY kasvoi kaikissa palveluissa

Tilintarkastuksen, verotuksen, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon konsultoinnin sekä yritysjuridiikan asiantuntijapalveluita tarjoavan yhtiön liikevaihto kasvoi Suomessa kaikilla palvelualueilla.

- Viime vuonna olimme neuvonantajana valtaosassa Suomen suurimmista yritysjärjestelyistä. Lisäksi konsulttimme työskentelivät laajoissa liiketoiminnan muutoshankkeissa, joissa kansainvälisesti toimivat asiakkaamme hyötyivät merkittävästi EY:n saumattomasta, globaalista toimintamallista. Myös vero- ja lakipalvelujemme kasvun taustalla on erityisesti kyky tarjota asiakkaan tarpeeseen sovitettua, kansainvälisesti yhdenmukaista palvelua, Hirvola kertoo.

Suomessa EY:n palveluksessa työskentelee 700 asiantuntijaa, ja globaalisti EY työllistää 190 000 asiantuntijaa 150 maassa. EY kasvatti myös globaalisti kaikkia palveluitaan päättyneellä tilikaudella, ja liikevaihto lisääntyi 6,8 prosenttia 27,4 miljardiin Yhdysvaltain dollariin.

EY on ollut Suomessa jo useita vuosia alansa suosituin työnantaja Universumin opiskelijatutkimuksissa. Viime viikolla julkaistussa Universumin globaalissa tutkimuksessa EY:tä pidettiin myös maailman toiseksi kiinnostavimpana työnantajana kaikkien yritysten joukossa - vain Googlea pidettiin houkuttelevampana.

- Kasvu mahdollistaa meille myös investoinnit sekä henkilöstömme että palveluidemme kehittämiseen. Panostamalla oikeisiin asioihin, kuten tänä vuonna Helsingissä avattuun uuteen toimitilaamme EY-taloon, voimme rekrytoida joukkoomme ensiluokkaisia kykyjä sekä tarjota heille monipuolisia mahdollisuuksia oman uran ja osaamisen kehittämiseen. Kiitos vahvasta kasvusta kuuluu myös henkilöstöllemme - huippuosaajien voimin pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistäkin parempia palveluita, Hirvola sanoo.

Lisää tietoa EY:n liiketoiminnasta kesäkuussa 2014 päättyneellä tilikaudella on saatavilla Suomen EY:n vuoden 2014 läpinäkyvyyskertomuksessa (avaa pdf linkistä).

Lisätietoja
Jaakko Hirvola, toimitusjohtaja, EY, p. 0400 633 751, jaakko.hirvola@fi.ey.com
Jon Paavilainen, viestintä, EY, p. 050 300 9452, jon.paavilainen@fi.ey.com

EY lyhyesti
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja liikkeenjohdon konsultti, joka tarjoaa Suomessa lisäksi liikejuridiikan palveluita. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät internetistä www.ey.com/fi. Voit myös seurata meitä Twitterissä: @EY_Suomi.

Avainsanat: