• news.cision.com/
  • EY/
  • Sijoittajien vaatimukset yritysten ESG-raportointia kohtaan kasvussa

Sijoittajien vaatimukset yritysten ESG-raportointia kohtaan kasvussa

Report this content

Institutionaaliset sijoittajat tarkastelevat aikaisempaa useammin ja systemaattisemmin yritysten julkaisemia muita kuin taloudellisia tietoja kuvaavia raportteja. EY Investor Survey 2020 -tutkimukseen vastanneista sijoittajista valtaosa kertoo muiden kuin taloudellisten tietojen vaikuttaneen keskeisesti investointipäätöksiin viimeisen vuoden aikana.

EY:n ympäristö- ja yritysvastuupalvelut selvittivät maailmanlaajuisesti 298 institutionaalisen sijoittajan näkemyksiä liittyen yritysten ESG-mittareihin eli ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja hallintotapaan liittyvistä asioista. Tutkimuksen mukaan sijoittajista lähes kaikki, 98 %, käyttävät arvioinnissaan yritysten julkaisemia muita kuin taloudellisia tietoja ja 91 % kertoo tietojen vaikuttaneet keskeisesti investointipäätöksiin viimeisen 12 kuukauden aikana.

Systemaattisten ja jäsenneltyjen menetelmien käyttäminen yritysten muun kuin taloudellisen suoriutumisen arvioinnissa on yleistynyt institutionaalisten sijoittajien keskuudessa nopeasti. Nyt 72 % sijoittajista kertoi käyttävänsä systemaattisia ja jäsenneltyjä menetelmiä arvioidessaan yritysten muuta kuin taloudellista suoriutumista, kun vuonna 2018 näin kertoi tekevänsä vain 32 %.

”Sijoittajien kiinnostus muuta kuin taloudellista raportointia kohtaan kasvaa vuosi vuodelta. Yhä useammalla sijoittajalla näiden tietojen arviointi on kiinteä osa potentiaalisten sijoituskohteiden arviointia”, sanoo Jani Alenius, EY Suomen ympäristö- ja yritysvastuupalveluiden johtaja.

”Valtaosa institutionaalisista sijoittajista tarkastelee ESG-tietoja systemaattisesti. Sijoituspäätökseen vaikuttavat sekä mitä yritys raportoi että mitä jää raportoinnin ulkopuolelle. Erityisesti ilmastonmuutoksesta aiheutuvien riskien raportointi vaikuttaa investointipäätöksiä tehtäessä”, kertoo Jani Alenius.

ESG-raportointi ei kohtaa sijoittajien tarpeita
EY:n tutkimus tunnistaa myös kasvavan epäsuhdan sijoittajien ESG-tekijöiden arviointia kohtaan kasvaneen kiinnostuksen ja yritysten standardoitujen muiden kuin taloudellisten tietojen saatavuuden ja luotettavuuden välillä. Sijoittajista 34 % on tyytymättömiä yritysten ympäristöriskien arviointiin ja yli 40 % kokee, etteivät yritykset julkaise riittävästi tietoa liiketoimintamallin sosiaalisiin ja hallinnollisiin riskeihin liittyen.

”Mitä kiinnostuneempia sijoittajat ovat muiden kuin taloudellisten tietojen raportoinnista, sitä enemmän tietojen laatuun kohdistuu odotuksia. Samalla muulle taloudelliselle raportoinnille asetettavat yleiset vaatimukset lisääntyvät”, sanoo Johanna Grönroos, EY Suomen taloushallinnon neuvontapalveluista vastaava johtaja.

Englanninkielinen EY Investor Survey 2020 -tutkimus on ladattavissa EY:n verkkosivuilta.                                                     

Lisätietoja:

Johanna Grönroos
Partner, EY Suomen taloushallinnon neuvontapalveluiden johtaja
Johanna.Gronroos@fi.ey.com
p. 0400 741 075

Jani Alenius
EY Suomen ympäristö- ja yritysvastuupalveluiden johtaja
Jani.Alenius@fi.ey.com
p. 050 598 2750

Lotta Roitto
Head of PR
lotta.roitto@fi.ey.com
P. 040 747 0871

EY lyhyesti
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija sekä liikkeenjohdon konsultti. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät internetistä www.ey.com/fi. Voit myös seurata meitä Twitterissä: @EY_Suomi.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit