• news.cision.com/
  • EY/
  • Suomi seitsemättä vuotta peräkkäin suorien ulkomaisten investointien ykköskohde Pohjoismaissa

Suomi seitsemättä vuotta peräkkäin suorien ulkomaisten investointien ykköskohde Pohjoismaissa

Report this content

EY:n tuoreen selvityksen mukaan Suomi oli jälleen kerran suosituin suorien ulkomaisten investointien kohdemaa Pohjoismaissa. Vuonna 2018 Suomi keräsi enemmän ulkomaisia investointeja kuin muut Pohjoismaat yhteensä. Toimialoista houkuttelevimmat sijoituskohteet olivat ohjelmistoala, sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen sekä yritys- ja asiantuntijapalvelut, jotka yhdessä vastasivat liki puolta kaikista tehdyistä sijoituksista.

EY:n Attractiveness Surveyt seuraavat toteutuneita suoria ulkomaisia investointiprojekteja, jotka synnyttävät joko uusia työpaikkoja ja/tai erityyppisiä toimitiloja. Tutkimukset kartoittavat myös yritysten näkemyksiä eri maiden ja alueiden houkuttelevuudesta investointikohteina.

Pohjoismaisen EY Nordic Attractiveness -raportin mukaan Suomi on pitänyt Pohjoismaiden ykkössijaa hallussaan jo seitsemän perättäistä vuotta. Siinä missä kaikkien muiden Pohjoismaiden investointien lukumäärä laski edellisvuoteen verrattuna, Suomi onnistui vahvistamaan asemaansa kasvattamalla vuonna 2018 investointeja 2 % 194 kappaleeseen. Ruotsissa kriteerit täyttävien investointiprojektien määrä oli 73 (laskua 32 % edellisvuoteen verrattuna), Tanskassa 56 (laskua 35 %) ja Norjassa 17 (laskua 35 %).

”Vaikka Suomen pitkä nousujohteinen trendi investointien määrässä näyttäisi nyt hieman tasaantuneen, on muistettava, että vuonna 2017 kasvu oli poikkeuksellisen suurta ja vuoteen 2014 verrattuna investointiprojektien määrät ovat kuitenkin kaksinkertaistuneet. Suomen osuus kaikista Eurooppaan tehdyistä investoinneista on myös kasvanut 3,1 prosenttiin edellisvuoden 2,9 prosentista”, sanoo EY:n Suomen toimitusjohtaja Mikko Äijälä.

Suomella useampi houkutteleva toimiala

Toimialoista houkuttelevin investointikohde Suomessa oli jälleen ohjelmistoala (53 investointiprojektia). Toiseksi suosituimmaksi sektoriksi nousi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen, jonka yrityksiin kohdistui meillä 22 investointiprojektia, ja tällä toimialla Suomen osuus vastasi liki neljännestä kaikista Eurooppaan tehdyistä investointiprojekteista. Maassamme kärkeen sijoittuivat myös yritys- ja asiantuntijapalvelut (17 projektia) sekä koneteollisuus (17 projektia).

”Suomen vahvuus näyttäisi olevan muun muassa monipuolisuus. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa investoinnit kohdistuvat etupäässä digitaalisiin tai asiantuntijapalveluihin, kun taas Suomessa olemme onnistuneet houkuttelemaan investointeja melko tasaisesti monelle sektorille. Siten olemme myös pystyneet kompensoimaan projektien määrän laskua yhdellä toimialalla sillä, että joku toinen sektori on puolestaan vahvistunut”, arvioi Äijälä.

Oma vaikutuksensa on myös sillä, että Suomi ainoana Pohjoismaiden euro-maana tarjoaa ulkomaalaisille sijoittajille helpomman pääsyn EU-markkinoille. Muita Suomen houkuttelevuutta lisääviä tekijöitä ovat muun muassa erinomaiset yhteydet sekä itään että länteen, työvoiman korkea koulutustaso ja hyvä saatavuus, maan vakaus ja turvallisuus, toimiva infrastruktuuri sekä hyvät yrittäjille suunnatut rahoitus- ja palvelukokonaisuudet.

Ulkomaisia suoria investointeja Suomeen tehtiin edelleen ylivoimaisesti eniten (30 % kaikista maahamme kohdistuneista projekteista) Ruotsista. Muista maista Suomen investointejaan kasvattivat etenkin Kiina (7 % kaikista investointiprojekteista), Iso-Britannia (9 %) sekä Norja (7 %).

Helsinki Pohjoismaiden kaupunkien kirkas ykkönen

Pohjoismaiden kaupungeista Helsingin vetovoima on omassa luokassaan. Viime vuonna kaupunkiin kohdistui 95 investointiprojektia eli lähes kolmannes kaikista Pohjoismaihin tehdyistä investoinneista. Tukholman (33 projektia) ja Kööpenhaminan (32 projektia) jälkeen Pohjoismaiden kymmenen suosituimman kaupungin joukkoon kiilasivat myös Espoo (17 projektia), Tampere (12 projektia) ja Vantaa (11 projektia) ennen esimerkiksi sijalta seitsemän löytyvää Osloa (6 projektia).

”Pääkaupunkiseudun ilmapiiriä luonnehditaan hyvin start-up -ystävälliseksi ja innovaatiomyönteiseksi. Meille onkin syntynyt tänne elinvoimainen yrityskeskittymä, jonka asemaa ja houkuttavuutta kannattaa vahvistaa edelleen. Esimerkiksi suomalaisen koulutusjärjestelmän korkea taso sekä elinympäristön turvallisuus ja viihtyisyys ovat kilpailutekijöitä, joita ei tulisi rapauttaa”, sanoo Äijälä.

Euroopan pitkittyvä epävarmuus nakertaa sijoittajien luottamusta

Euroopan kehitystä avaavan EY European Attractiveness Surveyn mukaan maanosaan tehdyt investointiprojektit vähenivät kokonaisuutena 4 % reiluun 6 350 kappaleeseen. Alueen suosítuin investointikohde oli edellisvuosien tapaan Iso-Britannia (1054 investointiprojektia) ennen Ranskaa (1027) ja Saksaa (973). Eurooppa-tason vertailuissa Suomi tipahti yhden sijan alaspäin 11. houkuttelevammaksi sijoituskohteeksi.

Euroopan pienentyneet tilastot selittyvät pitkälti sillä, että kahteen alueen keskeiseen talousmahtiin, Iso-Britannian ja Saksaan, tehtyjen investointiprojektien määrä laski 12 % edellisvuodesta. Toisaalta alueelta löytyi myös uusia kasvajia: Belgiaan ja Espanjaan tehtyjen investointiprojektien määrä kasvoi liki 30 %, Puolaan 38 % ja Irlantiin peräti 52 %.

”Tämä on ensimmäinen kerta kuuteen vuoteen, kun investointiprojektin määrä Euroopassa on vähentynyt. Alueen pitkittynyt poliittinen ja taloudellinen epävarmuus vaikuttaa väkisinkin sijoittajien innokkuuteen ja luottamukseen. Brexitin epäselvä tilanne on tässä yksi keskeinen tekijä, mutta sijoittajat pitävät isoina kysymysmerkkeinä myös koko EU:n vakautta sekä populististen ja protektionististen liikkeiden nousua”, Äijälä kertoo.

Euroopan kaupungeista suosituin investointikohde oli tuttuun tyyliin Lontoo (457 investointiprojektia).

Lue lisää tutkimuksista:

EY´s European Attractiveness Survey 

EY’s Nordic Attractiveness Report

Lisätietoja:

Mikko Äijälä, toimitusjohtaja, EY, mikko.aijala@fi.ey.com, p. 040 709 2907

Satu Jaatinen, viestintäpäällikkö, EY, satu.jaatinen@fi.ey.com, p. 040 722 8068

EY lyhyesti
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija sekä liikkeenjohdon konsultti. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät internetistä www.ey.com/fi. Voit myös seurata meitä Twitterissä: @EY_Suomi.

Tilaa