Fazer ja Lahti Energia yhteistyössä - kaurankuoresta kotimaista energiaa

Report this content

Vähemmän päästöjä ja kustannuksia, parempaa energiatehokkuutta ja raaka-aineiden hyödyntämistä – resurssien viisas ja tehokas käyttö on yhä merkittävämpi tavoite Fazerille. Fazer Myllyssä kauran kuorinnassa syntyvästä kaurankuoresta tehdään jatkossa Lahti Energian voimalaitoksissa energiaa. 

Fazer panostaa kaikessa toiminnassaan resurssien tehokkaaseen käyttöön ja hävikkiä seurataan tarkasti. Fazerilla ensisijainen pyrkimys on ennaltaehkäistä jätteen syntymistä ja vähentää jätteen määrää. Tuotannossa syntyvät jätejakeet ohjataan ensisijaisesti uudelleenkäyttöön tai hyödynnettäväksi energiantuotannossa. Yksi uusimmista askelista on otettu Lahdessa, jossa Fazer Mylly on tehnyt sopimuksen Lahti Energian kanssa kaurankuorien ja viljanpuhdistusjakeen ohjaamisesta energiantuotantoon. Kotimaisesta kaurasta saadaan jatkossa leivän lisäksi myös kotimaista uusiutuvaa energiaa.

Fazer Mylly on investoinut myllyn biosivujakeista puristettavien sivujaebrikettien tuotantoon. Lahti Energia tuottaa niiden avulla uusiutuvaan energialähteeseen perustuvaa energiaa. Ennen kuin kaurasta syntyy hiutaleita tai jauhoa, on kauran jyvät puhdistettava ja niistä on irrotettava kuoret. Kuorta kertyy merkittäviä määriä, jopa noin 35 % ostetusta kokonaiskauramäärästä. Fazer Myllyn ja Lahti Energian yhteistyön myötä raaka-aineena käytettävästä kaurasta ylijäävä kaurankuori saadaan hyötykäyttöön. Kaurankuorista ja viljanpuhdistusjakeesta syntyy biopolttoainetta, jota Lahti Energia käyttää voimalaitoksissaan. Lopputuloksena saadaan paikallista bioenergiaa.

Resurssien viisas käyttö on toiminnan edellytys. ”Kyse on myös käyttämiemme raaka-aineiden arvostamisesta. Tavoitteenamme on käyttää raaka-aineita ja energiaa mahdollisimman tehokkaasti ja tuhlaamatta. Kaurankuorta emme voi hyödyntää omassa tuotannossamme. On hienoa, että hyödyntämällä myllyn biosivujakeita voimme olla mukana edistämässä uusiutuvan energian tuotantoa, joka on Fazeria, Lahti Energiaa ja koko Suomea yhdistävä tavoite”, sanoo Fazer Myllyn toimitusjohtaja Pekka Mäki-Reinikka

Kuluvalla viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Fazer on Hävikkiviikon yhteistyökumppani.

http://www.fazergroup.com/fi/havikkiviikko2014

Lisätietoja:
Pekka Mäki-Reinikka, toimitusjohtaja, Fazer Mylly, p. 0400 422 051
Leena Majamäki, viestintäjohtaja, Fazer-konserni, p. 040 585 1585

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksituotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Fazerin missio on luoda makuelämyksiä. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer haluaa, että elämä maistuisi hyvältä joka päivä. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli lähes 1,7 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK:n Global Compactin periaatteisiin.

Kun haluatte hyvää

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit