• news.cision.com/
  • Fazer Group/
  • Fazer Mylly Lahdessa täyttää 50 vuotta – innovaatiot takaavat menestyksen myös tulevina vuosikymmeninä

Fazer Mylly Lahdessa täyttää 50 vuotta – innovaatiot takaavat menestyksen myös tulevina vuosikymmeninä

Report this content

Fazerin Mylly Lahdessa on 50 vuodessa kasvanut rohkeiden investointien ja innovaatioiden myötä Suomen monipuolisimmaksi myllyksi ja edelläkävijäksi kasvipohjaisten ratkaisujen kehittämisessä. Muitakin ilonaiheita riittää, sillä tasavuosien alla Lahteen on valmistunut uusi kauramylly, ja Fazer yrityksenä täyttää 130 vuotta.

Fazer Mylly perustettiin nimellä Oululaisen Mylly vuonna 1971 Lahteen turvaamaan laadukkaiden jauhojen saatavuus omille leipomoille. Viisi vuosikymmentä myöhemmin Fazerin Lahden tehdasalueella on myös huippumoderni kauramylly ja Fazer Myllystä on tullut Suomen monipuolisin mylly ja alan edelläkävijä. Nykyään Lahdesta lähtee asiakkaille – Suomen lisäksi noin 40 maahan – jauhojen ja rouheiden lisäksi muun muassa mixejä ja leivänparanteita. Vuodesta 2014 alkaen myös vähittäiskaupan hyllyiltä on löytynyt esimerkiksi puuroja, myslejä ja granoloita Fazer Alku -tuotemerkin alla.

”Toimitusvarmuus ja erinomainen laatu tulevat jo myllyn perustajan, Sven Fazerin, perintönä. Syvällinen kauraosaamisemme ja rohkeat innovaatiomme siivittävät meitä kauran suosion kasvaessa maailmanlaajuisesti”, pohtii Fazer Mylly Suomen toimitusjohtaja Jarkko Arrajoki, kun häneltä kysyy menestyksen salaisuutta. ”Fazer Myllyn asiakkaista suurin osa on leipomoita ja teollisuusasiakkaita. Merkittävä strateginen muutos tapahtui vuonna 2014, kun lanseerasimme Fazer Alku -tuotteet vähittäiskauppasektorille. Se loi meille merkittävän tukipilarin.”

Fazer Mylly on osa Fazerin kunnianhimoista kasvustrategiaa

Fazer yrityksenä panostaa houkutteleviin makuelämyksiin ja merkityksellisiin brändikokemuksiin kasvavissa tuotekategorioissa. Kasvu perustuu kuluttajaymmärrykselle, innovaatioille sekä läheiselle yhteistyölle asiakkaiden kanssa. Kauraan liittyvä myllyliiketoimintaosaaminen sekä tutkimus- ja tuotekehitystyö ovat tulevaisuudessa yhä keskeisemmässä roolissa Fazerin strategiassa.

Fazer jatkaa Lahden myllyssä kasvustrategian toteuttamista ja panostamista terveelliseen ja vastuulliseen pohjoismaiseen kauraan. Vuonna 2019 Fazer kertoi investoivansa yli 30 miljoonaa euroa myllyliiketoimintansa laajentumiseen Lahdessa ja Ruotsin Lidköpingissä. Molempien maiden kauramyllykapasiteetin kaksinkertaistava investointi valmistui syksyllä 2021. Sen myötä Fazer on Pohjoismaissa merkittävä kauramylläri ja yksi Euroopan johtavista toimijoista. Kauran kysyntä maailmalla on kovassa kasvussa, ja tämän strategisen investoinnin tavoite on tehdä Fazerista johtava kasvipohjaisia tuotteita tarjoava toimija Pohjois-Euroopassa.  

Viimeisen kolmen vuoden aikana Fazer on investoinut yhteensä noin 205 miljoona euroa kotimarkkinoilleen, joista lähes puolet kauraliiketoimintaan. Fazerin Lahden tehdasalueella on aloittanut toimintansa ksylitolitehdas, joka saa raaka-aineensa, kauran kuoret, myllyn sivuvirrasta. Viime vuonna Fazer osti gluteenittomiin tuotteisiin erikoistuneen lahtelaisen Vuohelan Herkun leipomo- ja myllyliiketoiminnot.

Lahti on tarjonnut Fazerille hyvän kasvupaikan

Fazerilla on ollut mylly Lahden Kasakkamäellä vuodesta 1971. Jarkko Arrajoen edeltäjä, Fazer Myllyn pitkäaikainen toimitusjohtaja Pekka ”Pelle” Mäki-Reinikka kertoo hauskaa tarinaa nykyisen alueen synnystä. ”Aikoinaan tehtiin päätös siirtää Oululaisen leipomo pois keskustasta, ja kun uudelle nykyaikaiselle leipomolle etsittiin uutta paikkaa, kaupunki esitteli nykyistä tonttia Kasakkamäellä”, Mäki-Reinikka sanoo. ”Oli talviaika ja paljon lunta, joten tontilla piti liikkua hiihtämällä. Fazerin johtoon kuuluneet Anders Gyllenbögel, Sven Fazer ja Yrjö Happo piirsivät porkilla lumeen leipomon seinien rajat ja arvioivat tilatarpeeksi 34 hehtaaria. Kaupunginjohtaja Olavi Kajala myi kuitenkin koko 11 hehtaarin tontin heille puhumalla hyvien laajentumismahdollisuuksien puolesta. Oli lahtelaisille hyvä myyntityö ja Fazerille erinomainen paikka kasvaa.”

Tontti täyttyi hiljalleen, ja 50-vuotias Fazer Myllykin on laajentunut useaan otteeseen. Kärpäsenmäen viljasiilot kohoavat 63 metrin korkeuteen maanpinnasta. Ne ovat lahtelainen maamerkki ja siilojen silhuetti näkyy pitkälle.

Lahti ja Päijät-Häme on Fazerille tärkeää aluetta. Fazer työllistää Lahdessa lähes 700 henkilöä, heistä noin 100 on töissä Fazer Myllyllä. Tämän lisäksi Fazerin Lahden tehdasalueella työskentelee liki 100 alihankkijaa. Vastuullisesti tuotettu vilja puolestaan tulee myllylle pääsääntöisesti Päijät-Hämeestä, alle 100 kilometrin säteeltä Lahdesta.

Fazer Myllyn vuosikymmenet lyhyesti:

1971 Fazer Mylly perustetaan nimellä Oululaisen Mylly Oy valmistamaan vehnä- ja ruisjauhoja

1977 Fuusioituminen Oy Karl Fazer Ab:hen

1990-luku myynti laajenee Fazerin ulkopuolelle

2000-luku Investoinnit vehnän ja rukiin ohella mixeihin ja leivänparanteisiin alkavat

2013 Ensimmäinen kauramylly rakennetaan

2014 Fazer Alku -kuluttajabrändi lanseerataan

2015 Erikoiskauratuotteiden tuotanto alkaa (mm. beetaglukaani, kauraproteiini)

2016–2017 Kauramyllyn kapasiteetti kaksinkertaistetaan

2021 Gluteenittomat mixit ja leivänparanteet tulevat valikoimiin

2021 Uusi kauramylly valmis ja kaurakapasiteetti jälleen kaksinkertaistettu

Lue lisää Fazer Myllyn mielenkiintoisista vuosikymmenistä täältä: https://www.fazermills.com/fi/ajankohtaista/fazer-mylly-50-vuotta/

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jarkko Arrajoki, Fazer Mylly, Suomi, Fazer Lifestyle Foods, jarkko.arrajoki@fazer.com, puh. +358 44 710 9380

Viestintäpäällikkö Taina-Lampela Helin, Fazer-konserni, taina.lampela-helin@fazer.com, puh. + 358 40 668 4600

Fazerin mediapuhelin palvelee arkisin kello 8-16, media@fazer.com , puh. 040 6682 998

Fazer-konserni

Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: tuottaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Toteuttaakseen visionsa Kohti täydellisiä päiviä Fazer luo uusia makuja, perinteitä ja ruokaelämyksiä. Luottamalla vankkaan perintöönsä, kuluttajalähtöisyyteen ja innovaatioihin, Fazer kehittää tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Haluamme ihmisten kokevan pohjoisen taian. Keskitymme kuluttajatuotteisiin. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 1,1 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 8 500 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Northern Magic. Made Real.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia