Fazer myymäläleipomot kutsuu suomalaiset hävikkitalkoisiin

Fazer leipomot käynnistää tänään hävikkitalkoot ruokahävikin pienentämiseksi. Fazerin myymäläleipomoista voi jatkossa ostaa Hävikkitalkoot-pussin, johon voi valita kolme edellisenä päivänä leivottua leipää edulliseen hintaan.

Jopa kolmasosa maailmassa tuotetusta ruoasta päätyy hävikiksi. Haluamme Fazer Leipomoilla vähentää roskiin heitetyn ruuan määrää ja lanseeraamme Hävikkitalkoot. Hävikkitalkoot järjestetään aina aamupäivisin, jolloin asiakkaat voivat valita kolme yön yli nukkunutta leipää tai leivonnaista kolmen euron maksavaan hävikkitalkoot-pussiin.

”Jokainen suomalainen heittää kotona ruokaa roskiin noin 23 kiloa vuosittain. Koko Suomen osalta ruokaa menee roskiin yhteensä 500 miljoonan euron arvosta. Kuluttajina voimme vaikuttaa ruokahävikkiin paitsi harkitummilla kulutustottumuksilla myös muuttamalla ostokäyttäytymistämme. Edellisenä päivänä leivotut leivät ja pullat kestävät hyvin useamman päivän tuoreena, koska meillä ne on leivottu alusta asti ja taikinan on annettu levätä pitkään. Lopuksi leivät ovat saaneet rohkean paiston. Näin leivälle saadaan säilyvyyttä ilman lisäaineita”, kertoo myymäläleipomon liiketoimintajohtaja Marika Hakala, Fazer Leipomot Suomi.

”Hävikkitalkoot on hieno, käytännönläheinen hanke, jossa Fazer leipomot tekee yhteistyötä suomalaisten kuluttajien kanssa hävikin pienentämiseksi. Pyrimme myös jatkuvasti tehostamaan tuotannonsuunnittelua yhteistyössä kaupan kanssa sekä tarjoamme ruoka-apua hyväntekeväisyysjärjestöille. Ruokahävikin vähentämisen lisäksi vastuullisuusohjelmamme pääteemat ovat kestävä̈ viljanviljely ja vastuulliset pakkausmateriaalit”, jatkaa Hakala.

Fazer myymäläleipomoissa leipä leivotaan alusta alkaen käsin

Fazerin myymäläleipomoissa leivät leivotaan paikan päällä käsin Fazer Myllyn kotimaisista jauhoista. Myymäläleipomot tunnistaa Fazer Leipurit -nimestä, ja ne sijaitsevat suurten ja keskisuurten ruokakauppojen sisällä erillisinä leipomoina.

Myymäläleipomoissa taikina tehdään alusta asti itse, ja sen annetaan levätä pitkään. Tällöin maku juurtuu ja kypsyy. Rohkea paisto synnyttää vahvan ja rapean kuoren, jonka ansiosta artesaanileipä säilyy pitkään ilman lisäaineita. Artesaanileivät erottuvat valikoimasta ja tuovat kuluttajalle kotimaisen ja herkullisen vaihtoehdon.

Lisätietoja:

Marika Hakala, myymäläleipomon liiketoimintajohtaja, Fazer Leipomot Suomi, marika.hakala@fazer.com, puh. +358 20 555 3908

Anniina Niemistö, viestintäjohtaja, Fazer Leipomot Suomi, anniina.niemisto@fazer.com, puh. +358 40 674 4672

Fazerin mediapuhelin palvelee arkisin klo 8.00–16.00 puh. 040 668 2998, media@fazer.com

Fazer-konserni

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita, kasvipohjaisia aterioita, maidottomia tuotteita, mukaan otettavaa ruokaa ja juomia sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerin missiona on Ruokaa, jolla on merkitys. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazerin menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Kun haluatte hyvää

Yrityksestä

Fazer-konserni Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: tuottaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Matkalla Kohti täydellisiä päiviä Fazer luo uusia makuja, perinteitä ja ruokaelämyksiä. Luottamalla vankkaan perintöönsä, kuluttajalähtöisyyteen ja innovaatioihin, Fazer kehittää tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Haluamme ihmisten kokevan pohjoisen taian. Keskitymme kuluttajatuotteisiin. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 1,1 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 9 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin. Northern Magic. Made Real.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit