Fazer-päivä juhlisti innovaatioita ja vastuullista ruuantuotantoa

Report this content

Fazer juhli 128-vuotispäiväänsä tiistaina. Syntymäpäiväjuhlallisuuksien teemana oli ”Ruoka ja ilmasto”. Päivän keskusteluissa käsiteltiin ruuan ja ilmaston suhdetta sekä maankäytön, ruuantuotannon ja kuluttamisen vaikutuksia ilmastoon. Lisäksi tarkasteltiin, millainen rooli eri toimijoilla on vastuullisten ruokaratkaisujen kehittämisessä. 

Tiistaina 17. syyskuuta tuli kuluneeksi 128 vuotta siitä, kun nuori ja rohkea Karl Fazer avasi ensimmäisen kahvilansa Helsingin Kluuvikadulle. Karl Fazerilla oli missio: hän halusi tehdä ruokaa, jolla on merkitys, ja mahdollistaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Tänä päivänä Fazer on matkalla moderniksi vastuulliseksi ruokayhtiöksi, jolla on yhteinen suunta ja jonka tavoitteena on kasvaa Pohjois-Euroopassa ja muilla valikoiduilla markkinoilla tarjoamalla merkityksellisiä brändikokemuksia kasvavissa kategorioissa.

Fazer järjesti kaksi tilaisuutta merkkipäivänsä kunniaksi. Aamulla lähes 70 fazerilaista yllätti Helsingin, Turun ja Tampereen kaduilla liikkuvat työmatkalaiset ja ilahdutti heitä Fazerin vastuullisilla kauratuotteilla. Kauraa hyödynnetään raaka-aineena kaikilla Fazerin liiketoiminta-alueilla sen erinomaisten ominaisuuksien vuoksi: kotimainen kaura on vastuullisesti tuotettua ja tutkitusti terveellistä, sillä se sisältää mm. runsaasti kuitua ja proteiinia. Aamupäivän aikana kohdattiin liki 15 000 kuluttajaa. Iltapäivällä yksityisen, julkisen ja eri järjestöjen edustajat kerääntyivät Fazer Experience ‑vierailukeskukseen Vantaalle keskustelemaan ruuasta ja ilmastosta sekä siitä, millä tavoin globaalia ruokajärjestelmää olisi muutettava, jotta ilmastonmuutosta saataisiin hillittyä.

Ruuantuotanto ja -kulutus tulevaisuudessa

”Vastuullisuus on oleellinen osa Fazerin strategiaa matkallamme moderniksi vastuulliseksi ruokayhtiöksi, jolla on yhteinen suunta. Tiedämme, että ruuan tuotanto- ja kulutustavoilla on merkittävä vaikutus ympäristöön, yhteiskuntaan ja ihmisten hyvinvointiin. IPCC:n – YK:n hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin – hiljattain julkaisemassa raportissa nostetaan esiin erityisesti maankäytön, ruokajärjestelmän ja ruuankulutuksen ilmastovaikutukset. Ilmastonmuutoksen torjunta, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja monien muiden ympäristöongelmien ratkaiseminen ovat kriittisen tärkeitä toimia. Meidän tulee olla rohkeita ja luovia sekä avoimia tuote- ja kategoriarajat ylittäville innovaatioille, jotta voimme luoda ratkaisuja tulevaisuuden ruokajärjestelmän toteuttamiseksi”, kertoo Fazer-konsernin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.

Nordic Foodtech Venture Capitalin perustaja, biotekniikan tohtori Lauri Reuter on tulevaisuuden ruuan asiantuntija. Kutsuvierastilaisuuden pääpuheenvuorossa Reuter nosti esiin nykyisen ruokajärjestelmän haasteet ja haitalliset vaikutukset., mutta halusi kuitenkin myös valaa uskoa tulevaisuuteen: ”Globaali ruokajärjestelmä on voimakkaan ja äkillisen muutoksen edessä. Meillä on kaikki syy uskoa, että käsissämme on haasteiden selättämiseksi tarvittava teknologia, mutta vaatii rohkeutta kyseenalaistaa suhteemme ruokaan – ja rohkeutta toimia”, Reuter sanoi.

Tilaisuudessa käytiin myös kiinnostava ja syväluotaava paneelikeskustelu päivän teemasta: Ruoka ja ilmasto. Paneelikeskusteluun osallistuivat Lauri Reuterin lisäksi ympäristöasioista vastaava johtaja Liisa Pietola Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitosta (MTK), professori Sirpa Kurppa Suomen luonnonvarakeskuksesta (Luke), WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sekä maanviljelijä Juuso Joona Joutsenosta. Keskustelun aiheina olivat ruokajärjestelmän muuttamiseen osallistuvat tekijät ja niiden roolit, suhteellisen nopeasti tarvittavat ja toteutettavissa olevat muutokset sekä toimet, jotka meidän kaikkien on toteutettava ruuan haitallisten ilmastovaikutusten minimoimiseksi.  

Hävikin vähentämisellä on merkittävä rooli ruuan negatiivisten ilmastovaikutusten minimoimisessa

Ruokahävikki on yksi merkittävimmistä ruokaan liittyvien ilmastohaittojen aiheuttajista. IPCC:n mukaan noin kolmasosa maapallolla tuotetusta ruuasta päätyy hävikkiin. Täten ruokahävikin vähentäminen vaikuttaa merkittävällä tavalla koko ruokajärjestelmän ilmastovaikutuksiin. Kaikkien ihmisten onkin syytä pohtia, kuinka he itse tuottavat ja kuluttavat ruokaa kotona tai ravintoloissa. Tämän lisäksi Fazer haluaa haastaa yrityksiä tutkimaan, kuinka hävikkiä voidaan vähentää koko arvoketjussa ja kuinka sivuvirtoja voidaan hyödyntää entistä paremmin lisäarvon tuottamiseksi ja hävikin vähentämiseksi.

”Fazerilla olemme onnistuneet puolittamaan ylijäämähävikin määrän Suomen leipomoliiketoiminnassa vuoden 2017 määriin verrattuna. Tämä hieno tulos on saavutettu tiiviissä yhteistyössä koko arvoketjun kanssa”, kertoo Christoph Vitzthum. ”Jotta muutokset ruokajärjestelmässä saadaan toteutettua, tarvitaan yhteistyötä, oli kyse sitten yhteisistä konkreettisista toimista tai tutkimukseen tai innovointiin liittyvästä yhteistyöstä Uskomme, että tekemällä yhteistyötä koko arvoketjussa saamme aikaan konkreettisia ja vaikuttavia tuloksia”, Vitzthum jatkaa.

Lisätietoa:

Fazerin mediapuhelinlinja on avoinna ma–pe klo 8–14, puh. 040 668 2998, media@fazer.com

Fazer-konserni

Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: mahdollistaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Tänään se kiteytyy lupaukseemme: Northern Magic. Made Real. Tämän päivän Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita, kasvipohjaisia aterioita, maidottomia tuotteita, mukaan otettavaa ruokaa ja juomia sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa yhdeksässä maassa ja vientiä noin 40 maahan. Menestyksemme takana vaikuttavat edelleen Karl Fazerin arvot, luovuus ja ennakkoluulottomuus. Ne näkyvät tuotteiden ja palvelun parhaassa laadussa, rakastetuissa brändeissä, ihmisten osaamisessa ja vastuullisessa tavassa toimia. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Northern Magic. Made Real.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit