Fazer selvitti jälleen suomalaisten lempilounasruoat – lohiruokien suosio kasvussa

Report this content

Lohiruokien suosio on kasvanut huomattavasti kahden vuoden takaisesta lempilounasruokakyselystä. Viiden kärjessä nähdään kestosuosikit lihapullat ja perunamuusi, lasagne ja paistetut muikut. Kasvisruoat pitävät paikkaansa kymmenen kärjessä. Lempiruokaviikkoja vietetään maalis-huhtikuussa Fazerin Amica-ravintoloissa ympäri Suomen.

 

Lohi on tehnyt selkeän nousun ensimmäiselle mitalisijalle Fazer Food Servicesin lempilounasruokakyselyssä. Verrattuna kahden vuoden takaiseen kyselyyn, kestosuosikit lihapullat ja perunamuusi, paistetut muikut sekä lasagne löytyvät edelleen viiden kärjestä. Lohen lisäksi Kievin kana on lähtenyt nousuun ja havittelee nyt palkintosijoja. Kasvisruokien suosio näkyy edelleen, sillä ne pysyttelevät tiiviisti kymmenen suosikin listalla.

Lempilounasruoat 2019 TOP 10

  1. Lohi
  2. Lihapullat ja perunamuusi
  3. Paistetut muikut
  4. Kievin kana
  5. Lasagne
  6. Kalakeitto
  7. Kasvis- ja vegaaniruoat
  8. Tortillat
  9. Pinaattiletut
  10. Pizza

”Pitkään suosittujen pitsan ja tortillojen suosio on laskenut ja kotiruoan suosio on kasvanut. Pizzaa ja tortilloja mahdollisesti tehdään nykyään enemmän kotosalla, jonka takia kotiruoan suosio on noussut niiden ohitse. Asiakkaamme arvostavat hyvää kotiruokaa” pohtii Fazer Food Services Suomen gastronomia- ja tuotekehitysjohtaja Marianne Nordblom.

”Kasvisruoat ovat vakiintuneet kymmenen kärkeen. Kievin kana on tällä hetkellä niin suosittu opiskelijoiden keskuudessa, että opiskelijoilla on somessa jopa ”oispa kievin kanaa” -sivut” kertoo Marianne Nordblom.

Amica.fi -sivuston lempilounasruokakyselyyn vastasi 14. - 27.1.2019 välisenä aikana 1670 vastaajaa ympäri Suomen. Vastaajille oli annettu muutamia valmiita vaihtoehtoja, jotka olivat nousseet aikaisemmin esiin Amica-ravintoloiden omissa ravintolakohtaisissa lempiruokakyselyissä. Valmiiden vastausvaihtoehtojen lisäksi vastaajilla oli mahdollisuus ilmoittaa jokin oma lempiruoka.

Supersuosittuja lempiruokaviikkoja vietetään jälleen Amica-ravintoloissa ympäri Suomen arkisin maalis-huhtikuussa. Lempiruokaviikoilla nautitaan kyselyssä esiin nousseita suosikkiruokia. Löydä kaikille avoimet Amica-ravintolat osoitteessa amica.fi.

Lisätietoja:
Fazerin mediapuhelin palvelee arkisin klo 8–16, puh. 040 668 2998, media@fazer.com

Fazer-konserni

Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: mahdollistaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Tänään se kiteytyy lupaukseemme: Northern Magic. Made Real. Tämän päivän Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita, kasvipohjaisia aterioita, maidottomia tuotteita, mukaan otettavaa ruokaa ja juomia sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Menestyksemme takana vaikuttavat edelleen Karl Fazerin arvot, luovuus ja ennakkoluulottomuus. Ne näkyvät tuotteiden ja palvelun parhaassa laadussa, rakastetuissa brändeissä, ihmisten osaamisessa ja vastuullisessa tavassa toimia. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Northern Magic. Made Real.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit