Fazer sulkee Oulun leipomon

Report this content

Fazerin Oulun leipomoa koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Fazer Leipomot lopettaa valmistuksen Oulussa. Leipomo suljetaan syyskuussa 2019.

Fazer on arvioinut erilaisia vaihtoehtoja leipomoverkostonsa tehostamiseksi ja päätynyt lopettamaan valmistuksen Oulun leipomossa. Toiminnot siirretään yhtiön muihin leipomoihin vaiheittain. Oulun leipomon toiminta loppuu syyskuussa 2019 ja kaikkien 83 työntekijän työsuhde päättyy.   

”Tuemme henkilöstöä ja haluamme edesauttaa mahdollisuuksia työllistyä uudelleen joko Fazer-konsernin sisällä tai ulkopuolisissa yrityksissä. Tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä alueen työvoimahallinnon ja työllistämistä tukevien palveluntarjoajien kanssa”, sanoo Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström.

Tarve neuvotteluille oli seurausta markkinatilanteen ja kuluttajakäyttäytymisen muuttumisesta. Pakatun leivän kulutus on Suomessa laskussa. Vastaavasti myymälöissä leivottua ja paistettua leipää ostetaan yhä enemmän.

”Fazer Leipomoilla työllistämisen painopistealueet tulevat muuttumaan. Meillä on tällä hetkellä Suomessa 65 kauppojen sisällä toimivaa myymäläleipomoa, joiden määrä kasvaa. Ne työllistävät tulevaisuudessa leipureita entistä enemmän. Samanaikaisesti isoissa leipomoissa joudumme sopeuttamaan liiketoimintaamme, koska pakattua leipää ostetaan vähemmän. Myös materiaali- ja energiakustannukset ovat jatkaneet nousuaan, eikä kustannusvaikutuksia ole mahdollista siirtää hintoihin täysimääräisesti”, kertoo Hellström.

Median yhteydenotot:

Viestintäjohtaja Anniina Niemistö, Fazer Leipomot Suomi
anniina.niemisto@fazer.com puh. 040 674 4672

Fazerin muut leipomot sijaitsevat Vantaalla, Lahdessa ja Lappeenrannassa. Lisäksi Fazerilla on 65 päivittäistavarakauppojen sisällä toimivaa myymäläleipomoa, joissa leipurit leipovat käsin joka päivä. Fazer Leipomot työllistävät Suomessa yhteensä noin 1600 henkilöä. Fazerin leipomotuotteiden kotimaisuusaste on yli 95 %.

Fazer-konserni

Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: mahdollistaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Tänään se kiteytyy lupaukseemme: Northern Magic. Made Real. Tämän päivän Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita, kasvipohjaisia aterioita, maidottomia tuotteita, mukaan otettavaa ruokaa ja juomia sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Menestyksemme takana vaikuttavat edelleen Karl Fazerin arvot, luovuus ja ennakkoluulottomuus. Ne näkyvät tuotteiden ja palvelun parhaassa laadussa, rakastetuissa brändeissä, ihmisten osaamisessa ja vastuullisessa tavassa toimia. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Northern Magic. Made Real.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit