Fazer tuo esiin 120-vuotisen tarinansa musikaalin myötä

Report this content

Fazer on mukana Svenska Teaternin vuoden 2012 alussa ensi-iltansa saavassa musikaalissa Kristina från Duvemåla. Musikaalin tarinassa on paljon yhteistä Fazerin pitkän historian kanssa. Molemmat edustavat rohkeita ja ennakkoluulottomia valintoja sekä korostavat ihmisistä välittämisen tärkeyttä. Fazer täyttää tänä vuonna 120 vuotta.

Fazerin tarina sai alkunsa 1800-luvun loppupuolella, kun rohkea ja ennakkoluuloton Karl Fazer päätti valita sokerileipurin ammatin. Toisen polven maahanmuuttaja haki ennakkoluulottomasti oppia sieltä, mistä sitä oli siihen aikaan parhaiten saatavilla, kansainvälisestä Pietarista ja myöhemmin Berliinistä ja Pariisista. Ensimmäisen kahvilansa Karl perusti 1891 Helsingin Kluuvikadulle.

Kuten Kristina från Duvemåla -musikaali, myös Karl Fazerin tarina kertoo rohkeudesta, uusien ratkaisujen löytymisestä ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Samat asiat ovat yhä tärkeitä Fazerin toiminnassa: kansainvälistyvässä maailmassa tarvitaan uudella tavalla katsomista ja monipuolisia vaikutteita. Kansainvälisyys näkyy Fazerin arjessa, toimintaa on nykyään kahdeksassa maassa. 

Yhteistyön kautta Fazer haluaa tuoda esiin yrityksen tarinan, sen historian sekä roolinsa yhteiskunnallisena toimijana. Fazer rohkaisee nuoria kulkemaan omia polkujaan. Vuonna 2007 Fazer käynnisti nuorille suunnatun Elämän Eväät -ohjelman, joka käsittää Fazerin TET-toiminnan sekä yhteistyön SOS-Lapsikylien kanssa. ”Tarjoamme nuorille vuosittain noin 200 TET-harjoittelupaikkaa. Haluamme näin kannustaa heitä löytämään paikkansa työelämässä”, sanoo Fazer-konsernin rekrytointipäällikkö Katariina Ahonen. Yhteistyössä SOS-lapsikylien kanssa Fazer haluaa tuoda esiin sille tärkeitä perhearvoja.

Yhteistyö musikaalin kanssa on osa Fazerin 120-vuotisjuhlaa. Musikaalin lisäksi Fazer juhlistaa merkkivuottaan muistamalla joka kuukausi 120:tä syntymäpäiväsankaria sekä keräämällä suomalaisten lähettämien muistojen avulla Makujen tarinat -digihistoriikin. Juhlavuonna järjestetään myös leipäreseptikilpailu, joka on suunnattu kaikille innokkaille kotileipureille. Voittajareseptillä leivottua leipää myydään syksystä lähtien Fazerin lähileipomoissa kautta maan. Lisäksi juhlavuoden aikana voi nähdä Fazerin kukon matkustavan Helsingin raitiokiskoilla Fazerin juhlaratikan kyljessä.

Musikaalista odotetaan suurta tapahtumaa Suomen teatterimaailmassa. Yhteistyö Svenska Teaternin kanssa on hieno tapa Fazerille juhlistaa 120-vuotista historiaansa.

Lisätietoja

Nina Törhönen, päällikkö, sidosryhmäsuhteet p. 040 509 3792

Haastattelupyynnöt

Satu Ikäheimo, viestintäpäällikkö p. 050 380 4996

www.fazer.fi/120

Fazer-konserni
Fazer-konserni sai alkunsa vuonna 1891 perustetusta perheyrityksestä, kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsinkiin. Tänään Fazer-konserni tarjoaa ruokailupalveluja sekä leipomo- ja makeistuotteita. Toimintaa on kahdeksassa maassa.  Asiakaslähtöisyys, laadukkuus ja yhteistyö ovat Fazerin toiminnan perusta. Konserniin kuuluu kaksi liiketoiminta-aluetta, Fazer Food Services ja Fazer Leipomot & Makeiset, jotka luovat makuelämyksiä omilla aloillaan.

Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli yli 1,4 miljardia euroa. Henkilöstön määrä vuonna 2009 oli lähes 17 000.

Fazer Food Services on Pohjoismaiden ja Baltian johtava ruokailupalveluyritys, joka tarjoaa hyvää ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluratkaisuja. Fazer Food Servicesilla on lähes 1 400 ravintolaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Venäjällä.

Fazer Leipomot & Makeiset
Fazer on Suomen johtava leipomoyritys ja yksi johtavista Itämeren alueella ja Venäjällä. Leipiä ja leivonnaisia valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä, jossa Fazer toimii nimellä Hlebnyi Dom. Makeistoimialalla Fazer on Suomen johtava yritys sekä vahva toimija Itämeren alueella. Makeistehtaat sijaitsevat Suomessa: Vantaalla (suklaat), Lappeenrannassa (sokerimakeiset) ja Karkkilassa (purukumit).

Tilaa