Fazer vähensi valmistuksessa syntyvää hävikkiä

Report this content

Keskiviikkona 29.9. vietetään YK:n kansainvälistä ruokahävikkipäivää, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ruokahävikin ympäristövaikutuksista. Yksi Fazerin neljästä vastuullisuustavoitteesta on puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2020 aikana Fazer onnistui vähentämään valmistushävikkiään jopa 8 prosenttia edellisestä vuodesta.

Maailmassa haaskataan joka vuosi kolmasosa kaikesta ihmisen ravinnoksi tuotetusta ruuasta. Ruokahävikin vähentäminen on yksi keskeisimmistä keinoista vähentää ruuantuotannon negatiivisia ympäristövaikutuksia. Yksi Fazerin neljästä yritysvastuutavoitteesta on puolittaa hävikki vuoteen 2030 mennessä.

”Onnistuimme vuonna 2020 vähentämään ruokahävikkiä kahdeksan prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Torjumme hävikkiä usein eri tavoin, esimerkiksi kehittämällä tuotantoprosesseja, raaka-aineiden uusikäytöllä sekä ruokalahjoituksilla. Kahviloissamme hävikkiä on saatu vähennettyä kuluttajille suunnatun ResQ-applikaation avulla.” kertoo Fazerin yritysvastuujohtaja Sari Sarin.

Näin valmistushävikkiä vähennetään Fazerilla

Leipä on Suomessa suurin yksittäinen hävikkiin menevä tuoteryhmä sekä kaupassa että kotitalouksissa. Leipomossa hävikkiä syntyy eniten, kun taikinaa jää leipää muotoiltaessa yli. Fazer on investoinut tänä vuonna Vantaan leipomoonsa kantinkierrätyslaitteen, jonka avulla ylijäämätaikina siirtyy leivän muotoilun jälkeen takaisin tuotantoon. Aikaisemmin ylijäämätaikina toimitettiin bioetanolin raaka-aineeksi. Uusi kantinkierrätyslaite vähentää vuosittain yli 300 000 kiloa ruokahävikkiä. Kaiken kaikkiaan Fazer Leipomot on puolittanut valmistuksessa syntyvän hävikin vuoden 2017 tasoon verrattuna. Lisätoimenpiteitä on luvassa; leivontaprosessien kehitystyö ja automatisointi jatkuu ja leivän tilauksia ennakoidaan entisestä tarkemmin yhteistyössä kaupan kanssa.

Makeistenvalmistuksessa tuotantohävikkiä tulee tyypillisesti valmistuserän alku- ja loppupäässä, jolloin esimerkiksi suklaalevyt voivat olla vääränkokoisia tai makuainetta on väärä määrä. Fazer on jo pitkään uusiokäyttänyt suklaatehtaan tuotantohävikkiä eri tuotteisiin, kuten Pätkikseen ja Da Capoon. Vuonna 1916 Da Capo syntyi kierrätysajatuksen pohjalta, kun laadunvalvonnassa virheelliseksi todetut liköörikonvehdit haluttiin saada uusiokäyttöön. Tuore esimerkki hävikin vähentämisestä on Makea Moka -makeispussi, jonka ansiosta on saatu merkittävästi vähennettyä tuotantohävikkiä Lappeenrannan makeistehtaalla. Myös loppuvuoden sesonkituotteen Vihreiden kuulien valmistuksessa hyödynnetään uusiokäyttöä, eli esimerkiksi muoteissa toisiinsa takertuneet marmeladikuulat palautetaan takaisin marmeladikeitokseen ja valetaan uudelleen.

Fazerin kauramyllyn viereen Lahteen on rakenteilla maailman ensimmäinen ksylitolitehdas, jonka raaka-aine, kauran kuoret, tulee yrityksen omasta tuotannosta. Valmistusprosessi on ainutlaatuinen, sillä siinä käytettävää raaka-ainetta ei ole aiemmin hyödynnetty ksylitolin kaupallisessa valmistuksessa. Fazerin innovaation avulla kauran kuorista otetaan talteen arvokkaimmat osat ja loppuosa poltetaan tehtaan viereen rakennettavassa biolämpölaitoksessa, joka tuottaa kaukolämpöä ja teollisuushöyryä koko Fazerin Lahden alueelle.

Ruokalahjoitukset

Pyrimme hyvällä suunnittelulla ehkäisemään ylituotantoa eri tuotantolaitoksissamme ja kahviloissamme. Tästä huolimatta yli jää syömäkelpoista ruokaa ja leipomo- ja makeistuotteita. Lahjoitamme tällä hetkellä elintarvikkeita ruoka-apuun Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä, Latviassa, Virossa ja Liettuassa. Ruoka-apuna hyväntekeväisyysjärjestöille ruoka saadaan siihen tarkoitukseen kuin se on tarkoitettu ja pienennämme samalla turhaa ruokahävikkiä. Suomessa lahjoitamme tuotteita ruoka-apuun vakituisten kumppaneidemme kautta, joita ovat mm. Ruokapankki Tampereella, Helsinki Missio ja Hurstin Apu Helsingissä, Vantaan ruokahävikkiterminaali ja Operaatio Ruokakassi Turussa.

Fazer Experience inspiroi ruokahävikin luovaan hyödyntämiseen

Fazer Experience –vierailukeskuksessa kerrotaan vierailijoille ruokahävikistä ja kannustetaan lajittelemaan ja kierrättämään. Myymälässä on alue, jossa myydään erikoistuotteita alennettuun hintaan. Joidenkin parasta ennen ‑päiväys lähestyy, toisten pakkaukset eivät ole priimakunnossa. Vierailukeskuksen näyttelyä koristaa ainutlaatuinen taideteos, Mignon-pupu. Se on tehty 9 330 tyhjästä munankuoresta, joita ei kelpuutettu Mignon-muniksi ja jotka olivat päätymässä suklaatehtaan biojätteeseen.

Lisätietoja:

https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/vastuullisuus/ruokahavikki/kuinka-vahentaa-ruokahavikkia-lue-suomalaisten-parhaat-vinkit

Fazerin mediapuhelin palvelee ma–pe kello 8–16, puh. +358 40 668 2998, media@fazer.com

Fazer-konserni

Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: tuottaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Toteuttaakseen visionsa Kohti täydellisiä päiviä Fazer luo uusia makuja, perinteitä ja ruokaelämyksiä. Luottamalla vankkaan perintöönsä, kuluttajalähtöisyyteen ja innovaatioihin, Fazer kehittää tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Haluamme ihmisten kokevan pohjoisen taian. Keskitymme kuluttajatuotteisiin. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 1,1 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 8 500 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Northern Magic. Made Real.

Tilaa

Multimedia

Multimedia