Fazer Yosa valloittaa Pohjoismaat – uudet kaurapohjaiset tuotteet nyt kaupoissa

Report this content

Fazer Yosa on aloittanut pohjoismaisten markkinoiden valloituksen uudistuneen brändin ja kahdeksan uutuustuotteen voimin. Fazer pitää kauramarkkinoiden kasvumahdollisuuksia vahvoina, ja yritys onkin tehnyt merkittäviä investointeja vauhdittamaan kaurapohjaisten tuotteiden maailmanmarkkinoiden valloitusta. 

Kasvipohjaiset tuotteet ovat olleet viime vuodet laajassa kansainvälisessä kasvussa. Fazerin kuudessa maassa toteuttaman tutkimuksen mukaan kuluttajat kokevat kasvipohjaisten tuotteiden valikoiman kuitenkin usein sekavaksi. Lisäksi kuluttajat kokevat kasvipohjaisten tuotteiden saatavuuden hankalaksi ja joutuvat tinkimään tuotteiden mausta. Kuluttajien toiveet ovat olleet lähtökohta Fazer Yosa -brändin uudistumiselle: Fazer Yosa -tuotteiden avulla kuluttaja voi saada helposti sekä maun että terveellisyyden.

”Maailmalla on kasvavaa kiinnostusta juuri kaurapohjaisia tuotteita kohtaan, ja Fazerilla on paljon annettavaa kansainvälisesti tämän tuotekategorian kehittämisessä. Vaikka kilpailu markkinoilla kiristyy, uskomme, että Fazer Yosa -tuotteille on kysyntää, sillä ne ovat makunsa ja innovatiivisuutensa puolesta huippuluokkaa. Lisäksi hyödynnämme tuotteissa pohjoismaista kauraa, jota pidetään maailman parhaimpana”, kertoo Heli Anttila, Fazer Lifestyle Foods -liiketoiminnan toimitusketjusta vastaava johtaja.

Yosa on ollut ensimmäinen kauratuote Suomessa ja edelläkävijä kauratuotteiden tuoteryhmässä yli 20 vuoden ajan. Kauratuotteiden asiantuntijana Fazer jatkaa Yosa-tuotteiden kehittämistä osana kauraan ja kasvipohjaisiin tuotteisiin tekemiään merkittäviä investointeja. Seuraavaksi Fazer Yosa valloittaa Pohjoismaat, kun tuotteet lanseerataan Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Päivittäistä voimaa kaurasta

Fazer Yosa haluaa muotoilla uudelleen kauran roolin kuluttajien päivittäisessä ruokavaliossa ja vapauttaa kauran voiman entistä monipuolisemmin.

”Haluamme tuoda kauratuotteita päivän jokaiseen hetkeen ja tarjota Fazer Yosa -tuotteiden kautta mahdollisimman monipuolisen kaurakokemuksen aamiaiselta illalliselle. Fazer Yosa -tuotteet sopivat jokaiselle hyvinvoinnin ja vastuullisen elämäntavan tueksi”, sanoo Tiia Antila, Fazer Yosan brändi- ja kategoriajohtaja.

Yosa-brändin uudistumisen yhteydessä myös pakkausilme on uudistunut. Fazer Yosa luo kuluttajille kokonaisvaltaisia kokemuksia kaikille aisteille. Pakkausdesign kertoo kauran tarinaa sekä tuo kauneutta jokaiseen hetkeen ja päivään aamiaiselta illallispöytään. Pakkausten Y-kirjain kuvastaa kauraa, joka kasvaa maasta vapauttaen voimansa. Designin on suunnitellut palkittu brittiläinen designtoimisto Pearlfisher.

Fazerille tärkeintä on maku. Fazer Yosa -tuotteet ovat terveellisiä ja maistuvat lisäksi herkulliselta – esimerkiksi Ruotsissa tehdyssä kuluttajatutkimuksessa uusi Yosa Kaurajuoma päihitti markkinajohtajan. Kaurajuoman lisäksi muita tuoteuutuuksia ovat barista-käyttöön sopiva Kaurajuoma Täyteläinen ja Kaurajuoma Kaakao, kauralevite Mustapippuri, kauravälipalat Yosa Maustamaton & Siemenmysli sekä Yosa Vanilja & Granola, Yosa Greek Style maustamaton välipala 500 g ja Yosa Kaura 500 ml ruuanvlmistukseen.

Pohjoismainen kaura saa voimansa ainutlaatuisista kasvuolosuhteista

Pohjoismaissa 60. leveyspiirin pohjoispuolella kasvukausi on lyhyt mutta tehokas. Kaura kylvetään toukokuussa ja korjataan elo- ja syyskuussa. Keskiyön auringon tuoma poikkeuksellinen valoisuus kasvattaa kauran lyhyessä ajassa huippuunsa. Talvella maa on jäässä, mikä osaltaan selittää Pohjoismaiden maaperän ja luonnon puhtauden ja kauran huippulaadun.

Kasvipohjaisella ruokavaliolla on tutkitusti positiivinen vaikutus maapallon tulevaisuuteen, sillä kasvisten suosiminen auttaa muun muassa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä ja veden kulutusta tuotannossa. Lisäksi Fazer on laatinut omat vastuullisen viljanviljelyn periaatteet yhteistyössä viljelijöiden kanssa.

Kauralla on myös terveyden kannalta monia positiivisia vaikutuksia. Hapatetut Yosa-kauravälipalat sisältävät terveyttä edistäviä probiootteja, mikä erottaa ne muista kaurapohjaisista tuotteista markkinoilla. Lisäksi kaura sisältää beetaglukaania, jolla on neljä EU:n hyväksymää terveysväittämää liittyen esimerkiksi kolesterolin alentamiseen.

Lisätietoja:

Heli Anttila, toimitusketju- ja tuotekehitysjohtaja, Fazer Lifestyle Foods, heli.anttila@fazer.com, puh. +358 40 752 0324

Tiia Antila, brändi- ja kategoriajohtaja, Fazer Yosa, Fazer Lifestyle Foods, tiia.antila@fazer.com, puh. +358 50 347 5020

Fazerin mediapuhelin palvelee ma–pe kello 8–16, puh. +358 40 668 2998, media@fazer.com

Kuvat: http://www.fazergroup.com/pictures - Media_Press - Fazer Yosa

Voit seurata Fazer Yosa -postauksia sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Instagramissa hashtageilla #fazeryosa ja #weknowoats

Kaikki Fazer Yosa -tuotteet: http://www.fazer.fi/yosa

Fazer-konserni

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita, kasvipohjaisia aterioita, maidottomia tuotteita, mukaan otettavaa ruokaa ja juomia sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerin missiona on Ruokaa, jolla on merkitys. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazerin menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Kun haluatte hyvää

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit