Fazerin hyvä kehitys jatkui epävarmoilla markkinoilla

Report this content

Vuosi 2012 oli Fazerille hyvä maailman taloustilanteeseen nähden. Fazer menestyi kokonaisuudessaan hyvin ja saavutti 6,4 prosentin kasvun liiketoiminnassaan edellisvuoteen verrattuna. Konsernin liikevoitto oli 68,6 miljoonaa euroa. Fazer saavutti hyvän tuloksen. Fazer keskittyi strategian ja organisaation uudistamiseen, jotta yhtiö voisi kasvaa ja laajentua kannattavasti myös tulevaisuudessa.

“Poikkeuksellisen haastavan vuoden jälkeen olen tyytyväinen saavutettuun tulokseen. Onnistuimme myös vahvistamaan asemiamme päämarkkinoillamme Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä”, sanoo Fazerin konsernijohtaja Karsten Slotte. ”Menestyvät brändit, onnistuneet uutuudet, osaavat työntekijät sekä arvoa lisäävät tuotteet ja palvelut olivat Fazerin menestyksen pohja vuonna 2012. Juuri nyt on oikea aika tavoitella yhä voimakkaampaa kasvua, koska Fazerilla menee hyvin”, Karsten Slotte linjaa.

Vuonna 2012 Fazer uudisti strategiansa. Sen myötä syntyi uusi liiketoiminta-alue Fazer Brands, joka kokoaa yhteen konsernin leipomo-, keksi-, makeis- ja uuden Cafés & Shops -liiketoiminnan. Kyse on brändätystä kuluttajaliiketoiminnasta, jonka uuden strategian ytimessä ovat Fazerin vetovoimaiset tuotemerkit.

”Uudistettu Fazer Brands -organisaatio antaa meille uudenlaisia mahdollisuuksia jakaa kokemuksia kansainvälisestä liiketoiminnasta ja mahdollisuuden kiihdyttää saavuttamaamme hyvää kehitystä leipomo-, makeis- ja palveluliiketoiminnassa. Helmikuussa 2013 Fazer Food Services alkoi rakentaa uutta työskentelymallia ja toimintatapoja strategisen kehityksen ja operatiivisen toiminnan tasapainottamiseksi. Fazer Food Servicesin tavoitteena on kasvaa keskittymällä entistäkin enemmän asiakkaisiin vastaamalla uusilla innovatiivisilla ratkaisuilla heidän erilaisiin tarpeisiinsa ja lisäämällä yhteistyötä liiketoiminta-alueen sisällä”, Karsten Slotte kertoo.

Fazerin vuosi 2012

  • Konsernin liikevaihto kasvoi 6,4 prosenttia ja oli tilikauden päättyessä 1 676,4 miljoonaa euroa (1 575,5 M€ vuonna 2011).
  • Konsernin liikevoitto oli 68,6 miljoonaa euroa (54,2 M€) ja sen osuus liikevaihdosta oli 4,1 prosenttia (3,4 %).
  • Oman pääoman tuotto (ROE) kasvoi ja oli 7,8 prosenttia (5,3 %)
  • Konsernin omavaraisuusaste pysyi miltei edellisvuoden tasolla ja oli 57 prosenttia (58 %).
  • Velkaantumisaste laski 8 prosenttiin (19 %).
  • Taseen loppusumma oli 990,6 miljoonaa euroa (933,3 M€).
  • Henkilöstön määrä vuoden lopussa oli 15 542 (15 198).

Liikevaihdon kasvu oli vahvinta makeisliiketoiminnassa, mutta se oli hyvää myös Suomen ja Ruotsin leipomotoiminnassa sekä Norjan ja Ruotsin ruokailupalvelutoiminnassa. Vuoteen 2011 verrattuna liikevaihdon kasvusta noin 21 M€ johtuu Ruotsin kruunun ja ruplan vahvistumisesta euroon nähden. Ostetun ja myydyn toiminnan nettovaikutus liikevaihtoon oli +16,1 M€.

Suklaan myynti kehittyi erityisen hyvin menestyneiden uutuuksien ja vahvojen brändien ansiosta. Makeisliiketoiminnassa Fazer vahvisti asemaansa erityisesti Suomessa ja Ruotsissa. Baltian leipomoliiketoiminnassa kannattavuus kasvoi, mutta tilanne oli yhä haastava leipomoiden tuoreleipätuotannon ylikapasiteetista johtuvan kireän kilpailutilanteen ja toimijoiden suuren määrän vuoksi. Ruotsissa Fazerin asema julkisen sektorin ruokailupalveluissa vahvistui yrityskaupan myötä, kun se osti Scandinavian Facility Management AB:n. Fazer on onnistunut tuomaan monille markkinoille hienoja uutuuksia, jotka ovat tehneet myyntiennätyksiä, esimerkiksi Fazer Frökusar -leipä, Fazer Angry Birds -makeiset ja Geisha Dark -suklaa.

Fazerin markkina-asema vahvistui Suomessa

Fazer menestyi leipomoliiketoiminnassaan hyvin Suomessa. Myynti kasvoi kaikissa tuoteryhmissä, ja Fazer Ruispuikula nousi Suomen myydyimmäksi leipätuotteeksi.

Fazerin leivänmyynti kasvoi Suomessa yhteensä 9,3 prosenttia.

Myös laadukkaan käsin leivotun leivän kysyntä kasvaa. Fazer avasi vuonna 2012 uudenlaisen leipomomyymälän Helsingin ydinkeskustaan. Leipomomyymäläkonseptin esikuva on menestyksekäs ruotsalainen Gateau. Leipomomyymälä tarjoaa ensiluokkaista palvelua ja herkullisia käsin leivottuja tuotteita kodikkaassa ympäristössä. Myös kauppojen tiloissa sijaitsevien Fazer Leipomoiden myynti kasvoi. Niitä avattiin vuoden aikana kahdeksan ja uusia avataan vuoden 2013 aikana lisää.

Kasvustrategiansa mukaisesti Fazer osti Kraft Foods Finland Production Oy:ltä sen keksituotannon Suomessa. Kauppaan sisältyivät muun muassa Jyväshyvä-, Carneval- ja Hangon-tuotemerkit.

”Uskomme vahvasti, että voimme kehittää ja monipuolistaa tämänhetkistä tarjoomaa suomalaisille kuluttajille. Tuomme keksihyllyyn tunnettuja Fazer-brändejä. Tavoitteena on yli 25 prosentin osuus Suomen keksimarkkinasta. Keksiliiketoiminta tarjoaa meille erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää tunnettuja makeisbrändejämme uusissa paikoissa ja yhteyksissä – tulevaisuudessa myös muilla markkinoilla”, sanoo Karsten Slotte.

Fazer kasvatti makeisliiketoimintansa markkinaosuutta ja vahvisti näin edelleen asemaansa markkinajohtajana. Vuoden 2012 uutuustuotteet saivat hyvän vastaanoton sekä kuluttajilta että vähittäiskaupalta.

Fazer Food Services säilytti johtavan markkina-asemansa Suomessa. Yleinen talouden epävarmuus ei vielä vuoden 2012 aikana vaikuttanut ruokailupalveluliiketoimintaan, mutta liiketoiminnan haasteena olivat kasvaneet raaka-ainekustannukset.

”Ruokailupalveluliiketoimintamme Suomessa on niin suurta, että kasvumahdollisuuksia löytyy pääasiassa julkisen sektorin puolelta sekä lounasruokailun ulkopuolelta. Fazerilla on yhä erinomaiset kasvun mahdollisuudet Suomessa”, toteaa Karsten Slotte.

Vuonna 2013 Fazer hyödyntää edelleen asemaansa markkinajohtajajana, laajentuu keksimarkkinoilla, avaa leipomomyymälöitä sekä lanseerata houkuttelevia uutuuksia.

Yhteenveto Fazerin muista liiketoiminnoista

Fazerin leipomoliiketoiminta menestyi Ruotsissa ennen kaikkea Gateau-konseptin vahvan kasvun myötä. Markkina-asema vahvistui merkittävästi käsin leivotun leivän segmentissä. Gateau laajeni avattuaan useita uusia leipomomyymälöitä sekä uuden leipomon Tukholmaan. Onnistuneiden uutuuksiensa ansiosta Fazer menestyi myös pakatussa leivässä, vaikka kokonaismarkkina laski Ruotsissa prosentin verran.

Makeisliiketoiminta kasvoi kannattavasti ja erityisesti suklaamyynnissä menestyttiin onnistuneiden uutuuksien vauhdittamana. Ruokailupalveluliiketoiminnassa vuosi 2012 oli tuloksellisesti vakaa tiukasta kilpailutilanteesta huolimatta. Fazerin asema Ruotsin julkisen sektorin ruokailupalveluissa vahvistui yrityskaupan myötä, kun se osti Scandinavian Facility Management AB:n.

Liiketoiminta kehittyi kiitettävästi myös Norjassa ja Tanskassa, vaikka Euroopan taloustilanne näkyi myynnin heikkenemisenä ja kiristyneenä hintakilpailuna sopimusruokailupalveluissa.

Fazer säilytti asemansa kasvavilla Venäjän markkinoilla. Fazer säilytti Pietarin alueella markkinajohtajuuden pakatun tuoreen leivän markkinassa. Moskovassa markkinaosuus vahvistui erityisesti pakasteliiketoiminnassa. Vuonna 2012 Venäjän leipomomarkkina kasvoi odotettua hitaammin, minkä vuoksi tavoitteista jäätiin hieman.

Fazer säilytti markkina-asemansa Baltian maissa. Viron makeisliiketoiminnassa Fazerin asema toiseksi suurimpana toimijana vahvistui, mutta sen osuus pakatun tuoreen leivän markkinoista pieneni. Fazer säilytti markkinakakkosen asemaansa Latvian leipämarkkinoilla. Liettuassa leipomoliiketoiminta kasvoi kannattavasti ja Fazer kasvatti markkinaosuuksiaan vahvistaen siten asemaansa toiseksi suurimpana leipomoalan toimijana Liettuassa.

Yritysvastuun painoarvo kasvaa

Yritysvastuun merkityksen kasvua selittävät monet toimintaympäristössä vaikuttavat asiat, kuten raaka-aineiden ja muiden resurssien potentiaalinen niukkuus sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt. Toisaalta yritysvastuun merkitys maineelle ja sen säilyttämiselle on olennaisesti lisännyt sen painoarvoa.

Vuoden 2012 aikana Fazer keskittyi muun muassa energiastrategian, vastuulliseen hankinnan ja vastuulliseen tarjooman edistämiseen.

Fazer-konserni allekirjoitti vuonna 2012 YK:n Global Compact -sitoumuksen ja raportoi vuosittain edistymisestään sitoumuksen kymmenen periaatteen toteuttamisessa. Fazerin eettiset periaatteet pohjautuvat YK:n Global Compactin periaatteisiin, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, työoloihin, ympäristönsuojeluun ja korruptionvastaisiin toimiin.

“Yritysten vastuullisuustoiminnasta ja tuotteiden eettisyydestä kiinnostuneiden aktiivisten kuluttajien ja asiakkaiden joukko kasvaa. Kuluttajien luottamus tuotteiden ja palveluiden laatuun on Fazerin toiminnan edellytys. Meidän on ansaittava asiakkaidemme luottamus joka päivä ja tarjoomaamme kehittäessämme huomioitava jatkuvasti myös vastuullisuusnäkökohdat”, sanoo Karsten Slotte.

Tulevaisuudennäkymät

Taloudellinen epävarmuus Euroopassa ja raaka-aineiden hintojen vaihtelu vaikuttavat liiketoiminnan edellytyksiin vuonna 2013. Eritoten viljan hinta nousi syksyllä 2012 ja sen odotetaan pysyvän korkealla myös vuonna 2013. Kova hintakilpailu jatkuu samalla, kun kuluttajien ostovoima heikkenee.

Vuoden aikana liikevaihdon odotetaan kasvavan ja kannattavuuden säilyvän vuoden 2012 tasolla.

“Fazer jatkaa strategiansa toteuttamista vuoden 2013 aikana. Tavoitteena on kannattava kasvu nykyisten ja uusien tuotekategorioiden sisällä sekä kotimarkkinoilla että valituilla kasvumarkkinoilla. Kunnianhimoiset tavoitteemme on mahdollista saavuttaa Fazerin arvostettujen ja laadukkaiden tuotteiden, vahvojen brändien sekä ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilöstön ansiosta”, Karsten Slotte toteaa.

Vuosikertomus 2012

Fazerin vuosikertomus 2012 julkaistaan Fazerin verkkosivuilla www.fazer.fi.

Painetun vuosikertomuksen voi tilata sähköpostilla osoitteesta toimistopalvelut(at)fazer.com tai Fazerin verkkosivujen kautta kohdasta Vuosikertomukset.

Lisätietoja:

Karsten Slotte, konsernijohtaja, puh. +358 20 555 3023

Jouni Grönroos, varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja, puh. +358 40 504 5125

Ulrika Romantschuk, markkinointi- ja viestintäjohtaja, puh. +358 40 566 4246

Haastattelupyynnöt: Kristiina Klemetti puh. 045 139 4470

Fazer-konserni

Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksituotteita sekä ruokailu-, ravintola- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin ja osaaviin ihmisiin. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja UN Global Compactin periaatteisiin. Fazer-konserni toimii kahdella liiketoiminta-alueella. Fazer Brands on tunnettu maukkaista leipomotuotteista ja makeisista. Fazer Food Services tarjoaa hyvää ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluita sopimusruokailussa. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli lähes 1,7 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä.

Tilaa

Liitteet & linkit