Fazerin kondiittorimestari Eero Paulamäki valmistautuu maailman kovimpaan suklaa-alan kilpailuun

Report this content

Fazerin kondiittorimestari Eero Paulamäki edustaa Pohjoismaita ja Baltian maita maailmanlaajuisen World Chocolate Masters -kilpailun finaalissa lokakuussa 2022 Pariisissa. Fazerille lahjakkaan suklaataitajan loppukilpailupaikka on myös suuri ilo ja kunnia, sillä Paulamäki on suklaakilpailun historian ensimmäinen suomalainen finalisti.

World Chocolate Masters on maailman johtava suklaa-alan kilpailu, jossa mitataan suklaankäsittelyn teknisiä taitoja, sekä luovuutta ja kykyä yhdistää nykytrendejä perinteisiin käsityötaitoihin. Ympäri maailmaa valikoituneet 18 huippuammattilaista kohtaavat 29.-31.10.2022 Pariisissa. Kilpailun teemana on Tomorrow, Huominen.

“Pääsylippu World Chocolate Masters -finaaliin on ollut pitkäaikainen unelmani. Olen riemuissani siitä, että minuun on uskottu ja olen saanut kehittää ja hioa taitojani työtehtävissä, jotka ovat haastaneet minua tähtäämään korkealle ja kokeilemaan rohkeasti uutta – en tunne sanaa mahdoton! Intoani on lisännyt työyhteisössämme vallitseva kannustava ilmapiiri – meillä jokaista työntekijää kunnioitetaan ja tuetaan”, iloitsee Eero Paulamäki, legendaarisen Fazer Café Kluuvikatu 3:n kondiittorimestari.

”Olemme erittäin ylpeitä siitä, että Eero on World Chocolate Masters -kilpailun finalisti. Työhönsä intohimoisesti suhtautuvat työntekijät ovat yrityksemme keskiössä ja kilpailutöissä näkyvä vastuullisuus ja uuden kehittäminen ovat vahvasti läsnä myös Fazerin suklaanvalmistuksessa. Eero Paulamäen tinkimättömyys ja luova rohkeus inspiroivat nykyisiä ja tulevia fazerilaisia”, sanoo Markus Hellström, Fazer Makeisten toimitusjohtaja.

Innovatiivisuus ja vastuullisuus näkyvät kilpailutöissä

Paulamäen kilpailutöissä näkyvät vahvasti kestävät ratkaisut ja Fazerille ruokaelämyksiä ja tulevaisuuden ruokaan panostavana yrityksenä ominainen innovatiivisuus.

 ”Finaalissa kilpailutöideni teemana on ”Renewable tomorrow - Uudistuva huominen”. Se on aktiivinen muoto kaikille kilpailijoille annetusta Tomorrow – Huominen -teemasta, jonka tarkoituksena on innostaa meitä tekemään konkreettisia tekoja huomista hyväksi. Haluan näyttää, kuinka perinteinen käsityötaito ja vastuullisen ruokatuotannon mahdollistava ruokateknologia voivat kulkea käsi kädessä. Karsintatyöni konvehdissa käytin esimerkiksi ksylitolia, joka on valmistettu kaurankuorista, kauramyllymme sivuvirrasta”, jatkaa Paulamäki.

Karsintakilpailussa Eero valmisti neljä teosta: suklaaveistoksen, leivoksen, vegaanisen snack-tuotteen ja konvehdin. Erityistä kilpailutöissä oli, että Eero hyödynsi niissä kauraa sen eri muodoissa sekä Fazer Experience -vierailukeskuksen talvipuutarhassa kasvanutta inkivääriä, kanelia ja kaakaohedelmää. Lokakuun 2022 finaalissa Pariisissa nähdään osittain samoja raaka-aineita – erityisesti pohjoismainen kaura ja siitä valmistettu ksylitoli ovat tärkeässä roolissa.

World Chocolate Masters 2022

World Chocolate Masters on maailman johtava suklaa-alan kilpailu. Ympäri maailmaa järjestetyistä 20 alueellisesta karsinnasta valikoitui 18 finalistia, jotka kohtaavat Pariisissa lokakuussa 2022. Kilpailussa finalisteja arvioidaan suklaankäsittelyn teknisissä taidoissa, luovuudessa ja kyvyssä yhdistää nykytrendejä perinteisiin käsityötaitoihin. Kilpailun teemana on Tomorrow, Huominen, ja eniten pisteitä kerännyt finalisti kilpailun voittajana saa käyttää itsestään arvonimeä World Chocolate Master.

World Chocolate Masters -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja nyt järjestettävä kilpailu on järjestyksessä kahdeksas. Fazerin kondiittorimestari Eero Paulamäki edustaa kilpailussa Pohjoismaita sekä Baltian maita ja on ensimmäinen suomalainen finalisti koko kilpailun historiassa.

#worldchocolatemasters #WCM #TMRW #töissäfazerilla #urafazerilla #visitfazer #suklaamestari #NorthernMagicMadeReal

Lisätietoja:

Taina Lampela-Helin, viestintäpäällikkö, Fazer-konserni, taina.lampela-helin@fazer.com, puh. +358 40 668 4600  

Fazerin mediapuhelin palvelee ma-pe klo 8-16, media@fazer.com, puh. +358 40 668 2998

Kuvia: https://www.fazergroup.com/fi/medialle/   Kuvapankki – Public Image Bank-Media_Press - Finland – World Chocolate Masters 2022

Kampanja-sivusto: https://www.fazer.fi/eero-paulamaki-kohti-suklaaunelmaa/ , jossa voi tutustua muun muassa Eero Paulamäen bioon.   

Fazer-konserni 

Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Missiomme, Ruokaa, jolla on merkitys, rakentuu vankalle 130-vuotiaalle perinnöllemme, kuluttajalähtöisyydelle ja innovaatioille kehittäessämme tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Omistautuneiden ammattilaistemme voimin keskitymme kuluttajatuotteisiin ja suoraan kuluttajaliiketoimintaamme Pohjoismaissa ja Baltiassa. Lisäksi myymme tuotteita noin 40 eri maahan. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä ohjeita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK:n Global Compactin periaatteisiin. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 1,1 miljardia euroa ja sillä oli noin 8 000 työntekijää.

Northern Magic. Made Real.  

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Olemme erittäin ylpeitä siitä, että Eero on World Chocolate Masters -kilpailun finalisti. Työhönsä intohimoisesti suhtautuvat työntekijät ovat yrityksemme keskiössä ja kilpailutöissä näkyvä vastuullisuus ja uuden kehittäminen ovat vahvasti läsnä myös Fazerin suklaanvalmistuksessa. Eero Paulamäen tinkimättömyys ja luova rohkeus inspiroivat nykyisiä ja tulevia fazerilaisia
Markus Hellström, Fazer Makeisten toimitusjohtaja